Bravo!

Kanadalainen viihdealan suuryritys Cirque du Soleil kerää huippuosaajia lukuisille kiertueilleen ympäri maailmaa. Montrealista Amsterdamiin matkaavan ryhmän joukossa on suomalainen maajoukkuevoimistelija, joka esittää rantapoikaa ja luolamiestä. Ryhmän teltta vetää 2500 katsojaa.

Walt Disney Theatrical Production and Stage Entertainment on tuottanut mittasuhteiltaan huikean Tarzan-musikaalin, josta on voinut nauttia lokakuusta 2008 alkaen teatteri Neue Florassa Hampurin Altonassa. Produktion ensi-ilta oli New Yorkissa 2006.

Näille produktioille on yhteistä, että ne tehdään suurille yleisömäärille. Niin suurille, että esityspaikoiksi kelpaavat vain metropolit. Cirque du Soleilin teltassa en ole käynyt, mutta Hampurin Neue Floran olen testannut.

Teatteri Neue Flora on Saksan uusimpia ja suurimpia teattereita. Sen amfiteatterin tapainen tila vetää lähes 2000 katsojaa. Näyttämön leveys on 14 metriä ja korkeus 8,5 metriä. Tarzan-musikaalin esiintyjät koostuvat tanssijoista, sirkustaiteilijoista, näyttelijöistä ja laulajista. He lentävät näyttämön ja katsomon yllä köysien varassa ja vilahtavat lavasteiden läpi viidakon kätköihin. Tanssit ovat henkeä salpaavia ja musiikki itseään Phil Collinsia. Tarzanina sädehtii ruotsalainen laulaja Anton Zetterholm.

Vanha tarina Tarzanista ja Janesta antaa vankan pohjan suurtuotannolle. Satu, jonka aikuiset ovat kuulleet lapsina ja kertoneet lapsilleen, näyttäytyy uudessa asussa. Musiikki, tanssi ja ilma-akrobatia virittävät riehakkaan tunnelman, jota rytmitetään herkillä kohtauksilla. Yleisö pyyhkii silmiään. Tunnelmiin voi palata uudelleen you tuben ja cd-levyjen välityksellä. Piirrosanimaatioiden ja oheistuotteiden tulva pitää huolen siitä, että musikaali säilyy ohjelmistossa vuosikausia - tavoittaen miljoonia katsojia.

Katsojat janoavat elämyksiä, joissa oman elämän toteutuneet ja toteutumattomat unelmat kohtaavat. Lapsesta asti tuttu satu muuttuu elämää selittäväksi filosofiaksi. Huippuartistien virittämät tunnelmat, uusien kykyjen esiin tulo, treenattujen ihmisten uskomattomat taidot, laulut, tanssit, akrobatia, herkkä viihdemusiikki ja uusimman teknologian hienoudet saavat katsojat riemastumaan: Bravo! Bravissimo!

Kyllä se suurtuotanto suurelle joukolle elämyksen tuottaa. Ei se kuitenkaan yksittäiselle katsojalle anna sen suurempaa elämystä kuin Kanta-Teiskon nuorisoseuran kesäteatteri. Eikä pieni kesäteatteri tarvitse elämyksen loihtimiseen edes Wanhojen Mieswoimistelijoidensa, eikä Pekkaniskan eikä Tivoli Sariolan tukea...

Kuka heittää ensimmäisen kiven?

Sinäkin Brutukseni! Kysymys on tikarin pistosta. Yhteislaukaus! Tulta! Teloittajan ei aina tarvitse ampua yksin. Ampumalla teloittaminen, hirttäminen, myrkyttäminen ja kuoliaaksi kivittäminen ovat sekä ihmiskunnan historiaa että nykypäivää.

