Köln (Colonia Agrippina) on Saksan neljänneksi suurin kaupunki. Kaupunkia pidetään Reinin alueen taloudellisena, kulttuurisena ja historiallisena pääkaupunkina. Nykyinen Köln perustettiin roomalaiskaudella ja se sai nimensä keisarinna Agrippinan (keisari Neron äidin) mukaan. Ennen roomalaisia paikalla oli jo germaanien perustama kaupunki ja roomalaisten jälkeen kaupungin valtasivat frankit.
Kölnin katolinen tuomiokirkko (Hohe Domkirche St. Peter und Maria) on kaupungin tunnetuin nähtävyys ja se kuuluu UNESCOn maailmanperintöluetteloon. Goottilaista tyylisuuntaa edustavaa kirkkoa rakennettiin 1248 - 1473. Samoihin aikoihin Firenzen tuomiokirkko rakennettiin alusta loppuun. Sen sijaan Kölnin tuomiokirkon rakentaminen keskeytyi 400 vuoden ajaksi.
Löytöretket toivat rikkauksien myötä Eurooppaan eripuraisuutta, vaikka valistus avasi uusia näkökulmia. Maatalouden vallankumous ja lopulta teollinen vallankumous muokkasivat hallintojärjestelmät uuteen uskoon. Rakentaminen jatkui vasta 1800-luvulla. Valmistuttuaan 1880 tuomiokirkko oli 10 vuotta maailman korkein rakennus, jonka kaksi suurinta tornia kohoavat 157 metrin korkeuteen.
Paitsi kirkkorakennuksen valtavaa kokoa on pakko hämmästellä myös, miten niin suuri rakennelma voi mittasuhteiltaankin olla niin kaunis ja sopusuhtainen kokonaisuus. Sen sijaan ei ole ihme, että kirkon rakennustyöt keskeytyivät 400 vuoden ajaksi. Kirkko sai jäädä todistamaan Machiavellin oppeja, että hallitsijan pitää edistää valtion etua vaikka väkivalloin. Se sai jäädä seuraamaan myös humanismin, kirjapainotaidon, löytöretkien ja uskonpuhdistuksen edistymistä. Se sai jäädä ihmettelemään, miksi Pyhä saksalais-roomalainen keisarikunta ei saattanut rakennustyötä loppuun asti.
Nielivätkö jatkuvat eurooppalaiset sodat rakennustyöhön tarvittavat varat? Näiden 400 vuoden aikana Ottomaanit ahdistivat idästä. Ranska, Englanti ja muu Eurooppa taistelivat vallasta 100 vuotta. Katoliset ja protestantit taistelivat keskenään 30 vuotta. Itävallan perimyssota kesti 8 vuotta. Sen jälkeen käytiin seitsenvuotinen sota, joka teki Preussista suurvallan. Mutta vielä riitti taistelua vallasta ja taloudellisista eduista Habsburgien jälkeenkin, kun Napoleon runnoi Eurooppaa näkemyksensä mukaiseen järjestykseen.
Monta vuosikymmentä ei ehtinyt kulua, kun alkoi ensimmäinen maailmansota ja parinkymmenen vuoden kuluttua sen päättymisestä toinen maailmansota, joka raunioitti tuomiokirkkoa ympäröivän kaupungin melkein kokonaan. Myös kirkon vieressä olevat rautatieasema ja Reinin yli johtava rautatiesilta tuhoutuivat. Sen sijaan pommikoneet säästivät kirkkoa, jonka kaksoistorneja lentäjät käyttivät apunaan sunnistuksessa.
Jouluaattona vuonna 2015 kaikki oli toisin. Seitsemän vuosikymmenen rauhan aika ja ahkera jälleenrakentaminen olivat saaneet ihmeitä aikaan. Miljoonakaupunki Köln kukoisti ja sen sydän sykki turvallisena ja kodikkaana. Kaupungin tuomiokirkko täyttyi ääriään myöten juhlakansasta. Kirkon ovella jaettiin Rainer Maria Kardinaali Woelkin allekirjoittamia sydänkortteja: Fröliche Weihnacht überall! Niissä kehotettiin rakastamaan kaikkia lähimmäisiä maailmanlaajuisesti. Niissä kehotettiin toivottamaan maahanmuuttajat tervetulleiksi ja auttamaan heitä sopeutumaan yhteiskuntaan: Älkää pelätkö, minä ilmoitan teille suuren ilon!
Seitsemän päivää myöhemmin tuomiokirkon ympärillä alkoi tapahtua jotakin, mikä osoitti, että sydänkorttien sanoma ei ollut mennyt perille tai se oli ymmärretty väärin tai oliko sittenkin niin, että vallanpitäjät eivät olleet pitkään aikaan ymmärtäneet tekojensa seurauksia? Hyvinvoinnin kasautuminen Eurooppaan toimi jälleen houkuttimena samalla, kun kehitysmaiden kohtelu karkotti liikkuvan väestön etsimään onneaan mistä hyvänsä muualta kuin synnyinseuduiltaan.
Muualta maahan muuttaneet nuoret aloittivat hulinoinnin rautatieaseman ja kirkon välisellä aukiolla. Kukaan ei ollut turvassa kaupungin kotoisimmalla alueella.
Ajan mittaan kulttuureiden sekoittuminen myös Euroopassa on tosiasia, sillä Euroopan väestö ja valtakulttuurit monipuolistuvat nopeassa tahdissa. Kantasukkaat jäävät vähemmistöiksi. Ne eivät enää voi sanella muuttuvan kulttuurin muotoja. Uudelleen muotoutuvassa Euroopassa on kuitenkin voitava elää yhteisesti sovituilla säännöillä. Se on pitkä ja rankka tie, joka parhaassakin tapauksessa edellyttää useiden sukupolvien yhteensulautumista.
