Rahat eivät riitä hyvinvointiyhteiskuntaan

Mitä tarkoittaa, että rahat eivät riitä hyvinvointiyhteiskuntaan? Se tarkoittaa, että hyvinvointia ei riitä jaettavaksi kaikille ihmisille eikä kaikille kansalaisille eikä edes hyvinvointivaltioissa. Kehitysmaissa hyvinvointia ei senkään vertaa riitä kaikille jaettavaksi. Onneksi hyvinvointi on suhteellinen käsite, joka riippuu ihmisen iästä, terveydestä, sukupuolesta, elinympäristöstä, kulttuurista yms. tekijöistä.

Hyvinvointi on tosiasiallisesti oikeus, josta pääsee ensisijaisesti nauttimaan ihmiskunnan, kansakunnan tai hyvinvointivaltion pieni vähemmistö. Mitä suurempi hyvä on jaettavana, sitä pienempi vähemmistö sitä pystyy keskenään jakamaan.

Silloin, kun hyvinvoinnista joudutaan tinkimään, se tarkoittaa, että ensisijaisesti joudutaan tinkimään kaikkein suurimman kansanosan vähäisimmästäkin hyvinvoinnista. Väestön valtaosan hyvinvointiin ei edes kaikkein rikkaimmilla kansakunnilla ole varaa. Ei edes hyvinä vuosina. Suhteellinen köyhyys valtioiden ja kansakuntien kesken tosin vaihtelee eri aikoina, mutta sisäiset suhteet säilyvät. 

Jatkuva kasvu ja kestävä kehitys turvaavat ensisijaisesti rikkaiden kansakuntien hyvätuloisen väestön tarpeita. Keskimääräistä suurempia palkkatuloja voidaan turvata yhä pienemmälle väestöryhmällle vain ja ainoastaan alentamalla yhä suuremmalta väestöryhmältä keskimääräistä pienempiä palkkoja, pidentämällä matalapalkka-alojen työaikaa, heikentämällä lakisääteisiä eläke-etuja ja leikkaamalla sosiaalietuuksia. Vähävaraisille tarkoitettujen turvaverkostojen kohtuullinen karsiminen ei heikennä merkittävästi hyvätuloisten etuja, mutta liian pitkälle vietynä se kääntyy tarkoitustaan vastaan. Toivottomuuden aiheuttama sekasorto tuottaa hyvinvointia vain harvoille, jotka elävät mahdollisimman kaukana sekasorron keskipisteestä.

Hyvätuloisen väestön hyvinvointia tukee myös massakulttuurin levittäminen. Uskonnollisilla, kaupallisilla, taiteellisilla ja viihteellisillä käyttäytymismalleilla kulloisetkin vallankäyttäjät ohjailevat ihmismassojen toimintoja. Kertakäyttörihkama, roskaruoka ja hömppäviihde edustavat ohjailun viattominta päätä. Jatkuva kasvu ja kestävä kehitys tarvitsevat riittävän suuren kasvupohjan. Kasvupohjan takaa vain pienipalkkaisten työntekijöiden ja vähään tyytyvien kuluttajien suuri määrä. Määrä on riittävän suuri silloin, kun se on tiukasti hallinnassa.

Köyhyyden puolittaminen - niin hurskaalta ajatukselta kuin se tuntuukin - ei kuulu edes kristinuskon periaatteisiin. Köyhyyden puolittaminen on pelkkää hurskastelua. Se sisältää ajatuksen, että teknologian ja parhaiden käytäntöjen kehittyessä puolet nykyisestä köyhyydestä riittäisi hyvinvoinnin kasvualustaksi. Ajatus on mahdoton, sillä silloin hyvinvoivien osuus kasvaisi liian suureksi. Koko valtaväestön köyhyyden poistamisesta ei kukaan tolkuissaan oleva edes uneksi.

Maallisessa elämässä mahdoton on kertakaikkisesti mahdotonta. Sen sijaan henkisessä ja hengellisessä mielessä köyhäkin voi olla rikas ja viettää myös sisältörikkaampaa elämää kuin rikkainkaan luonnonvarojen omistaja.

Majakka

Vapauden valo ulapalla,
taivaankannen alla,
yllä veden, pilven alla,
vapauden rantamalla
tehtävänään majakalla
turvata kulku ulapalla,
seisoa nököttää luodolla,
tuikkiva lyhty katolla.

Niin sykkii valo aavalla,
samaa suuntaa antavalla
sykkeellä aina samalla,
paikallansa liikkumattomalla
Ei itsellensä vaatimalla,
ei keneltään pois ottamalla,
vaan valokiilaa suuntaamalla
katseellansa kaihoisalla.



Antti Kautto jouluna 2012

 

Kuntauudistus kannattaa ottaa todesta

Kuntauudistus on maan hallitukselle tärkeätä sisäpoliittista peliä sen vuoksi, että maan hallinto on saatava pysymään keskusjohdon otteessa. Pienet itsenäiset kunnat ovat keskusjohdon näkökulmasta pahimpia mahdollisia hallintoalueita. Kunnalliset kuten muutkin uudistukset noudattavat aina samaa kaavaa: Uudistuksille on esitettävä perusteet, joita voidaan kunniakkasti puolustaa, vaikka ne eivät vastaisikaan tosiasiallisia tavoitteita. Mitä uudistajien tavoitteet lähipalvelujen ja kunnallisen demokratian toteutumisesta sitten tarkoittavat?

