Neitsytsaaret ja veroparatiisien mysteeri

Neitsytsaaret on Pieniin Antilleihin kuuluva saaristo Karibianmerellä. Kolumbus löysi saaret vuonna 1493 ja antoi niille nimen "Pyhä Ursula ja yksitoistatuhatta neitsyttä". Kaarle V:n joukot tappoivat saarten alkuasukkaat ja liittivät saaret Pyhään saksalais-roomalaiseen keisarikuntaan vuonna 1555.

1700 -luvulla Karibianmerta hallitsivat merirosvot. Merirosvolaivojen kapteeneista tuli arvostettuja liikemiehiä ja kuvernöörejä. Pieni osa kaapparikapteeneista kuoli hirsipuussa, mikä teki heidän ja vain heidän tarinoistaan  kuolemattomia. Merirosvojen kätkemiä aarteita on 300 vuotta etsitty turhaan.

Nykyisin saaret tunnetaan veroparatiisina. Osaa saarista hallinnoidaan amerikkalaiseen, osaa brittiläiseen ja osaa espanjalaiseen tapaan. Rahayksikkönä on dollari. Valtiot, pankit, valtiomiehet, suurliikemiehet ja muut rahamiehet käyttävät - bulvaaniensa välityksellä - saarten tarjoamia mahdollisuuksia miljardiensa kulkureittien salaamiseen. Toiminnan sanotaan olevan laillista ja siltä osin kuin se ei sitä ole, säädetään uutta lainsäädäntöä, hallintarekistereitä ja muita tarpeellisia keinoja laillisuuden turvaamiseksi.

Maailma ei ole 300 vuodessa muuttunut. Neitsytsaarilta ei löydy sen paremmin kapteeni Kiddin kuin kapteeni Mustaparran aarretta. Sieltä ei löydy myöskään nykyisten miljardöörien miljardeja, ei löydy Pyhää Ursulaa eikä yhtätoistatuhatta neitsyttä. Emme voi tietää, kuka milläkin asioilla liikkuu ja kadulla vastaamme kävelee.

Onko kerjääminen työtä?

Työ on toimeentulon hankkimiseen ja aineellisten tarpeiden tyydyttämiseen liittyvää ruumiillista ja henkistä toimintaa, jonka monimuotoisuudella ei ole mitään rajoja.

Työnteon ilmentymiin kuuluu kerjääminen. Työn psykologiassa, sosiologiassa tai työlainsäädännössä sitä ei määritellä työnteoksi. Siitä huolimatta kerjääminen on ihmiskunnan vanhimpia aineellisten tarpeiden tyydyttämiseen liittyviä toimintoja.

Tosiasiassa kerjääminen on hyvin raskasta ruumiillista työtä. Sitä voi jokainen kokeilla istumalla joka päivä katukiveyksellä kahdeksan tuntia vaikkapa vain puoli vuotta yhteen menoon. Kyllä siinä jäsenet kangistuvat.

Kerjääminen kestää myös vertailun henkiseen työhön, jossa istutaan konttorituolilla, pöydällä olevaa tietokonetta näpelöiden. Monenlaisia ajatuksia voi pyöritellä päässään, mutta pakostakin siinä ajan mittaan mieli turtuu.

Ammattimainen kerjääminen tapahtuu työnantajan johdon ja valvonnan alaisena. Päivän tuotosta kerjäläinen saa vain juuri ja juuri elämiseen tarvittavan osan. Työnantajalla on palveluksessaan monta kerjäläistä ympäri kaupunkia ja hän kuittaa kokonaistuotosta leijonan osan.

Kerjääminen on kuin onkin työtä. Työnteon muotona se on lähellä pakko- ja orjatyötä. Kerjääminen on syntynyt ammoisina aikoina takapajuisissa olosuhteissa, mutta se elää tänä päivänä vahvaa nousukautta myös vauraissa ja kehittyneissä yhteiskunnissa.