Sota vai rauha?

Euroopan Unionin parlamentti kokoontuu Strasburgiin rakennetussa päämajassa, jonka eräs osa muistuttaa jonkin verran muinaista Baabelin tornia. Torni sijaitsi  nykyisen Irakin alueella. Tornin synkkää historiaa kuvataan Raamatussa. Keskiaikaisiin maalauksiin Baabelin torni lienee saanut vaikutteita Roomassa sijaitsevan Colosseumin raunioista.

Kaikki kolme mahtavaa rakennelmaa edustavat kaupallisia ja poliittisia valtapyrkimyksiä. Baabel ja Colosseum edustivat aikansa supervaltoja. Strasburgin torni edustaa Euroopan Unionia, toiveiden tynnyriä, jonka toivotaan pystyvän kilpailemaan nousevien supervaltojen kanssa.

Ihminen on aina sotinut. Siitä ovat todisteina kirjoitukset niin pitkältä ajalta kuin kirjoitettua historiaa vain löytyy. Sodat ovat koko ajan käyneet raaemmiksi ja laajemmiksi. Tuskinpa on löydettävissä pientäkään ajanjaksoa, etteikö aina  jossakin maapallon kolkassa olisi sodittu. Sotia tullaan myös käymään aina ihmiskunnan viimeiseen hengenvetoon saakka, aina Taivaallisten sotajoukkojen saapumiseen saakka.

Sotiin ovat kansakuntia johdattaneet valtaapitävät ja vallantavoittelijat, hallitsijat ja kapinapäälliköt. Kaiken takana ja vakuutena ovat Hyvä ja Paha, Herra ja Paholainen. Sodassa on kysymys mysteeristä, joka riivaa koko universumia. Onneksi maailmankaikkeudessa voi tapahtua mitä hyvänsä. Jopa usko, toivo ja rakkaus voivat jäädä elämään!

Kestävää kehitystä 400 vuodeksi

Tulevaisuutta on vaikea ennustaa. Sen voi kuitenkin nähdä, mitä Euroopassa ja maailmassa tapahtuu joka tapauksessa, vaikka mitään ennalta arvaamatonta ei tapahtuisikaan.

Koko maailman väkiluku nousee 60 vuodessa 7 miljardista 10 miljardiin. Sitä vauhdittaa Afrikan väkiluku, joka kaksinkertaistuu eli nousee 2,5 miljardiin. Näin mittavan väestökehityksen vallitessa Eu-alueen väkiluvun on pakko seurata väkimäärän kasvua muutenkin kuin syntyvyyden perusteella. Pelkästään Afrikasta voidaan odottaa kymmenien miljoonien lisäystä eurooppalaiseen perheeseen. Kanta-eurooppalaisten muuttoliike saattaa tehdä tilaa tulokkaille. Siitä pitää huolen muutos ilmastossa, jonka lämpeneminen aiheuttaa kuivuuden lisääntymistä Etelä-Euroopassa.

Koko maapallon väestöstä aliravittujen ihmisten määrän voi arvioida 60 vuoden kuluessa kasvavan 0,7 miljardista 1.5 miljardiin, tietenkin oletuksella, ettei vieläkin pahempaa tapahdu. Vaikka aliravitut ihmiset eivät itse pääse liikkeelle, niin ne, jotka pääsevät, lähtevät etsimään parempaa elämää muualta.

Maailman öljyvarannot käyvät vähiin 60 vuoden kuluessa elleivät peräti kokonaan lopu. Se on sekä hyvä että paha asia. Öljyjohdannaisilla tuotetaan sähköä ja kehitetään monenlaista muuta tuotantoa. Samalla kuitenkin lisätään maan, meren ja ilmakehän roskaisuutta. Samalla kun ilmakehän - vaikka vain tilapäistäkin - lämpenemistä joudutetaan, saadaan valtamerten vedenpinta nousemaan tiheästi asutuille seuduille. Toivoa sopii, että öljylähteet loppuvat sitä nopeammin.

Öljyn loppumiseen varaudutaan lisäämällä maakaasun tuotantoa. Kaasuvarantojen lasketaan riittävän vielä parisen sataa vuotta. Siihen mennessä biokaasujen tuotanto on varmaankin saatu hyvään vauhtiin. Mikäli biokaasujen tuotantomenetelmät vielä jossain määrin edellyttävät kasvikunnan hyväksikäyttöä ja osallisuutta metsien hävittämiseen, kehitys seuraa öljyn käytön jalanjäljissä: Omaa oksaa siinä sahataan.

Tällä hetkellä metsät kattavat vielä lähes kolmanneksen maapallon mantereista eli 4 miljardia hehtaaria. Metsäpinta-ala vähenee kuitenkin 10 miljoonan hehtaarin vuosivauhtia. Tällä menolla metsiä on 150 vuoden kuluttua jäljellä enää puolet nykysestä eli 2 miljardia hehtaaria. Maapallon keuhkoina toimivat sademetsät katoavat muita metsiä nopeammin. Siinä menee se paljon puhuttu hiilinielu taivaan tuuliin.

Eipä sitten muuta kuin tuulivoimalla savuisia ilmoja pyörittelemään ja odottelemaan, että aurinkopaneelit pystyvät pilvien raoista repimään edes 20 %:n tehot. Vanhat ydinvoimalat tulevat myös käyttöikänsä päähän ja uusia rakennetaan siitä huolimatta, että ydinjäteongelma odottaa vielä lopullista ratkaisua. Joka kodin ydinkäyttöiset minivoimalat tulevat kuitenkin helpottamaan sitäkin pulmaa, sillä sekajätteeseen on tähänkin asti työnnetty mitä hyvänsä.

