Miksi paras ei voita?
Miksi nopein jää toiseksi?
Miksi etevintä ei valita?
Miksi ylivertainen hylätään?
Miksi ansiointuneita ei oteta huomioon?
Miksi kehityskelpoisin ohitetaan?
Miksi lahjakkain heitetään joukosta?
Miksi viisain vaiennetaan?
Miksi taitavinta ei tarvita?
Siksi, että vain yksi kerrallaan
voi olla ihmispyramidin huipulla.
Pyramidin muille jäsenille jää unelma,
unelma mahdollisuudesta pyrkiä samaan
tai vieläkin suuremman pyramidin huipulle
tai ainakin pienemmän pyramidin huipulle
tai ainakin mahdollisuus palvoa sitä, joka on päässyt huipulle.
sunnuntai 25. tammikuuta 2009
torstai 15. tammikuuta 2009
Bellmanin polkuja
Carl Michael Bellman jätti sellaiset jäljet elämästään, että perässä on vaikea pysyä. Bellman eli Tukholmassa 4.2.1740 - 11.2.1795 eikä kadunmiehelle välttämättä tule muuta mieleen kuin, että Bellman oli se hauska veikko, joka merkitsi muistiin laulun Ukko Nooasta ja oli kova poika ryyppäämään Tukholman kapakoissa.
Ja kyllähän Bellman tunsi Tukholman kapakat, mutta vastapainoksi hän tunsi myös kuninkaan hovin. Olisi aika kummallista, jos hän olisi pelkästään kännipäissään pystynyt merkitsemään muistiin niin paljon sävelmiä ja kirjoittamaan niin paljon sanoituksia kuin teki. Miten sormet olisivat taipuneet luutun kieliin hiprakassa? Miten hän olisi dokuna voinut laulaa itsensä kuningas Kustaa III:n suosioon? Kadunmies voi kyllä olla tunnettu kapakoissa, mutta harva merkkihenkilökään pääsee kuninkaan tutuksi. Moni osaa laulaa rallatella, mutta tosi harva jättää jälkeensä kansallisrunoutta. Kun Bellmanin elämäntyö on siirtynyt kulttuuriperinnöksi, niin löytyykö hänestä enää mitään jälkiä Tukholman kaduilta ja kapakoista?
Kyselin Sigtunassa, joka on ikivanha kaupunki viikinkien ajoilta Mälarin perukoilla, että onko siellä jotakin muistoa Bellmanista? Siellähän oli 1700-luvulla kuninkaan kartano sekä majatalo, jossa myöhemmin vieraili mm. suomalainen Z. Topelius, Bellmanin runouden ihailija. Vastaus oli, että olisikohan tuo Bellman tänne asti milloinkaan jaksanut!
Carl Michael Bellman syntyi Södermalmilla Maria Magdalenan kirkon vaiheilla, silloisen Björngårdsbrunnsgatanin talossa nro 24 eli nykyisen Bellmansgatanin ja Hornsgatanin kulmassa sijainneessa talossa. Talo on purettu vuonna 1901 tapahtuneiden Hornsgatanin muutostöiden yhteydessä. Hornsgatanilta alkava Bellmansgatan rajoittuu Maria Magdalenan kirkkopuistoon. Kirkko on valmistunut ja avattu 1625. Paikalla on aikaisemmin sijainnut 1350-luvulla valmistunut siunauskappeli, joka purettiin vuonna 1527 kuningas Kustaa Vaasan käskystä. Nykyinen kirkko on rakennettu tuon kappelin raunioille. Björngårdsbrunnsgatanin nimi muutettiin vuonna 1871 Bellmansgataniksi. Tältä rauhalliselta kadulta löytyy nykyisin pieni kahvila Cafe Fru Bellman.
Bellman kuoli Norrmalmilla sairaalassa, joka on ikuistettu mm. Aadolf Fredrikin kirkossa myynnissä olevaan postikorttiin - suoraan Johan Sevenbomin maalauksesta. Bellmanin hauta on Tukholman keskustassa, Sankta Klara kyrkan kalmistossa. Sääli, että Bellman saa levätä erossa hyvästä ystävästään Johan Tobias Sergelistä, jonka hauta on juuri mainitun Adolf Fredriks kyrkan kalmistossa.