Yksittäinen ihmiskohtalo huipentuu pieneen hetkeen. Kun ihminen jää joukkonsa ulkopuolelle, hän on vaarassa tuhoutua. Myös vieraista joukoista harhautuvia yksilöitä katsotaan karsaasti. Pienikin kipinä synnyttää vihan, joka laantuu vasta, kun on saatu yhteinen uhri, joka voidaan saman tien tuomita. Tarvitaan uhrimeno ja sen huipentuma. Sen jälkeen kuohunta laantuu.

Pienestä hetkestä ei kuitenkaan ole kysymys, kun uhria kidutetaan. Kun uhrimeno pitkittyy, kiduttaja voi lyhyen hekuman sijaan hekumoida pitkään.

Tarvitaan sopivat olosuhteet, joissa tuomioita voidaan jakaa nopeasti ja väkivaltaa harjoittaa ilman suurta riskiä joutua tilille teoista. Yksi parhaista olosuhteista siihen tarkoitukseen on sota. Sotasensuuri on tekijän puolella.

Media tarjoaa mahdollisuuden henkiseen väkivaltaan. Henkisen väkivallan seuraus on usein fyysinen väkivalta. Tarvitaan ilmiantaja. Tarvitaan kavaltaja, joka heittää ensimmäisen kiven palkkion vuoksi. Sen jälkeen kivittäjiä löytyy kuin itsestään. Lähdesuoja on ensimmäisen kiven heittäjän turvana.

Arkista aherrusta rahakasoissa

Miksi taloudellisissa vaikeuksissa painiskeleva seurakuntayhtymä pystyy sijoittamaan kalliiseen työsuhdeasuntoon? Taloudelliset vaikeudet eivät johdukaan rahan puutteesta, vaan kysymys on priorisoinnista?

Olipa kysymys verenluovutuksesta tai rahankeräyksestä humanitäärisiin tarkoituksiin, niin toiminnan vastuuhenkilöt joutuvat aina suurempaan kiusaukseen kuin ihmismieli kestää.
Olisiko humanitäärisissä tehtävissä olevien vastuuhenkilöiden syytekynnystä nostettava?

Pienten lasten nimissä on yllättävän suuria omistuksia. Lapset ovat niin rehellisiä ja aitoja, että omaan pussiin pelaaminen ei näissä tapauksissa voi tulla kysymykseen. Kuka voi myöskään väittää, että lasten äiti olisi missään tilanteessa esteellinen toimimaan omien lastensa eduksi?

Pankit ovat paikkoja, joiden kautta raha juoksee jatkuvana virtana. Väärän, harmaan ja pimeän rahan pesu tuossa virrassa on houkuttelevaa. Pankkeja ei kiinnosta, mistä raha tulee ja minne se menee. Raha ei haise ja pankkisalaisuus on pyhä. Tulisiko talouselämän rattaita rasvata antamalla pankeille täydellinen syytesuoja?

Rahapajassa suorastaan lyödään lantteja. Sen vuoksi olisi perin ihmeellistä, jos siellä ei koskaan kukaan yrittäisi lirutella lantteja omaankin ämpäriinsä. Kierrossa on kuitenkin jatkuvasti niin paljon väärää rahaa, että rikollisesti saatu oikea raha ei siinä myllyssä paljon paina. Eikö tämmöiset asiat olisi syytä painaa villaisella?

Tavoitteenamme on maailman köyhyyden puolittaminen muutamassa vuodessa. Siihen ovat kaikki hyvät neuvot kalliita. Kun maailman rikkaimmat tuplaavat samaan aikaan omaisuuksiaan, niin jotakin senkin täytyy auttaa. Ei se ainakaan köyhiltä ole pois, kun ei nälkää näkevillä ole, mistä ottaa. Vai olisiko se niin, että jos nyt lautasellinen velliä päivässä määriteltäisiin köyhyysrajaksi, niin raja laskettaisiin puoleen lautaselliseen päivässä?

Elämän tarkoitusta jaksetaan hakea

Kysyvä ei tieltä eksy. Toisaalta taas kysyvä tielle löytää. Mikä on tien tarkoitus? Johtaako lavea tie eri paikkaan kuin kaita tie? Toisaalta taas ilman teitäkin on kuljettu on iät ja ajat.

Mikä on elämän tarkoitus? Kenen elämän? Milloin eletyn? Kenelle eletyn?

Hirmuliskot hallitsivat maapalloa kauemmin kuin ihmiset pystyvät koskaan hallitsemaan. Mikä oli liskojen elämän tarkoitus? Jos liskoille olisi pystytty kertomaan, että niiden elämän tarkoitus oli muodostua öljylähteiksi, jotta ihmiset pystyisivät ajamaan autoilla ja lentämään, ne eivät olisi ymmärtäneet, mistä on edes kysymys.

Jos ihmisille pystyttäisiin kertomaan, minkälaiset olosuhteet maapallolla ovat miljoonan vuoden kuluttua, ihmiselämälle saataisiin hyvinkin yllättävä tarkoitus. Tässä ajassa sitä on vaikea hahmottaa. Vastaus kysymykseen elämän tarkoituksesta ulottuu kauemmaksi kuin ihminen itse. Kysymys itsessään on yhtä hoopo kuin kysymys, mikä minä olen ollut ennen kuin synnyin?

Kauniit ja rohkeat niin elämässä kuin politiikassa

Politiikka on lobbausta. Se on lobbausta talouselämän lonkeroissa. Sen vuoksi politiikassa lehmänkaupat ovat tavanomaisia. Politiikassa on aina tosi kysymyksessä. Sen vuoksi se on usein likaista peliä. Tarjolla on vain elämä tai kuolema. Puolueiden lobbareille puolueet ovat laivoja, jotka seilaavat täysin tai repaleisin purjein, kyntävät vesilastissa tai uppoavat. Talouselämän lobbareille laivat ovat yrityksiä, yritysryppäitä ja taloudellisia hankkeita.

Talouselämä voi nielaista kyvykkään poliitikon, jolloin poliitikko ryhtyy talouselämän lobbariksi. Tällöin poliitiikan navat vaihtuvat ja lobbaamisen suunta kääntyy päinvastaiseksi. Talouselämästä puoluepolitiikkaan heittäytyvien lobbareiden navat ovat valmiiksi vaihtuvamerkkisiä. Lobbauksen suunta vaihtuu kuin pörssissä ja aina toimeksiantajan taloudellisen edun mukaan. Markkinataloudessa toimeksiantaja on omistaja. Ja kun omistajalla menee hyvin, menee taviksellakin hyvin. Markkinataloudelle ei ole löytynyt varteen otettavaa kilpailijaa. Tuekseen markkinatalous tarvitsee edes jonkinlaisen julkisen talouden. Sen vuoksi poliittinen lobbaus tulee säilymään. Pitkässä juoksussa tietenkin tullaan palaamaan ainoaan kestävään talouteen, joka on - luontaistalous!

Mutta, mitäpä noista! Nyt menee hyvin. Olipa nousukausi tai lama, niin me tavikset haluamme samaistua TV-sarjojen tähtiin, liittyä menestyviin puolueisiin, uskoa veikkausvoittoon ja vaihtaa WC:n nupit ja vetimet kullanvärisiksi. Huvittelemme äänestämällä populistisia puolueita. Karistamme mielestämme arjen varaamalla halpamatkan. Puhumme naapurimme kanssa kännykkään sen tärkeinä kuin toisessa päässä olisi pääministerin poliittinen avustaja.

Olemme kauniita ja rohkeita. Se meille suotakoon!

Kolme sekuntia per päätös

Ministerin syytekynnyksen tulee olla korkealla. Luulisi, että vaikkapa eduskunnan perustuslakivaliokunnalta menee tasan kolme sekuntia vaikkapa ministerin jääviysongelman nuijimiseen pois päiväjärjestyksestä. Eihän voida kohtuudella edellyttää, että suuria päätöksiä tekevät henkilöt ovat aina oikeassa tai toimivat laillisesti, kun vaikkapa hallituksen kokouksissa nuijitaan päätöksiä kolmen sekunnin kappalevauhdilla.

Asioita on hirveän paljon ja saadun tiedon mukaan nuijimiseen menee kolme sekuntia päätöstä kohti. Kuka ylipäänsä sellaisessa vauhdissa voi hoksata mitään? Tietenkin komiteat ovat istuneet, asiantuntijat ovat antaneet lausuntoja ja virkamiehet ovat valmistelleet. Päättäjät eivät millään ehdi selata läpi kaikkia esityksiä eivätkä edes selvittää omaa jääviyttään kaikkiin tilanteisiin. Yksityiskohtiin ei ole aikaa eikä asiantuntemusta perehtyä. Kokonaisuutta on katsottava korkeammalta.

Ydinvoimalat nuijittiin pöytään kolmessa sekunnissa? Samoin kaasujohto Suomenlahden pohjaan? Nuijitaanko verolinjaukset, turvesoiden käyttö ja kuntamuutokset myös kolmen sekunnin tahtiin? On aivan selvää, ettei sellaiseen vauhtiin kenenkään yksittäiset hoksottimet riitä. Onneksi puoluesidonnaisuus tulee avuksi ja rajaa henkilökohtaiset käsitykset päätöksenteon ulkopuolelle. Jääviysongelmat ovat kahdesta ja useammastakin pahasta pienimpiä, kun pannaan suuren luokan mokat suuruusjärjestykseen.

Vapaat vaalit ovat harhaa

Valtakunnallisten ja kunnallisten vaalien yhteydessä voidaan vapaista vaaleista puhua ainoastaan siinä mielessä, että jokaisella äänioikeutetulla on vapaus mennä äänestyspaikalle. Äänestyskoppiin menoa ei estetä. Äänestyslapulle voi vapaasti kirjoittaa ehdokkaan numeron tai mitä muuta hyvänsä.

Ketä äänestäisin? En tunne ainoatakaan ehdokasta henkilökohtaisesti. En tiedä, minkälaisia ihmisiä he ovat yksityiselämässään. Tiedän ainoastaan sen, miten media heitä käsittelee ja miten he pärjäävät parrasvaloissa. Tunnen heidät samalla tavalla kuin Aku Ankan. En ihmettele, että Aku Ankka saa joka vuosi ääniä - olematta koskaan edes ehdokkaana.

Lähes kaikki poliitikot, joita olen kymmenien vuosien varrella äänestänyt, ovat myöhemmin osoittautuneet paljolti muuksi kuin julkiskuvakseen. Ymmärrettävästi ihminen ajan ja tehtävien mukana muuttuu jatkuvasti ja vallan makuun päästyään huomattavasti. Sen vuoksi äänestyskäyttäytymiseni on muuttunut henkilön äänestämisestä protestiäänestämiseksi. Äänestän jotakuta vain siksi, että hän joko kuuluu joukkoon, joka näyttää vastustavan jotakin tai kuuluu joukkoon, joka näyttää sillä kertaa puolustavan jotakin.

En ymmärrä vaalirahoituksesta syntynyttä kohua. On selvää, että äänien saaminen vaatii esillä oloa. Se taas vaatii rahaa. Eivät edes varakkaat ehdokkaat halua tuhlata omia rahojaan vaalibudjetteihin, vaan silloin mennään muiden taskuille. Näin on aina ollut isossa maailmassa ja näin on aina ollut pienessä Suomessa.

Selvää on myös se, että kun vallan pyramiidissa pääsee riittävän korkealle, eivät tavanomaiset päivä- ja matkarahat riitä edustuskustannuksiin. Pintaliito on kallista. Sen vuoksi päättäjät aina ensimmäiseksi nostavat omia palkkojaan ja palkkioitaan. Sen vuoksi he aina pyrkivät mitä moninaisimpiin luottamustoimiin. Kokous- ym. palkkioiden lisääntyessä voi olla vaikuttamassa moninaisiin muihinkin etuihinsa. Tietenkin esteellisyyden käsite hämärtyy ja itsensä jäävääminen käy lopulta suorastaan mahdottomaksi noudattaa.

Vastapainoksi yhteisiä etujamme antaumuksella ajavat edustajamme uhraavat meille koko elämänsä. He lähtevät vapaasta tahdostaan peliin, jossa heistä tulee systeemin orjia. He eivät kuitenkaan enää vapaasta tahdostaan voi tehdä tai sanoa juuri mitään, sillä heitä ohjaa rahoittajien etu. Rahoittajien - olivatpa ne valtioita, yhdistyksiä, järjestöjä, yrityksiä, liikelaitoksia tai yksityisiä mesenaatteja - etu on lopulta myös kansalaisten etu. Tasapaino säilyy niin kauan kuin valtapyramiidi pysyy pystyssä. Ja kuten tiedämme, yhden vapaan ihmisen ylläpito vaatii aina tuhansien muiden ihmisten vapauden menettämisen. Onneksi vapaus, kuten moni muukin hieno käsite, on perin suhteellinen asia.

Yleinen ja yhtäläinen äänioikeus on tätä päivää länsimaisissa demokratioissa. Jokaisen kunnon kansalaisen velvollisuus on käyttää äänioikeuttaan vaaleissa. Vaaleissa tulevat valituiksi pääasiassa ne, joilla on käytettävissään merkittävä määrä rahaa vaalityöhön.

Kun julkisuus ja raha tai molemmat auttavat pääsemään ehdokkaaksi, köyhällä taviksella ei ole mitään mahdollisuuksia päästä ehdokkaaksi, saati tulla valituksi. Tavallisen tallaajan on äänestettävä niitä, joilla on rahaa olla esillä. Kun tavis on äänestysvelvollisuutensa käyttänyt, on demokratian kirjain hänen osaltaan täyttynyt. Verkostoitumaton tavis ei valituksi tultuaankaan pystyisi saamaan minkäänlaisia ehdotuksiaan läpi.

Kaikki eivät tähän tyydy. Ei olekaan ihme, että vaalityön rahoittamiseen käytetään kaikki mahdolliset porsaanreiät. Muussa tapauksessa vaaleissa menestyisivät vain miljonäärit, jos heitä ehdokkuus nyt yhtään sattuisi huvittamaan.

Miksi pitää kaivella rahoituslähteitä? Miksi pitää tonkia tukijoita? Jos ehdolla olisi vain miljonäärejä, pitäisi myös heidän omaisuuksiensa alkuperä selvittää: Kenen isovanhemmat aloittivat pirtutrokareina, kenen veronkierrolla, kenen sisäpiiririkoksella! Mutta onhan rehellisin keinoin miljonääreiksi kiivenneitä! Toki on ja myös poliitikkoja!

Tässä ehdottaisinkin sellaista lainsäädäntöä, että vaaleissa ehdolle pyrkiville ja ehdokkaiksi päässeille olisi tarjolla halpakorkoista pankkilainaa, jolle annettaisiin valtion takaus. Vähävaraiset ehdokkaat voisivat lisäksi anoa vaalirahaa, jota ei tarvitsisi maksaa takaisin. Tähänkin järjestelmään sisältyisi monta sudenkuoppaa, joten lienee pakko päätyä toteamukseen, että yleinen ja yhtäläinen äänioikeus ei takaa vapaita vaaleja. Vapaat vaalit ovat yhtä kaunista harhaa kuin itse vapauskin.

Suomen puolustusvoimien tulevaisuus

Suomessa tulee säilyttää yleinen asevelvollisuus. Vain kansallinen armeija, joka perustuu kaikkien väestöryhmien hyväksyntään, pystyy kriisitilanteessa venymään yli-inhimillisiin suorituksiin. Aselajien yhteistyön, operatiivisen ja alueellisen puolustuksen on toimittava saumattomasti.

Palkka-armeijassa on se huono puoli, että liian harvat kansalaiset oppivat aseenkäytön. Tällöin toimintakykyistä reserviä ei hetkessä saada taistelukuntoiseksi. Nykyisillä aseilla puolustuslinjoihin tulee nopeasti sellaisia aukkoja, ettei niiden korvaamiseen riitä palkattua väkeä.

Palkka-armeijan ja erillisten kodinturvajoukkojen yhdistelmä on huono ratkaisu kriisitilanteissa. Jos olosuhteet muodostuvat sekasortoisiksi ja maassa on vain kaiken karvaisia asemiehiä ja aseistettuja joukkioita, ne muuttuvat ääritilanteissa rosvojoukoiksi, jotka taistelevat ainoastaan oman henkensä puolesta. Erilliset kansalliskaartit, punakaartit, suojeluskunnat, kodinturvajoukot yms. sopivat ehkä ainoastaan suurvaltojen sisäisten kapinoiden tukahduttamiseen.

Pienessä valtiossa koko kansan pitää yhtenä miehenä ja naisena osata taistella ja puolustaa aluettaan. Harvaan asuttua maata ei voida puolustaa pelkästään aseistetuilla joukkioilla. Koko kansan on oltava mukana kriisitilanteissa silloin, kun maata puolustetaan viimeiseen niemeen, notkoon ja saarelmaan.

Tulevaisuuden muotivaate on MMM

Tänä päivänä tiedämme, että muotia ja sen visioita tarvitaan nimenomaan markkinointia varten. Sen osana mainonta on elintärkeä mielipiteiden muokkausväline. Vaatetusteollisuuden on saatava etukäteen varmuus tuotteidensa menekistä. Tuotantolinjat on hyvissä ajoin muutettava asianmukaiseen kuntoon. Mitä moninaisimmat myyntiorganisaatiot hoitavat tuotteet kuluttajille. Kuluttajat ostavat sitä, mitä on tarjolla. Tulevaisuus ei tältä osin muutu niin kauan kuin kehitys kulkee entisiä latujaan.

Tiedämme myös, miten nopeata on tietotekniikan kehitys. Kännykät ja mikrotietokoneet tunkevat joka paikkaan ja niiden sovellukset kilpailevat valtavista myyntimääristä. Tässä on kaksi valtavaa rahasampoa rinnakkain. Ilmeisesti ne tulevaisuudessa yhdistyvät. Nokia lähti liikkeelle kumisaappaista ja autonrenkaista. Ehkäpä se muutaman fuusiotempun jälkeen yhdistyy Nikeen tai Lacosteen, kun MMM-tuotteilla kilpaillaan markkinajohtajuudesta. Nähtävissä nimittäin on, että muoti, markkinointi ja mikrotekniikka (MMM) viitoittavat tien pukeutumiseen tulevaisuudessa.

Vaatteiden pintaan tulevat plasmanäytöt. Kännykän ja mikrotietokoneen hipaisunäppäimet löytyvät hihoista. Näyttöinä toimivat kokonaiset asut. Kävellessään voi katsella elokuvia tai uutisia vaikkapa toisesta hihastaan. Takamuksissaan voi esitellä kesälomavideoitaan ja rinnuksissa lähetellä vastaantulijoille tekstiviestejä. Voi myydä mainosaikaa. Kaikki ihmiset muuttuvat näin eläviksi mainostolpiksi, jotka ansaitsevat pelkästään patsastelemalla ympäri kaupunkia tai istumalla pubeissa - laulamassa karaokea naapurin olkavarresta. Sen näkee, ken elää. Joka tapauksessa narsismi tulee elämään ja voimaan paksusti.

Kuumat uutissähkeet

Anniella Jenniferstonin kampaajalla käynnistä nousi valtava kohu
Papparazzit onnistuivat saamaan kuvia Annie Jenniferstonista, joka livahti kampaajalta limusiininsa takapenkille viiden turvamiehen suojaamana. Huhutaan, että hän olisi hymyillyt jollekin tuntemattomalle taholle. Asiaan ei ole kuitenkaan saatu täyttä varmuutta.

Ameliette Pamperssonin koiran ulkoiluttajalta jättivaateet
Pamperssonin koiran ulkoiluttaja vaatii miljoonien dollarien korvauksia työsuhteensa purkamisesta. Potkut olivat tulleet ilman irtisanomisaikaa, kun ulkoiluttaja oli myöhästynyt aamukierrokselta sen verran, että koira oli ehtinyt kerran haukahtaa. Oikeudenkäynnissä on noussut keskeiseksi seikaksi, haukahtiko koira hätäänsä vai kenties jotakin muuta. Merkitystä on myös sillä, tapahtuiko haukahdus ennen ovikellon soittoa vai sen jälkeen.

Maailmanloppua ei ole tulossa

Maapallolla arvellaan olevan ikää 4,5 miljardia vuotta. Toinen mokoma saattaa olla jäljellä. Ihmisen valtakauden pituus maapallolla on näihin päiviin mennessä hyvinkin vaatimaton. Jos valtakausi lasketaan ensimmäisistä työkaluja käyttäneistä esi-isistä, niin jäädään kahteen miljoonaan vuoteen. Toinen mokoma enintään on jäljellä. Ihminen muuttuu perimältään rajusti sadassa tuhannessa vuodessa, joten on vaikea edes kuvitella, minkälainen habitus ihmisellä tulisi olemaan kahden miljoonan vuoden kuluttua. Hirmuliskojen valtakausi kesti 150 miljoonaa vuotta, joten sellaista mahtikautta ihmisen on tuiki mahdoton saavuttaa.

Luonnonkatastrofit muuttavat hetkessä kaiken, myös kehityksen kulun. Niin kävi hirmuliskoille ja niin käy kaikille muillekin lajeille, jotka pitkään maapalloa hallitsevat. Elämme ja tutkimme rajallista aikakautta.

Täysin käsittämätöntä on, että ihminen luo jatkuvan kasvun teorioita ja samalla puhuu kestävästä kehityksestä. Eihän kestävä kehitys voi perustua jatkuvaan kasvuun, kun elintila ja raaka-ainevarat ovat rajalliset. Hirmuliskojen raadoista muodostunut öljy loppuu, vaikka sitä on miljoonien vuosien kuluessa syntynyt valtavat määrät. Mineraalivarat loppuvat, vaikka maapallon kuori on valtava kallionlohkare. Ihminen runtelee maanpinnan ja sotkee vesistöt ja ilman, kun toiminnan suunta on jatkuvan kasvun vaatimus. Koko ihmiskunnan olemassaolo noudattaa siis samaa kaavaa kuin yksittäisen ihmisen elämä: Päivien enimmäismäärä on annettu ja omalla toiminnallaan voi vain lyhentää päiviensä määrää. Ihmisellä ei tunnu olevan aikaa odotella luonnon omia katastrofeja. Vai siitäkö loppujen lopuksi onkin kysymys? Ihmisen sisäinen kello tikittää: On saatava paljon aikaan, kun aika joka tapauksessa käy vähiin. Maailmanloppu ei suinkaan ole sidoksissa ihmiskunnan loppuun. Ei hirmuliskojen loppukaan merkinnyt maailmanloppua, vaan uutta järjestystä ja mahdollisuuden antamista muunlaiselle elämälle.