Onneksi kestävän kehityksen turvaksi jää vielä vanha kunnon kivihiili. Sitä on laskettu riittävän vielä 400 vuodeksi!

Kristallipallo

Soitan Sinulle: Hallo, hallo!
Olet häikäisevä kristallipallo!
Miten käy minulle? Olenko rakas?
Vastaus kuuluu: Oletko varakas?

Rämmin perässään kuin kilpikonna,
enhän muutakaan voi rahatonna.
Rakkaus läpinäkyvä on painolasti.
Pelkkää ilmaa vaivaksi asti?

Mutta tarina ei lopu tähän lainkaan,
luotan lampun henkeen, sen mistä sainkaan?
Kysyn hengeltä, mitä pallo tarkoittaa?
Miksi tahtoo Hän minut pois vain karkoittaa?

Henki hönkäisee pitkin lampun nokkaa:
Pidä kiinni. Se on räsypokkaa!
Siis lyön pöytään vielä korttipakan.
Ethän suutu tästä? No, tokkopahan!

Oletko valmis? Kysyn sitten Häneltä.
Hän vain hiljaa katsoo aivan läheltä.
Tässä ollaan, ei mitään tehtävissä.
On jokainen kai jonkun vietävissä.

Kristallipallo pyörii, kimaltaa ja säihkyy.
Henki lampussakin melkein läkähtyy.
Ei lisää kysymyksiä, ei mitään vastuksia,
ei rinnastuksia, ei arvoituksia.

Lobbarivetoinen demokratia

Lobbarit vievät hallitusta ja ministerit tietenkin sen kiistävät. Lobbarit vievät myös eduskuntaa, joka on vastustanut vieraskirjojensa julkistamista korkeimpaan hallinto-oikeuteen asti. Oikeistolainen ministeri luottaa Elinkeinoelämän keskusliiton lobbareihin ja vasemmistolainen ministeri Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestön lobbareihin. Lauluntekijä tietää, että oikeistolaiset juovat valkoviiniä ja kulkevat kadun oikeata laittaa, kun taas vasemmistolaiset juovat punaviiniä ja kulkevat kadun vastenta laitaa.

Oikeistohallituksen ei tarvitse antaa etukäteistietoa EK:lle, koska tutut ja luotettavat lobbarit paimentavat esityksiä. Silloin kun hallitus edustaa sekä oikeistoa että vasemmistoa, käytäväpolitiikka on värikkäämpää, sillä oikeistoministerit ja vasemmistoministerit saavat luettavakseen eri lobbareilta saamiaan käsikirjoituksia. Eduskunnassa käytäväpolitikointi sitten vain parantaa tahtia kuin sika juoksuaan, sanoisi vanha kansa. Ministerit ja kansanedustajat yrittävät parhaansa mukaan pysyä omissa rooleissaan ja näyttää uskottavilta. Draaman tuntua saadaan aikaan kovalla kiireellä ja yönäytöksillä. Vuorosanoissa ei voida välttyä sekoilulta, kun näyttelijöillä kaiken lisäksi on vielä omat kuiskaajansa.

Taideteatteri toimii poliittisen teatterin peilikuvana. Ero entisiin vuosisatoihin on siinä, että kuninkaita ja ruhtinaita viihdyttivät klovnit, jotka saivat sanoa ääneen sen, mistä tavallinen kadunmies olisi heitetty tyrmään tai hirtetty. Suomalainen demokratia sallii sananvapauden niin teatterissa, lehdistössä, radiossa, TVssä kuin sosiaalisessa mediassakin. Propaganda ja sensuuri toimivat kuitenkin sisäänrakennettuina kaikissa tärkeissä tiedonvälityksen mekanismeissa. Se on sekasorron torjumisen kannalta välttämätöntä.

Korkean tason poliitikot eivät mitenkään voi olla selvillä kaikista yksityiskohdista eli siitä, mihin suuret linjaukset ja päätökset toimeenpanotasolla johtavat. Asiantuntijoita pitää olla paljon ja heitä pitää myös kuunnella. Kun hallitus ja keskusjärjestöt vierastavat yhteisistä raameista sopimista eli kolmikannasta luovutaan, niin lobbareiden merkitys valtioneuvoston ja eduskunnan käytävillä vain vahvistuu. Se voi samalla merkitä lobbareiden eriytymistä niihin, joita kuunnellaan ja niihin, joita ei  kuunnella. Tänä päivänä poliittinen päätöksenteko perustuu pääosin markkinatalouden lobbareihin. Se on seurausta siitä, että uskomme markkinatalouteen on vahva. Siitä taas seuraa, että meidän on pakko uskoa niihin lobbareihin, joita kuunnellaan ja joiden esittelemät muistiot riittävät virkamiehille ja poliitikoille oikeudenmukaisten päätösten perustaksi. Tilanne on sama kuin savolaismiestä kuunnellessa: Vastuu on aina kuulijalla.

Lobbausta ja sen merkitystä ei käy kieltäminen eikä sitä voida tehdä läpinäkyväksi valtioneuvoston tai eduskunnan vieraskirjoja julkistamalla. Yhä nopeammin muuttuva maailma käy yhä monimutkaisemmaksi ja vaikeammin hallittavaksi. Mitä suuremmista valtioista ja organisaatioista on kysymys, sitä suurempi on lobbauksen tarve.

Pakkohan se on tunnustaa, että ilman lobbareita hallitsemisesta ei tulisi yhtään mitään. Politiikan markkinoilla lobbarit toimivat monenkirjavien etupiirien maksamina mainoksina ja markkinamiehinä. Kestävä politikointi edellyttää tukevaa taloudellista valtaa. Tyhjän päällä voi osoittaa vain mieltään.