Tukholman Kansallismuseossa on Bellmanin omakätisesti signeeraama uuden vuoden tervehdys J. T. Sergelille ja vastavuoroisesti J.T. Sergelin piirros Bellmanista vuodelta 1793. Kadunmiehen askeleet vievät usein Sergelstorille ja jopa kahvillekin Cafe´et Konditori Bellmaniin, Sergelgatan 25. Tuleeko siinä sitten ajatelleeksi kahvilan ja kadun nimellisiä yhteyksiä...
Tukholman keskustan pohjoispuolella, nykyisen Västra skogen metroaseman vaiheilla Solnassa, on myös sellaista paikannimistöä kuin Ingenting, Tomteboda, Huvudstan ja Bollstomta, jotka liittynevät kuningas Kustaa III:n, Bellmannin ja Sergelin vaiheisiin.
Kuningas Kustaa III:n käskystä Pehr Kraft maalasi Bellmanin muotokuvan vuonna 1779. Johan Niclas Byströmin veistämä Bellman-patsas vihittiin 26.7.1829. Patsas sijaitsee Djurgårdenissa olevassa lehdossa, joka on nimeltään Bellmansro. Saman niminen ravintola paloi puistikossa vuonna 1952 eikä sitä ole sen koommin rakennettu uudelleen. Djurgården oli 1600-luvulla kuninkaan metsästysmaita, mutta 1700-luvulta lähtien se muuttui vähitellen tukholmalaisten huvipuistoksi. Bellman soudatti sinne myös itseään laulamaan ja lystiä pitämään. Olikohan silloinen majatalo Gröna Lund hänen tukikohtanaan?
Par Bricole -seura ylläpitää museota kivenheiton päässä Götgatanin alkupäästä, josta raput nousevat ylös Urvädersgränd nro 3:n kohdalle. Viehättävä vanha talo törröttää yhä samoilla sijoilla kuin Bellmanin aikana, jolloin se toimi majatalona. Bellman asui talossa vuosina 1770 - 1774. Silloin sattui yksi Tukholman monista paloista. Talon alakerta varjeltui. Yläkerta, jossa Bellman asui, jouduttiin myöhemmin rakentamaan uudelleen, Bellmanin aikojen tunnelmaa tavoitellen. Par Bricolen herrat avaavat museon ovet joka kuukauden 1. sunnuntai klo 13. Taloa esitellään, Bellmanin elämästä kerrotaan ja hänen laulujaan esitetään. Tilaisuus kestää pari tuntia ja tunnelma on mahtava. Jotakin salaperäistä kätkeytyy alakerran ritarisaliin kaikkine vaakunoineen.
Tässä tuli kokonaan sivuutettua Gamla Stan. Vanhan kaupungin pitkittäisten pääkatujen kiveykset ovat miljoonien askelparien kuluttamat. Bellman tunsi nämä kujat kuin omat taskunsa. Lauluissa mainittuja krouveja on kuitenkin vaikea löytää. Osoitteita ja taloja kyllä on, mutta toiminnot ovat muuttuneet. Kuuluisin kaikista nykyisin toimivista ravintoloista on Den Gyldene Freden, Österlånggatan 51, joka lienee ollut yksi Bellmanin kantapaikoista. Maailmankuulu ravintola on saanut nimensä Uudenkaupungin rauhan mukaan. Silloin Ruotsi luovutti ison osan Suomea Venäjälle vai olisiko hotellin nimi sittenkin aikaisemman kapakan ja Stettinin rauhan peruja, jolloin Baltia pantiin uusjakoon! Ravintola on varsinainen kulttipaikka. Sitä ovat pitäneet kantapaikkanaan Bellmanin lisäksi tai juuri siitä syystä Evert Taube, Jussi Björling, Cornelis Vreesvijk ja Ruotsin muu taide-eliitti sekä Ruotsin Akatemia...Bellman-kerroksen torstai-lounaineen.
Sitten on Kryp-In Krogen, Prästgatan 17-27. Se ei kuitenkaan ole Bellmanin aikaisella paikalla, sillä silloin se sijaitsi Järntorgetin kulmassa, osoitteessa Österlånggatan 34-36. Joidenkin vanhojen kapakoiden sijainteja voi edelleen löytää, mutta nimet ja rakennukset ovat aikojen kuluessa moneen kertaan muuttuneet.
