Reilut palkankorotukset tervehdyttäisivät kansantaloutta

Ensinnäkin väitän, että työstä maksettavan palkan suuruudella ei ole mitään tekemistä työn merkityksen tai tuottavuuden kanssa. Toiseksi väitän, että esimerkiksi suurten ikäluokkien eläkkeet voitaisiin kevyesti maksaa korottamalla palkkoja reippaasti kaikkein pienimmistä palkoista lähtien ja ryhtymällä maksamaan palkkaa töistä, joista ei nykyisin makseta juuri mitään.

Ensimmäinen väite tarkoittaa sitä, että julkishallinnossa palkka määräytyy kulloinkin saavutetun edun mukaan eikä sen mukaan, miten pätevä henkilö on työssään tai miten hyvin työnsä pystyy tekemään. Esimerkkejä tälle väitteelle löytyy sitä enemmän, mitä korkeammasta palkkatasosta on kysymys. Työtehtävän sisältö tai laatu ei myöskään aina vaikuta suoraan maksettavaan palkkaan. Turhasta ja jonninjoutavasta, jopa vahingollisesta tekemisestä saatetaan maksaa 10- tai 100-kertaisesti enemmän kuin välttämättömästä, tarpeellisesta tai jopa hyveellisestä työstä. Esimerkkejä tälle näkemykselle löytyy puolestaan yksityiseltä sektorilta ylintä johtoa myöten.

Pääsääntöisesti ylimmän johdon energiasta suurin osa menee omien etujen turvaamiseen, kuviteltujen tai todellisten kilpailijoiden ja kadehtijoiden jahtaamiseen. Tämä koskee sekä julkista että yksityistä sektoria. Tämä on myös työpaikkakiusaamisen pohja ja perusta. Ilmiö on niin yleinen, että sen laajuutta ei voida koskaan täysin tunnustaa. Tietenkin kaikkien organisaatioiden alemmat portaat kaikilla tasoilla taistelevat paikasta auringossa samoin keinoin. Parhaat aseet ovat kuitenkin esimiesasemassa olevilla. Mitä alemmalle tasolle mennään, sitä varmemmin työ sitoo tekijäänsä. Suoritustasolla pelkästään päivän töistä selviytyminen kuluttaa tyystin energiavarat. Päivänvalolla työt tehdään isännälle, yöpimeällä itselle sikäli kuin voimia riittää.

Jos ylin johto olisi aina palkkansa arvoinen, lamaan ei koskaan jouduttaisi. Ylin johto luotsaisi tuotantoa ja markkinointia niin, että pyörät pyörisivät. Ylin johto on kuitenkin rahavirtoja ohjaavien organisaatioiden renki eikä tietenkään voi mitään sille, että rikkaudet kasautuvat erilleen yleisestä kierrosta.  Lamaan joutuminen osoittaa, että kaikki organisaatiot toimivat sidoksissa toisiinsa. Lama ja nousukausi ovat kuin vuoksi ja luode. Nousuveden aikana ravitsevaa vettä riittää kaikille, laskuveden aikana vain harvoille. Jopa nousukauden aikana kaavoihinsa kangistuneet johtoportaat sortuvat laman aikana ja hommat näyttävät menevän päin seiniä. Johdon palkkaan tai eläkkeeseen lama ei kuitenkaan vaikuta eivätkä rahat ja omaisuudet laman aikana minnekään katoa, vaan ohjautuvat julkisen talouden ulottumattomiin.

Laman tullessa syyllisiksi havaitaan aina suoritusporras, vaikka sen työtahti ja työn jälki olisi koko ajan ollut hyvä ja vaikka tulokset olisivat monin verroin parantuneet. Vastuun lamasta kantaa aina suoritusporras. Suoritusporras saa lähteä pakkolomalle tai irtisanotaan. Suoritusporras velvoitetaan alentamaan palkkaansa, pidentämään työpäiväänsä ja nostamaan eläkeikäänsä. Palkan suuruudella ei todellakaan ole asiallista suhdetta työtehtävien laatuun ja määrään nähden. Korkeapalkkaiselle henkilölle annetaan palkankorotus asenteen perusteella ja pienipalkkaiselle suhdanteiden perusteella. Julkinen sektori voisi kokeilla sellaistakin temppua, että virat ja toimet lakkautettaisiin ja alettaisiin palkata yksityishenkilöitä, joiden edellytettäisiin perustavan yhdenmiehen yrityksiä. Tällä tavalla ulkoistaminen saataisiin toimimaan myös ruohonjuuritasolla.

