Köyhyyden puolittamisen mahdottomuus

Tavoitteena köyhyyden puolittaminen on eettisesti kaunis ajatus. Onko se mahdollista? Tulokseksi saadaan pikemminkin rikkaiden määrän puolittaminen. Puolittaminen siten, että kaikki rikkaudet omistaa puolta pienempi joukko rikkaita kuin aikaisemmin.

Köyhyyden vähentämistä sääntelee luonto, ei ihminen. Maanjäristykset, tulvat ja kuivuus aiheuttavat nälänhätää ja kulkutauteja. Jos niillä keinoilla väki ei vähene, niin tulivuorten purkaukset, meteorit ja jääkausi niittävät loput. Suurimmaksi osaksi luonnon leikkaukset kohdistuvat juuri köyhiin, jotka elävät alkeellisissa oloissa. Ihmisten omat mahdollisuudet leikata köyhyyttä jäävät vähäisiksi. Ihmisen perinteisistä keinoista sota on edelleen tehokkain keino leikata köyhintä väestöä.

Poliitikot yrittävät mukauttaa julkistalouksia markkinavoimien vaatimuksiin. Markkinavoimat edustavat kuitenkin niin suuria valtakeskittymiä, että ne ennemminkin heiluttavat valtioita kuin päinvastoin. Markkinavoimat ovat kytköksissä harmaaseen ja sitäkin tummempaan talouteen, johon länsimaisissa demokratioissa voidaan puuttua korkeintaan sotatilan vallitessa. Pääsääntöisesti sotia käydään kuitenkin juuri markkinavoimien ehdoilla, joten poliitikoiden tehtäväksi jää kulissien pystyttäminen.

Köyhyyden puolittamisen tavoite tuntuu järjettömältä yksin sen vuoksi, että rikkauksien kerääminen harvoille edellyttää mahdollisimman suurta köyhien kerääjien määrää. Köyhien määrän on vain oltava tasapainossa väkimäärän hallittavuuden kanssa. Historia on kerta toisensa jälkeen osoittanut, että köyhien ihmisten liian suuri määrä on kuin tsunamiaalto, joka vyöryessään murskaa kaiken eteen osuvan. Köyhyyden puolittamisen tavoite ei siten olekaan lähtöisin köyhien ihmisten elinolojen parantamisesta, vaan köyhien ihmisten määrän hallittavuudesta.

Syysmuoti 2011

Syysmuoti vuonna 2011 noudattelee tutuksi tullutta kierrätysideaa. Vanhat muotihuoneet tosin pitänevät kiinni myös trendeistä, joita kukaan tolkuissaan oleva ei seuraa. Mutta tosiasiassa myös huippusuunnittelijoiden on otettava kierrätys huomioon ainakin näennäisesti. Muussa tapauksessa asiakkaat loppuvat. Asiakkaat nimittäin innostuvat pikku hiljaa tekemään itse vaatteensa vaikkapa vanhoista huopatossuista.


Todella suuriin juhliin esitellään tässä vain yksi tee-se-itse-iltapuku, jossa on otettu huomioon sekä kierrätys että glamouri. Rohkeaa asua täydentää pahvinaamari, joka säästää kosolti puuteria. Pienenä yksityiskohtana kiinnitettäköön huomiota pirteään laahukseen, joka on kaatopaikalle heitetty autonpesuhallin roiskeverho. Eipä ole vaikea arvata, missä juhlissa vuoden 2011 lopulla tämäkin luomus tullaan näkemään.

Kerjäläisooppera kolmessa näytöksessä

Romanialaisten leiriväelle maksettiin avustuksia kotimatkalle. Lähtijät lupasivat lähteä ja tulla takaisin. Kerjäläiset eivät vähentyneet. Kerjäläisiä on edelleen kadunkulmat täynnä. He osaavat bisneksen. Palaneesta leiristä löytyi varastettua tavaraa. Kaikkea törkyä he eivät mukaansa ottaneet. Nyt, kun paluulippu on tiedossa, he palaavat suuremmalla joukolla ja paremmalla ajalla.

Enemmän tavallista kansalaista ahdistaa kuitenkin päällekäyvä puhelinmyynti. Operaattoreiden ja suoramyyjien agentit soittavat milloin mistäkin Suomen kolkasta ja tarjoavat kaikkein parasta tuotetta. Kun soittoja tulee kolmekin päivää kohti, alkaa hiljaisempaakin asiakasta tympiä. Ei voi enää muistaa, mistä lasku tulee eikä myöhemmin saada selville, miten tehdystä sopimuksesta voisi päästä eroon. Ainoa varma asia on, että perintäfirmat käyvät kimppuun pienestäkin laskun maksun viivästymisestä. Ja taas...puhelin soi!

Islanti, Kreikka ja Irlanti näyttävät, miten julkista taloutta viedään, kun markkinavoimat jyräävät. Kokonaiset valtiot joutuvat kerjäläisen asemaan. Naapurivaltiot heittävät niiden veloille takuita kuin ropoja kerjäläisten mukeihin. Pian laillisia euroja on ruvettava painamaan kilpaa väärän rahan tekijöiden kanssa. On perustettava ylivelkaantuneiden maiden perintävirastoja. Ja lopulta on päästävä sopimukseen paluusta kunkin maan omaan kansalliseen valuuttaan.