Erään kehitysteorian lopputulema

 Jokin apinan kehityslinjoista tuotti ihmisen. Jossakin varhaisessa vaiheessa ihminen menetti erään apianalle tärkeän ominaisuuden eli kykynsä elää pitkiä aikoja puiden oksilla. Linnut eivät tätä kykyään menettäneet, vaan ne käyttävät edelleen jalkoja liikkumiseen myös puiden oksilla. Lisäksi ne ovat säilyttäneet ylivertaisen ominaisuutensa siirtyä mantereelta toiselle lentäen ja vieläpä ilman apuvälineitä. Myöskään vedessä elämiseen keskittyneet lajit eivät ole pitkään aikaan tunteneet erityistä tarvetta kehittää raajoja liikkumiseen maalla.

Sen sijaan ihmisen jalkaterät ja varpaat menettivät varhaisen kykynsä tarttua oksiin, kun jalat mukautuivat kävelemiseen maassa. Tässä kehityslinjassa ihmiseksi vähitellen muotoutunut laji menetti lähes kokonaan kyvyn selviytyä pitkiä aikoja puiden oksilla. 

Ihminen alkoi sitten liikkua maata pitkin eteenpäin ja apina jäi kiipeilemään oksistoissa ylöspäin. Myöhemmin ihminen ei ole enää haikaillut neljän käden taitojen perään, vaan on havainnut yhä uusien mahdollisuuksien avautuvan kahden käden ja kahden jalan käytölle.

Elinolosuhteiden jatkuva muutos on osaltaan johtanut siihen, etteivät kahden käden ja kahden jalan tuomat edutkaan ihmiselle riitä. Ihmisaivojen kehittyessä yläpään käyttö näyttää lopulta johtavan sellaiseen ylivertaisuuteen muuhun luomakuntaan nähden, ettei muunlaista lopputulemaa voi ennustaa kuin täydellinen hulluus.

Arkkitehdin puheenvuoro, johon maallikon on helppo yhtyä

Yleinen väite on, että kaunis ja persoonallinen rakentaminen maksaa liikaa, mutta kukaan ei kysy eikä kukaan vastaa, että paljonko enemmän se maksaa. Tosiasiassa kaunis ei ole kalliimpaa kuin halpa, sillä rakennuksen ulkoinen kauneus syntyy ulkovaipasta, jonka osuus on noin  10%. Erittäin kallis voi olla jopa hyvin ruma ja rumia ostetaan, kun valintamahdollisuutta ei ole. Suomessakin lienee vain muutamia arkkitehtejä, jotka piirtävät kauniita rakennuksia.

Vielä 1800-luvulla tehtiin kauniita rakennuksia, vaikka rakennettiin halvalla. Maailmansodat ja etenkin II maailmansota katkaisivat kauneuden arkkitehtuurissa, sillä suurten ihmisjoukkojen  asuttaminen jätti  jälkeensä elementtiteollisuuden, jolloin luovuttiin klassisen arkkitehtuurin pyrkimyksestä yhdistää kauneus, kestävyys ja käytännöllisyys.

Nykyiset rakennukset kestävät vain 50 vuotta eli sen ajan kuin ostajan velkarahalla ostama rakennus tulee maksetuksi, jonka jälkeen rakennus puretaan. Arkkitehtuurin omaleimaisuudesta on luovuttu. Muualla maailmassa toteutettujen ratkaisujen kopiointi on johtanut osaltaan myös siihen, että kokonaisuudesta saadaan aikaan kaikkea muuta kuin maalle, paikkakunnalle tai lähympäristölle omaleimaista ilmettä.

Korttelin toive

 Nykyiset boomerit kaipaavat kultaisia vuosikymmeniä 1950-luvulta alkaen. Ruokakaupasta haettiin maitoa omalla hinkillä, voita ja juustoa sai sopivan palan isommasta palasta ja tuotteet käärittiin irtopaperiin. Asiakkaalla piti olla oma kassi, sillä muovipusseja ei ollut keksitty.

 

Ennen television yleistymistä saatettiin käydä non-stop-teatterissa, jossa elokuvien lisänä näytettiin uutispätkiä ulkomailta: Varsinkin presidentti  Charles de Gaullen hahmo liittyi sotilasparaateihin. Varsinaisista elokuvista jäivät mieleen Eddie Constantine ja Juliette Creco elokuvassa "Kovaa peliä Rivieralla". Juliette Creco oli maaginen laulajatar. Hänet voisi nähdä vaikkapa ranskalaisen minisarjan uusinnassa "Louvren kummitus" vuodelta 1965.

Amerikkalainen tv-sarja "Peyton Place" oli suosittu. Sarjan nimi tarkoitti mitä tahansa pientä paikkakuntaa tai ryhmää joka kätki pikku salaisuuksia ja skandaaleja. Maanantaisin televisiossa pyöri myös lännensarja "Virginialainen". Päähenkilönä komeili James Drury, joka käväisi tervehtimässä suomalaisia juhannuksena 1971.