Tavallisen tallaajan peikkona ja pelotteena on yritysten pako kaukomaille, halvan työvoiman maihin. Orjuuttaminen ja orjatyön teettäminen ei siis sekään ole koskaan kadonnut, vaan se tullaan aina hyväksymään muodossa tai toisessa. Kaikki yritykset eivät missään tapauksessa tule siirtymään kaukomaille. Terveellä pohjalla olevat perheyritykset jäävät kotimaahansa ja niille jää aina sopivasti markkinatilaa. Varsinkin, jos roskatuonnilta suljetaan rajat. Rajojen sulkemiseen pystyvät kuitenkin vain suuret valtiot ja poissulkeviin kartelleihin vain suuryritykset.

Suomi voisi EU:ssa toimia aktiivisesti roskadirektiivien puolestapuhujana. Mikään ei liene hullumpaa kauppapolitiikkaa kuin kertakäyttöroskien tuottaminen yli valtamerten ja yhden käyttökerran jälkeen toimittaminen kaatopaikoille ja laivaaminen takaisin kaukomaille. Ei tällainen talouden kasvu johda kestävään kehitykseen. Se johtaa lamasta lamaan ja rikkauksien välistävetoon. Ymmärrettävistä syistä Suomi ei voi kuitenkaan leimautua Green World by Finland -organisaatioksi.

Suomessa näin suuria muutoksia ei voida parhaassa tapauksessakaan tehdä suurten ikäluokkien elinaikana. Vaikeasti hoidettavaa ikäpyramidia ei voida kaataa millään muullakaan keinolla. Vain luonnon omat keinot ovat jäljellä: Suurten ikäluokkien elinkaari ei ehkä sittenkään ole niin pitkä kuin ennusteet näyttävät. Korkea elintaso on tehnyt tehtävänsä ja överiksi menneet elämäntavat tuovat kuin tuovatkin helpotusta seuraavan sukupolven maksutaakkaan. Koittaa uuden nousuveden aika ja sitä seuraa laskuvesi niin kauan kuin kuu kumottaa.

Reilut palkankorotukset tervehdyttäisivät kansantaloutta. Ongelma on vain siinä, että palkoille pitää aina löytää maksaja. Suurille joukoille löytyy maksaja kuitenkin enintään pienten yksilöpalkkojen osalta ja vain pienille ryhmille suurten yksilöpalkkojen osalta. Tervehdyttäminen voi siten koskea enimmillään vain vähäistä osaa kaikista talouksista. Kirjoitelman alussa esitetyt väittämät ovat siis huitaisuja ilmaan. Onneksi virtuaalimaailma tarjoaa tien tasa-arvoon niille, joille nykytekniikan käyttö on mahdollista ja hengellinen maailma niille, joille vanhat keinot ovat parempia kuin pussillinen uusia...

Peräkammarin poika

Lyyli Leväperän auton perä alkoi huutaa. Siitä Lyyli sai syyn lähteä peräkylille tapaamaan autonasentaja Perälää, joka oli perillä autoista. Perillä Lyyli ja Perälä menivät peräkanaa tarkastamaan auton perää. Perälä arvioi, että vika todellakin oli peräpäässä, auton perässä. Hän uteli Lyyliltä, oliko autossa lukkoperä ja oliko tullut vedeltyä peräkärryä, kun auto vaikutti peräpainoiselta. Toinen perävalo näyttää myös puuttuvan. Käytätkö alkuperäisvaraosia? Seikkaperäiset kysymykset harmittivat Lyyliä ja hän kiljaisi, että ääni ei tullut hänen perästään ja että häntä ei muutenkaan tarvitse perään katsoa. Perimmäinen syy on autossa! Perälä oli varsinaiselta ammatiltaan perämies, joka oli jättänyt Perämeren aallot ja muuttanut asumaan Perä-Hikiän perukoille, Peräkylään. Siellä hän nyt pihanperällä korjasi naapureittensa autoja. Alunperin hänen varallisuutensa oli perittyä sekä lisäksi peräisin autojen korjaamisesta ja avaimenperien postimyynnistä. Omaperäistä Lyyliä oli alkanut kiinnostaa salaperäinen peräkylän mies, jonka sanottiin tekevän töitä peräsuoli ulkona päivä päivän perään. Se oli siis perimmäinen peruste, jonka vuoksi Lyyli tuli peräämään asiaa.