Palatkaamme takaisin Söderiin. Kun Slussenilta lähdetään Hornsgatanin suuntaan eli saarta pitkittäin kohti länttä, niin tullaan jälleen Bellmanin lapsuuden ajan kortteleihin ohi Maria Magdaleenan kirkon, ohi syntymäkodin katujen, ohi Bellmaninkadun. Siellä voi ainakin mielikuvissaan nähdä paikkojen nimissä yhteyksiä Bellmanin elämään. Krog i Maria församling, Brännkyrkagatan 76, Hornskroken, Drakenberg, Vinkällare Gröna Jägaren på Sankt Paulsgatan och Nyboda Krog vid Nybodabacken. Ja kuten Gamla Stanissa niin täällä Söderissäkin on Götgatanilla nykyisin toimivan kapakan nimeksi napattu Gröna Jägaren, jolla tuskin on muuta yhteyttä Bellmaniin kuin nimi.
Näin olemmekin tulleet parisen kilometriä länteen ja voimme suunnistaa kohti pohjoista. Långholmin vankilasaari oli vastakohtaisuuksia täynnä oleva saari jo Bellmanin aikoina. Bellman tunsi hyvin vankilan johtajan. Saaren krouvit ja ilotalot olivat ehtymätön lähde moniaisiin veisuihin. Että jos Carl Michael juoksenteli siellä pikkupoikana, niin kyllä hän sinne aikuisenakin osasi. Nykyisin vankila-alue toimii museona, hotelliravintolana ja kurssikeskuksena. Vankilan synkkien muurien katveessa - ulkopuolella tosin - on hatara puutalo, johon on perustettu Bellman-museo. Se on auki kesäajan eli toukokuusta syyskuuhun klo 12 - 16. Siellä järjestetään myös Bellman-teemaan sopivia tapahtumia. Puisto avautuu Mälarin selälle, jonka kauniit saaret ja varsinkin Stora Essingen olivat Bellmanin runojen ehtymätön lähde. Långholmen oli tärkeä paikka muutenkin kuin pahamaineisena vankilana. Siellä oli satama, telakka, kehräämö, kutomo, käsityöläisiä ja varsinkin tullilaitos. Tulli ajoi veneillään takaa salakuljettajia, jotka toivat Mälaria myöten milloin mitä tarpeellista tavaraa Tukholman markkinoille. Ruotsin valtion alkuhistoriaankin saari liittyy ajoilta, jolloin Kustaa Vaasan sotaväki piti saarella leiriään taistellessaan 1500-luvulla tanskalaisia vallanpitäjiä vastaan.
Långholmin saarella järjesti myös Carl von Linne´ luontoretkiä Bellmanin syntymän tienoilla, ehkäpä myös sitä edeltävänä kesänä. Täysin mahdollista on, että myös Bellmanin äiti olisi von Linne´n luontopoluilla saanut perehdytystä luonnon ihmeellisyyksiin. Ensisijaisesti von Linne´n voi kuitenkin ajatella olleen ihastunut vain Södermalmin, Långholmin ja muiden Mälarin saarten lehtoihin ja kasvillisuuteen. Joka tapauksessa Långholmin saarella hyvin erilaisia kulttuuripiirejä edustavien merkkimiesten polkemat polut leikkasivat toisiaan sotilasmahtia edustavan Kustaa Vaasan saappaan jäljissä. Jos von Linne´ ei innoittanut Bellmania, niin Bellman kyllä innoitti suomalaisia: Runebergia, Slottea, Huldenia ja Larin Kyöstiä.
Bellmanin runous ja laulut elävät mitä moninaisimmissa muodoissa. Eikä pöly ole vielä laskeutunut katutasolla. Asianharrastajat pitävät huolen siitä, että Bellmanin henki vaeltaa yhä samoissa maisemissa. Bellmanin henki näyttäytyy kadunmiehelle yhtä yllätyksellisesti kuin itse Bellman omana elinaikanaan.