Kotimaisista viihteen mestareista haluaisi kuulla useammin Kipparikvartetin taitavia esityksiä vaikkapa "Saimaan valssin" ja "Kauniin Veeran" tunnelmissa. Nykylauluja oppivat vain nykynuoret. Boomereille tuttuja lauluja on Fazerin taskukokoisissa Toivelauluja-lehdissä, joita löytynee antikvariaateista. Sieltä saattaa löytyä myös sellaisia lehtiä kuin Ajan sävel ja Iskelmä sekä Elokuva-Aitta, joka oli aikoinaan jopa Suomen suurin elokuvajulkaisu.

Antikvariaatit jäänevätkin boomereiden viimeisiksi aarreaitoiksi, kun nykyviihde on karannut sellaisille poluille, jotka avautuvat vain uusille sukupolville.

Rauhanenkelin tuho

 Ihmiskunnan historiassa ei ole milloinkaan kavahdettu sotimista. Sodiksi ei voida kutsua niitä varhaisia aikoja, jolloin vastapuolen kimppuun on käyty käsin ja hampain. Kivisodat ja kättä pidempien keppien käyttö voitaneen vielä luokitella tappeluksi ja kahakoinniksi. Inhimillisen viisauden kehittymisen myötä on kuitenkin katsottu tarpeelliseksi perustaa väkivaltaisiin tilanteisiin varustettuja ja tappamiseen harjaannutettuja joukkoja, joita kutsutaan armeijoiksi.

Keitä sitten ovat ne armeijoita liikekannalle panevat tahot, jotka eivät itse fyysisesti osallistu taisteluihin? Mitä ovat ne vuosituhannesta toiseen kestävät arvot, joita armeijoilla puolustetaan? Tähän päivään mennessä maailmassa on sodittu tuhansien vuosien ajan. Sotien raakuus on pysynyt ennallaan, mutta sotien laajuus on kasvanut sellaisiin mittoihin, että koko sivilisaation olemassaolo on uhattuna. Ketä loputon sotiminen hyödyttää? Eikö mikään riitä? Kysymyksiin ei ihmisjärjellä näytä löytyvän vastausta.

Ihmisjärjellä on kuitenkin pystytty kehittämään sellaista kvanttiteknologiaa, jonka avulla saattaisi olla mahdollista rakentaa kvanttitietokone, jonka tulostama rauhansuunnitelma ylittäisi ihmisaivojen suorituskyvyn. Tietokoneen nimi voisi olla Rauhanenkeli. Tähän pieneen mahdollisuuteen sisältyy kuitenkin se heikkous, että sotahaukat todennäköisesti yhdistäisivät voimansa tuhotakseen Rauhanenkelin ikiajoiksi... 

 

Tarina hölmöläisistä

 Hölmöläiset kantoivat säkeillä auringonvaloa taloon, jossa ei ollut ikkunoita. Tullessaan ulos he kantoivat samoissa säkeissä pimeyttä pois talosta. Valoisuus talon sisällä ei kuitenkaan lisääntynyt, vaan talo pysyi pimeänä, koska ei ollut ikkunoita, ei päresoihtuja, ei vahakynttilöitä, ei öljytuikkuja eikä sähkövaloja.

Vanha hölmöläistarina kuvaa hyvin myös sitä, miten nykyaikainen demokratia toimii: Ollessaan vallassa oikeisto pyrkii torjumaan vasemmiston pyrkimyksiä ja vasemmisto mitätöimään oikeiston pyrkimyksiä. Oikeisto haluaa leikata köyhiltä ja vasemmisto rikkailta. Vallan vuorottelu takaa sen, että vaikka rikkaita on vähän, niin heidän paljostaan voi myös ottaa paljon, jolloin siitä kertyy saman verran kuin köyhien vähästä, koska köyhiä on niin paljon. Siellä missä demokratialla on vanhimmat perinteet, äärioikeisto edustaa  myös äärivasemmistoa ja äärivasemmisto liputtaa äärioikeistolle.

Nykyaikainen demokratia ei takaa tasa-arvoa: Sudet syövät lampaita ja lampaat ruohoa. Lampaiden elämän eräänä tarkoituksena onkin toimia proteiinitehtaana susille, jotka eivät pysty elämään pelkillä kasviksilla. Ihminen on kaikkivaltias maapallon herra, sillä vain ihminen pystyy operoimaan niin maan päällä, vedessä, ilmassa kuin avaruudessa. Vain ihminen uskottelee olevansa ylivertainen luontokappale silloinkin, kun vertaa itseään lasimaljassa elävään kultakalaan, jonka päivät ovat luetut, kun vesi kaadetaan pois.