Lyyli kysäisi sivumennen: Onko siinä perää, että asut täällä perämailla yksiksesi? Peräti yksikseni, vastasi Perälä. Mutta peruuta nyt perä edellä talliin, niin katson sen perän. Lyyli käveli takaperin tallin perälle ja huomasi harmikseen, ettei Perälä tullut perässä. Ei kiirettä, kunhan peräpään hommat hoituvat! No, katson sitä perääkin, kun ehdin. Lasku tulee sitten perästäpäin. Lyyli oli nyt vieraalla maaperällä, sillä hän ei pitänyt järkiperäisistä kysymyksistä: Jätätkö minut tänne tallin perukoille yksikseni? Miten sen laskun perimisen kanssa on? Perästä kuuluu, sanoi torventekijä. Laskua ehtii kyllä perätä myöhemmin! Oliko muuta kuin perä? Lyylin oli annettava periksi: Olisi kyllä perämoottori ja kamera, jossa on moottoriperä, mutta ne kuin myös eloperäiseni ovat kunnossa. Perälä kopisti piipunperät peräseinän viereen ja ajatteli, ettei tällä perällä ole ennen nähty asiakasta, joka kävelee talliinkin peräevät edellä.

Vaikka todenperäisyys epäilyttää, niin Perälän oli kuitenkin nähty huristelevan moottoripyörällään Lyyli peräistuimella. Lyylin ystävät olivat myös huolestuneina alkaneet peräänkuuluttaa Lyyliä. Parin päivän perästä parin olikin nähty rantautuvan tasaperäisellä veneellä Pättäränperän suoperäiselle rannalle pelkkää perämelaa käyttäen. Veneen peräpäässä oli paha vuoto, kun perälauta oli rikki. Myös peräsin puuttui. Oliko Perälä vetänyt vesiperän, kun vene oli jäänyt rannalle nurinperin?

Perättömään puheeseen ei kannata kuitenkaan uskoa, kun jutun alkuperästä ei ole tietoa. Joka tapauksessa pariskunta löydettiin pian Lyylin kotoa, perähuoneen peränurkasta. Vastaan oli tullut umpiperä, kun Perälä oli puhjennut puhumaan perimmäisistä asioista - kuten siitä, että hän oli syntynyt perätilassa ja tullut maailmaan takaperin. Se taas oli hänen luullakseen johtunut siitä, että hänen suonissaan virtasi vierasperäistä verta. Isä kun oli alunperin kotoisin tuliperäisestä Sisiliasta. Hänestä itsestään sen sijaan oli tullut hiljainen peränpitäjä, peräkammarin poika, joka tallinsa peräseinällä olevasta levysoittimista kuunteli Retuperän VPK:ta...

Veljet, mikä karnevaali!

Leijonien kansanjuhla Helsingin kauppatorilla 16.5.2011 oli karnevaali vailla vertaa. Kauppatorilla on tuskin koskaan nähty vastaavaa väkimäärää. Paljonko on 100 000 ihmistä? Se on niin paljon, että täyteen sullottu kauppatori ei riitä mihinkään. Mukaan täytyy ottaa kolera-altaan reunat ja altaissa kelluvat veneet, Wanha Kauppahalli parkkialueineen, Uninoninkadun eteläpää, Esplanadi, Suurkirkko rappusineen ja toreineen sekä reunustavien rakennusten katot ja seinien ulokkeet, ratikkapysäkkien ja kojujen katot, sähköpylväät ja nosturit. Näin paljon väkeä eivät kerää vappujuhlat, herätyskokoukset, valtiovierailut tai mitkään muutkaan tapahtumat.