Lähipalvelujen turvaaminen on yleisesti hyväksyttävä tavoite, joten sitä voidaan pää pystyssä puolustaa. Tosiasiassa lähipalveluja ei ole lainsäädännössä määritelty, joten puolustuspuheissa voidaan noudattaa varsin vapaata linjaa. Vapailla linjoilla kuntayhtymät toimivat jo nyt kuntiensa laskuttamisessa. Mutta eivät kuntayhtymät ole sama asia kuin kuntaliitokset, sanovat puolustajat! Jos lähipalveluja ei ole määritelty tai ne ovat mitä ovat, niiden saatavuus on kuitenkin turvattava!

Miksi sitten uusien suurkuntien ulkorajat on vedetty keskiajalta peräisin oleviin rajoihin? Eikö kehitys ole syrjäseuduilla muuttunut lainkaan? Vastaus on itsestään selvä:  Ei ole tarkoituskaan rohkaista syrjäseutujen asukkaita pysymään kotikonnuillaan. Tarkoitus on keskittää palvelut asutuskeskuksiin. Lähipalvelujen tuottajat eivät missään tapauksessa lähde syrjäseuduille. Ulkoistetut palvelut tuotetaan siellä, missä pääosa asiakkaista asuu. Palveluja ei ole tarkoitus tuottaa asiakkaille, vaan palveluille on tarkoitus tuottaa asiakkaita. Voittoja pitää maksimoida, ei minimoida.

Kunnallisen demokratian toteutuminen on myös yleisesti hyväksyttävä tavoite. Miksi kuntauudistus sitten muuttaa kunnat aluehallintovirastoalueiksi eli käytännössä lääneiksi? Miksi runsaat 320 kuntaa yhtyy 70 kunnaksi ja runsaat 10 000 kunnallisvaltuutettua vaihdetaan 3 000 kokopäiväiseen tai osa-aikaiseen ammattilaiseen? Lähidemokratian toteutumisesta ei ainakaan ole kysymys. Eipä lähidemokratiasta puhutakaan, vaan demokratiasta yleensä! Kun vähemmistöön jäävien syrjäseutujen asioista on joka tapauksessa edes jotakin tiedettävä, kaavaillaan sen varalle kunnanosavaltuustoja. Jos osavaltuustoja ajan myötä joudutaan perustamaan yhtä paljon kuin uudistuksen myötä kunnanvaltuustoja lakkauttamaan, niin palataan lähtöpisteeseen. Toivottavasti kunnantaloja ja kokoushuoneita ei ole siihen mennessä myyty.

Uudistuksen mukanaan tuomista säästöistä puhutaan itsestäänselvyyksinä. Totta onkin, että teknistyvä yhteiskunta tarvitsee ammattilaisia niin tietojärjestelmien kuin ylipäänsä talouden ja investointien kehittämiseen. Teoriassa sitä kautta voidaan saada aikaan säästöjä, mutta nopeata muutosta on turha toivoa, kun virkoihin valitaan entisiä valtuutetuttuja. Kuluja tulee myös uudistuksen käytännöllisistä järjestelyistä: Tietojärjestelmät, organisaatiot, toimitilat, arkistot, palvelupisteet, nimistöt, osoitteet, esitteet ja lukemattomat muut asiat joudutaan käymään läpi ja panemaan uuteen kuosiin. Pormestareita ja apulaispormestareita - alempiarvoisista nimikkeistä puhumattakaan - saadaan paljon lisää. Menee sukupolvi aikaa, ennen kuin kuntalaiset oppivat tuntemaan uudet systeemit. Myös kokous-, tutustumis- ja esiintymismatkojen kustannukset kasvavat ja siirtymismatkoihin kuluu kallista työaikaa. Toteutuneidenkin kuntaliitosten myötä on saatu jo huomata, että säästöjen sijaan on saatukin lisääntyneitä menoja. Muun muassa palkkojen harmonisointi on kasvattanut menopuolta, kun jälkeenjääneitä palkkoja on pitänyt nostaa uuden kunnan yleiselle tasolle. Sitäpaitsi kunnat joutuvat vuosikausia käräjöimään omistusoikeuksistaan erilaisissa hankkeissa, kuten sähkölaitosten osakkeiden omistuksista.

Koko kuntauudistuksen perustelu on pitänyt nostaa myös yleiselle tasolle. Kysymys on kuntien tasa-arvoistamisesta, hallintorakenteiden selkiyttämisestä ja kuntien elinvoimaisuuden parantamisesta. Nyt luodaan vasta pohjaa palveluiden parantamiselle ja kaikelle yhteiselle hyvälle, mitä uudistuksesta seuraa. Tavoite saavutetaan joskus tulevaisuudessa eli sitten, kun suuret ikäluokat ovat maan povessa ja maaseutu on autio ja tyhjä. Näin ajattelevat monet pienten liitännäiskuntien asukkaat, jotka eivät halua sen paremmin kuntavaaleihin ehdolle kuin lähteä edes äänestämään. Vähäväkisten alueiden ääntä ei tässä myllerryksessä voi mitenkään saada kuuluviin. Sen sijaan kuunnellaan syrjäseuduille perustettavien lomakeskusten ja kaivosten omistajien ääntä. Luulisi, että metsä vastaa niin kuin sinne huudetaan, mutta huutavan ääni kuuluukin pörssin, vaan ei metsän kaikuina.

Vanhan tavan mukaan uudistusta ei tietenkään saada valmiiksi ennen kuin seuraava uudistus jälleen muuttaa kaiken. Sen vuoksi on hyvä, että kuntien kuulemiselle annetaan vain vähän aikaa ja pannaan uudistukset toimeen mitä pikimmin!