---------------------------
Tukholma syyskuu 2008
Ja kyllähän Bellman tunsi Tukholman kapakat, mutta vastapainoksi hän tunsi myös kuninkaan hovin. Olisi aika kummallista, jos hän olisi pelkästään kännipäissään pystynyt merkitsemään muistiin niin paljon sävelmiä ja kirjoittamaan niin paljon sanoituksia kuin teki. Miten sormet olisivat taipuneet luutun kieliin hiprakassa? Miten hän olisi dokuna voinut laulaa itsensä kuningas Kustaa III:n suosioon? Kadunmies voi kyllä olla tunnettu kapakoissa, mutta harva merkkihenkilökään pääsee kuninkaan tutuksi. Moni osaa laulaa rallatella, mutta tosi harva jättää jälkeensä kansallisrunoutta. Kun Bellmanin elämäntyö on siirtynyt kulttuuriperinnöksi, niin löytyykö hänestä enää mitään jälkiä Tukholman kaduilta ja kapakoista?
Kyselin Sigtunassa, joka on ikivanha kaupunki viikinkien ajoilta Mälarin perukoilla, että onko siellä jotakin muistoa Bellmanista? Siellähän oli 1700-luvulla kuninkaan kartano sekä majatalo, jossa myöhemmin vieraili mm. suomalainen Z. Topelius, Bellmanin runouden ihailija. Vastaus oli, että olisikohan tuo Bellman tänne asti milloinkaan jaksanut!
Carl Michael Bellman syntyi Södermalmilla Maria Magdalenan kirkon vaiheilla, silloisen Björngårdsbrunnsgatanin talossa nro 24 eli nykyisen Bellmansgatanin ja Hornsgatanin kulmassa sijainneessa talossa. Talo on purettu vuonna 1901 tapahtuneiden Hornsgatanin muutostöiden yhteydessä. Hornsgatanilta alkava Bellmansgatan rajoittuu Maria Magdalenan kirkkopuistoon. Kirkko on valmistunut ja avattu 1625. Paikalla on aikaisemmin sijainnut 1350-luvulla valmistunut siunauskappeli, joka purettiin vuonna 1527 kuningas Kustaa Vaasan käskystä. Nykyinen kirkko on rakennettu tuon kappelin raunioille. Björngårdsbrunnsgatanin nimi muutettiin vuonna 1871 Bellmansgataniksi. Tältä rauhalliselta kadulta löytyy nykyisin pieni kahvila Cafe Fru Bellman.
Bellman kuoli Norrmalmilla sairaalassa, joka on ikuistettu mm. Aadolf Fredrikin kirkossa myynnissä olevaan postikorttiin - suoraan Johan Sevenbomin maalauksesta. Bellmanin hauta on Tukholman keskustassa, Sankta Klara kyrkan kalmistossa. Sääli, että Bellman saa levätä erossa hyvästä ystävästään Johan Tobias Sergelistä, jonka hauta on juuri mainitun Adolf Fredriks kyrkan kalmistossa.
Tukholman Kansallismuseossa on Bellmanin omakätisesti signeeraama uuden vuoden tervehdys J. T. Sergelille ja vastavuoroisesti J.T. Sergelin piirros Bellmanista vuodelta 1793. Kadunmiehen askeleet vievät usein Sergelstorille ja jopa kahvillekin Cafe´et Konditori Bellmaniin, Sergelgatan 25. Tuleeko siinä sitten ajatelleeksi kahvilan ja kadun nimellisiä yhteyksiä...
Tukholman keskustan pohjoispuolella, nykyisen Västra skogen metroaseman vaiheilla Solnassa, on myös sellaista paikannimistöä kuin Ingenting, Tomteboda, Huvudstan ja Bollstomta, jotka liittynevät kuningas Kustaa III:n, Bellmannin ja Sergelin vaiheisiin.
Kuningas Kustaa III:n käskystä Pehr Kraft maalasi Bellmanin muotokuvan vuonna 1779. Johan Niclas Byströmin veistämä Bellman-patsas vihittiin 26.7.1829. Patsas sijaitsee Djurgårdenissa olevassa lehdossa, joka on nimeltään Bellmansro. Saman niminen ravintola paloi puistikossa vuonna 1952 eikä sitä ole sen koommin rakennettu uudelleen. Djurgården oli 1600-luvulla kuninkaan metsästysmaita, mutta 1700-luvulta lähtien se muuttui vähitellen tukholmalaisten huvipuistoksi. Bellman soudatti sinne myös itseään laulamaan ja lystiä pitämään. Olikohan silloinen majatalo Gröna Lund hänen tukikohtanaan?
Par Bricole -seura ylläpitää museota kivenheiton päässä Götgatanin alkupäästä, josta raput nousevat ylös Urvädersgränd nro 3:n kohdalle. Viehättävä vanha talo törröttää yhä samoilla sijoilla kuin Bellmanin aikana, jolloin se toimi majatalona. Bellman asui talossa vuosina 1770 - 1774. Silloin sattui yksi Tukholman monista paloista. Talon alakerta varjeltui. Yläkerta, jossa Bellman asui, jouduttiin myöhemmin rakentamaan uudelleen, Bellmanin aikojen tunnelmaa tavoitellen. Par Bricolen herrat avaavat museon ovet joka kuukauden 1. sunnuntai klo 13. Taloa esitellään, Bellmanin elämästä kerrotaan ja hänen laulujaan esitetään. Tilaisuus kestää pari tuntia ja tunnelma on mahtava. Jotakin salaperäistä kätkeytyy alakerran ritarisaliin kaikkine vaakunoineen.
Tässä tuli kokonaan sivuutettua Gamla Stan. Vanhan kaupungin pitkittäisten pääkatujen kiveykset ovat miljoonien askelparien kuluttamat. Bellman tunsi nämä kujat kuin omat taskunsa. Lauluissa mainittuja krouveja on kuitenkin vaikea löytää. Osoitteita ja taloja kyllä on, mutta toiminnot ovat muuttuneet. Kuuluisin kaikista nykyisin toimivista ravintoloista on Den Gyldene Freden, Österlånggatan 51, joka lienee ollut yksi Bellmanin kantapaikoista. Maailmankuulu ravintola on saanut nimensä Uudenkaupungin rauhan mukaan. Silloin Ruotsi luovutti ison osan Suomea Venäjälle vai olisiko hotellin nimi sittenkin aikaisemman kapakan ja Stettinin rauhan peruja, jolloin Baltia pantiin uusjakoon! Ravintola on varsinainen kulttipaikka. Sitä ovat pitäneet kantapaikkanaan Bellmanin lisäksi tai juuri siitä syystä Evert Taube, Jussi Björling, Cornelis Vreesvijk ja Ruotsin muu taide-eliitti sekä Ruotsin Akatemia...Bellman-kerroksen torstai-lounaineen.
Sitten on Kryp-In Krogen, Prästgatan 17-27. Se ei kuitenkaan ole Bellmanin aikaisella paikalla, sillä silloin se sijaitsi Järntorgetin kulmassa, osoitteessa Österlånggatan 34-36. Joidenkin vanhojen kapakoiden sijainteja voi edelleen löytää, mutta nimet ja rakennukset ovat aikojen kuluessa moneen kertaan muuttuneet.
Palatkaamme takaisin Söderiin. Kun Slussenilta lähdetään Hornsgatanin suuntaan eli saarta pitkittäin kohti länttä, niin tullaan jälleen Bellmanin lapsuuden ajan kortteleihin ohi Maria Magdaleenan kirkon, ohi syntymäkodin katujen, ohi Bellmaninkadun. Siellä voi ainakin mielikuvissaan nähdä paikkojen nimissä yhteyksiä Bellmanin elämään. Krog i Maria församling, Brännkyrkagatan 76, Hornskroken, Drakenberg, Vinkällare Gröna Jägaren på Sankt Paulsgatan och Nyboda Krog vid Nybodabacken. Ja kuten Gamla Stanissa niin täällä Söderissäkin on Götgatanilla nykyisin toimivan kapakan nimeksi napattu Gröna Jägaren, jolla tuskin on muuta yhteyttä Bellmaniin kuin nimi.
Näin olemmekin tulleet parisen kilometriä länteen ja voimme suunnistaa kohti pohjoista. Långholmin vankilasaari oli vastakohtaisuuksia täynnä oleva saari jo Bellmanin aikoina. Bellman tunsi hyvin vankilan johtajan. Saaren krouvit ja ilotalot olivat ehtymätön lähde moniaisiin veisuihin. Että jos Carl Michael juoksenteli siellä pikkupoikana, niin kyllä hän sinne aikuisenakin osasi. Nykyisin vankila-alue toimii museona, hotelliravintolana ja kurssikeskuksena. Vankilan synkkien muurien katveessa - ulkopuolella tosin - on hatara puutalo, johon on perustettu Bellman-museo. Se on auki kesäajan eli toukokuusta syyskuuhun klo 12 - 16. Siellä järjestetään myös Bellman-teemaan sopivia tapahtumia. Puisto avautuu Mälarin selälle, jonka kauniit saaret ja varsinkin Stora Essingen olivat Bellmanin runojen ehtymätön lähde. Långholmen oli tärkeä paikka muutenkin kuin pahamaineisena vankilana. Siellä oli satama, telakka, kehräämö, kutomo, käsityöläisiä ja varsinkin tullilaitos. Tulli ajoi veneillään takaa salakuljettajia, jotka toivat Mälaria myöten milloin mitä tarpeellista tavaraa Tukholman markkinoille. Ruotsin valtion alkuhistoriaankin saari liittyy ajoilta, jolloin Kustaa Vaasan sotaväki piti saarella leiriään taistellessaan 1500-luvulla tanskalaisia vallanpitäjiä vastaan.
Långholmin saarella järjesti myös Carl von Linne´ luontoretkiä Bellmanin syntymän tienoilla, ehkäpä myös sitä edeltävänä kesänä. Täysin mahdollista on, että myös Bellmanin äiti olisi von Linne´n luontopoluilla saanut perehdytystä luonnon ihmeellisyyksiin. Ensisijaisesti von Linne´n voi kuitenkin ajatella olleen ihastunut vain Södermalmin, Långholmin ja muiden Mälarin saarten lehtoihin ja kasvillisuuteen. Joka tapauksessa Långholmin saarella hyvin erilaisia kulttuuripiirejä edustavien merkkimiesten polkemat polut leikkasivat toisiaan sotilasmahtia edustavan Kustaa Vaasan saappaan jäljissä. Jos von Linne´ ei innoittanut Bellmania, niin Bellman kyllä innoitti suomalaisia: Runebergia, Slottea, Huldenia ja Larin Kyöstiä.
Bellmanin runous ja laulut elävät mitä moninaisimmissa muodoissa. Eikä pöly ole vielä laskeutunut katutasolla. Asianharrastajat pitävät huolen siitä, että Bellmanin henki vaeltaa yhä samoissa maisemissa. Bellmanin henki näyttäytyy kadunmiehelle yhtä yllätyksellisesti kuin itse Bellman omana elinaikanaan.
---------------------------
Tukholma syyskuu 2008
Sadelaulu
Tänään, koko päivän kärsimme tässä
sateessa ja tuulessa ikävässä
Kylmässä sinertää poski ja huuli
Kaulusta tuivertaa viima ja tuuli
Huomispäivänä käydä voi silleen
ei mene aurinko laisinkaan pilveen
Ilmasta saattaa jo haistaa ja oottaa,
taas aamulla aurinko paistaa ja polttaa
Nyt pilvet vuotavat maahan asti
vihaten, raivoten rakastavasti
Saa kuivuneet kuihtaleet herätä eloon,
saa päivä paistaa taas kapiseen kehoon!
Huolia huomisen kukaan ei tiedä
Mikä tuo onnen mi kaiken voi viedä?
Unelmat asuvat pilvien saarissa
näkyinä unissa, sateenkaarissa
Antti Kautto 2007
sateessa ja tuulessa ikävässä
Kylmässä sinertää poski ja huuli
Kaulusta tuivertaa viima ja tuuli
Huomispäivänä käydä voi silleen
ei mene aurinko laisinkaan pilveen
Ilmasta saattaa jo haistaa ja oottaa,
taas aamulla aurinko paistaa ja polttaa
Nyt pilvet vuotavat maahan asti
vihaten, raivoten rakastavasti
Saa kuivuneet kuihtaleet herätä eloon,
saa päivä paistaa taas kapiseen kehoon!
Huolia huomisen kukaan ei tiedä
Mikä tuo onnen mi kaiken voi viedä?
Unelmat asuvat pilvien saarissa
näkyinä unissa, sateenkaarissa
Antti Kautto 2007
maanantai 12. tammikuuta 2009
Kadunmiehen käsitys äärettömästä
Aluksi äärettömyyttä oli vaikea käsittää, mutta sitten menin ajatuksissani äärettömän reunalle ja kuvittelin, mitä äärettömän rajan takana voisi olla: Maailmankaikkeus lakkaa olemasta, tulee syvä hiljaisuus, niin syvä hiljaisuus, että kuolleetkin sen kuulevat ja hyvänen aika - heräävät henkiin!
Ajattelin ensin, että en tiedä, millaista on olla kuollut, mutta sitten yritin muistella, miltä oleminen tuntui silloin, kun en vielä ollut syntynyt. Olinhan ollut kuolleena paljon kauemmin kuin milloinkaan tulisin elämään. Ja elämän jälkeen tulen jälleen olemaan kuolleena arvattavasti paljon kauemmin kuin olin elänyt.
Nyt en tiedä, olenko herännyt kuolleista vai syntynyt uudelleen, kun en tiedä eläneeni aikaisemmin. Tiedän vain, että syntyminen johonkin aikaan ja tilaan on mahdollista, koska se on ollut mahdollista tähänkin elämään.
Vaeltaessani äärettömyyden laidalle ei tullut aitaa vastaan ja jos olisi tullut, mitä sen takana olisi ollut? Matematiikassa asiaa on kuvattu siten, että jos piirretään äärettömän pitkä suora viiva eli pistejono, niin se palaa lähtökohtaansa vastakkaisesta suunnasta tehtyään äärettömän suuren ympyrän. Kun se ajatellaan palloksi, niin on sillä kokoa!
Jos uudestisyntyminen tapahtuisi sen pallon ulkopinnalla, jonka maisemia ainakaan tiede ei pyri kuvaamaan, niin sinne mahtuisivat uudestisyntyneinä kaikki ikänään millä hyvänsä planeetalla kaikkina aikoina eläneet eläväiset.
Onneksi kadunmiehen ei tarvitse näitä asioita pohtia. Tiedemiehet ja saarnamiehet tekevät sitä työtä kadunmiehen puolesta. Kadunmies voi elää luottavaisin mielin sekä tiimalasin sisä- että ulkopuolella.
Ajattelin ensin, että en tiedä, millaista on olla kuollut, mutta sitten yritin muistella, miltä oleminen tuntui silloin, kun en vielä ollut syntynyt. Olinhan ollut kuolleena paljon kauemmin kuin milloinkaan tulisin elämään. Ja elämän jälkeen tulen jälleen olemaan kuolleena arvattavasti paljon kauemmin kuin olin elänyt.
Nyt en tiedä, olenko herännyt kuolleista vai syntynyt uudelleen, kun en tiedä eläneeni aikaisemmin. Tiedän vain, että syntyminen johonkin aikaan ja tilaan on mahdollista, koska se on ollut mahdollista tähänkin elämään.
Vaeltaessani äärettömyyden laidalle ei tullut aitaa vastaan ja jos olisi tullut, mitä sen takana olisi ollut? Matematiikassa asiaa on kuvattu siten, että jos piirretään äärettömän pitkä suora viiva eli pistejono, niin se palaa lähtökohtaansa vastakkaisesta suunnasta tehtyään äärettömän suuren ympyrän. Kun se ajatellaan palloksi, niin on sillä kokoa!
Jos uudestisyntyminen tapahtuisi sen pallon ulkopinnalla, jonka maisemia ainakaan tiede ei pyri kuvaamaan, niin sinne mahtuisivat uudestisyntyneinä kaikki ikänään millä hyvänsä planeetalla kaikkina aikoina eläneet eläväiset.
Onneksi kadunmiehen ei tarvitse näitä asioita pohtia. Tiedemiehet ja saarnamiehet tekevät sitä työtä kadunmiehen puolesta. Kadunmies voi elää luottavaisin mielin sekä tiimalasin sisä- että ulkopuolella.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)