Suomen liput liehuivat. Ihmiset olivat iloisia ja pitivät hauskaa. Kaikki joilta ääntä lähti, huusivat ja lauloivat kurkku suorana. Lämmittelijöinä esiintyneet taiteilijat toimivat pelkästään ajan kuluttajina. Heidän esityksiään siedettiin sitä vähemmän, mitä lähemmäs leijonamiehistö saapui. Juontajilta ja taiteilijoilta odotettiin vain yksinkertaisia tokaisuja: Hyvä Suomi! Ilmaveivi! Kiitos Leijonat! Niillä sai yleisön räjähtävän suosion. Ja jos esiintyjät eivät ymmärtäneet, mistä oli kysymys, niin yleisö auttoi heitä laulaen, tanssien ja huutaen omia iskulauseitaan.

Vain kiekkosankarit saivat armon villitä yleisön omaa karnevaalia. Sähkötolpissa oli muutakin kuin sähkövirtaa: Yhdessä keikisteli  blondikaunotar, toisessa kaksi neitokaista lippuineen, kolmannessa jammasi gorilla. Korkeimman oikeuden katolle eivät kaikki osanneet kiivetä, mutta seinässä oleva kengän levyinen rantu oli täynnä miehiä ja naisia viiden metrin korkeudella. Eräällä naisella käsilaukku toisessa kädessä! Vesiränniä pitkin parvekkeelle ja sieltä seinälle. Kauppatorilla roihusi elämän liekki, jonka sytykkeenä oli Leijonamiehistö.

Portugalin tukipaketti - paljon porua tyhjästä

Suomesta ollaan tekemässä syntipukkia euromaiden hätään, vaikka Suomi on euroalueen mallimaa. Tosiasiassa syntipukit hykertelevät kokonaan muualla kuin Suomen kansan syvissä riveissä.

Ne unionin jäsenmaat, jotka eivät ole mukana eurossa, eivät ole kovin innokkaita tukitoimiin, vaikka unionin talouden pelastamisen pitäisi olla yhteinen etu. Niiden moraali on tarkoitushakuista. Portugalin ei myöskään tarvitse myydä kultaharkkojaan, vaikka sillä on niitä 8-kertainen määrä Suomeen verrattuna. Roskapankkien ja riskisijoittajien ei myöskään tarvitse kantaa vastuutaan tappioista, vaan niille on annettava aikaa järjestellä rahastusmenetelmänsä uuteen iskuun.

Suomen osuuden Portugalin tukipaketista arveltiin olevan 0,74 mrd euroa. Nyt se on noussut vähän yli miljardiin euroon eli neljännekseen yhdessä Suomen jo tähän mennessä antamien lainojen ja takausten määrästä Latvialle, Islannille, Kreikalle ja Irlannille. Kyllä neljään miljardiin euroon yksi Portugali mahtuu kaikkine kultavarantoineen! Kysymys on sentään Suomen brändin markkina-arvosta, vakkei Suomesta euron pelastajaksi olekaan. On kuitenkin paljon parempi, että eurokuplan puhkaisevat muut kuin viaton Suomi!

Suomen köyhä valtio selviää kyllä tukipaketin velvoitteista. Pelkästään Helsingin pörssiin listattujen yhtiöiden markkina-arvo on yli 100 mrd euroa, joten Suomessa on varallisuutta. Suomen kaikki paketit yhteensä ovat vain kolmasosa esimerkiksi Kelan kokonaismenoista. Sitäpaitsi tukipakettien kaikki velvoitteet eivät ehkä koskaan toteudu, kun taas Kelan kokonaismenot toteutuvat aina lisäbudjettien kera. Vaalikauden alussa poliitikoille luulisi olevan helpompaa leikata sosiaalietuuksia kuin selitellä tukipaketin kaatamista. Markkinataloudessa rahan pitää antaa kiertää markkinoilla. Pelkästään Helsingin pörssin vuosivaihto on 15-kertainen valtion budjettiin nähden, joten kyllä sitä rahaa liikkuukin. Köyhän valtion budjetti vain on niukka, pieni ja pyöreä. Silti siitä riittää vuoleskella pankkitukia, yritystukia, maataloustukia, eu- ynnä muita tukia...sekä niiden lisäksi tavalliselle tallaajalle jopa pikkuista toimeentulotukea sen verran kuin yksittäisessä tapauksessa tarkkojen selvitysten jälkeen kulloiseenkin elämäntilanteeseen kohtuulliseksi katsotaan.