Vanha Testamentti perustuu israelilaisten esi-isien elinaikanaan kirjoittamiin käsityksiin ja tapahtumiin. Kirjoitusten mukaan Jumala teki Siinainvuorella liiton israelilaisten kanssa. Jumalan tahdon toteuttaminen oli liittoon sisältyvien hyvien lupausten ehtona.
Juutalaiset rabbit ovat vuosituhansien ajan selvitelleet liiton yksityiskohtia ja niitä on koottu juutalaisuuden perusteokseen Talmudiin. Kristityt ovat Vanhan Testamentin tekstien lisäksi omaksuneet Uuden Testamentin sanoman ja muslimit tukeutuneet Koraaniin.
Yhteisen ja jakamattoman kristinuskon historian ja pyhien kirjoitusten tulkitseminen on monimutkaistanut juutalaisuuden, kristinuskon ja islamin välisiä suhteita. Juutalaisuus korostaa Tooraa eli viittä Mooseksen kirjaa, joiden mukaan Jumalan tahdon tulkitseminen on nimenomaan juutalaisille annettu tehtävä. Sen sijaan kristityille Vanha Testamentti on profeetallista johdantoa ja odotusta Vapahtajan ilmestymiselle, joka toteutuu Uudessa Testamentissa. Muslimit uskovat, että profeetta Muhammad on saanut Koraanin suoraan enkeli Gabrielin välityksellä, joten se on turmeltumatonta Jumalan sanaa.
Vanha Testamentti edustaa vanhimpia kristinuskoon liittyviä kirjoituksia maailman luomisesta alkaen. Uusi Testamentti on ohjannut kristinuskon kehitystä nykyisen ajanlaskun alusta alkaen ja Koraani 600-luvulta alkaen. Toisin sanoen vanhimmat kirjoitukset ovat juutalaisille, seuraavaksi vanhimmat kristityille ja tuoreimmat muslimeille niitä kaikkein tärkeimpiä.
Saksassa 1500-luvulla katolisen kirkon oppeja kritisoinutta teologian tohtori Martti Lutheria kutsutaan tänä päivänä uskonpuhdistajaksi. Luther suhtautui kriittisesti juutalaisiin, jotka eivät hyväksyneet Jeesusta Uuden Testamentin ilmoittamalla tavalla. Vähemmän kriittisesti Luther suhtautui Koraaniin, jonka oikeaoppisuuden hän sivuutti ja arvosti muslimeja Rooman paavin vihollisina.
Kriittisyys katolisen kirkon oppeja kohtaan on synnyttänyt lännessä lukuisia protestanttisia yhteisöjä ja kirkkokuntia, joiden nykyisiä johtajia saatetaan hengellisissä yhteyksissä kutsua profeetoiksi. Suomen evankelis-luterilainen kirkko ei kuitenkaan käytä Lutherista nimitystä profeetta.
Idän ortodoksisten ja lännen katolisten kirkkojen eriseuraisuudella on myös tuhatvuotinen perinne, joten ekumenialla riittää työsarkaa. Saman puun oksien olisi kuitenkin syytä hyväksyä juurensa. Se helpottaisi suuresti ihmiskunnan selviytymistä tulevaisuuden haasteista. Muitakin haasteita riittää runsain mitoin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti