Sana, laki vai omatunto?

Pitääkö noudattaa Jumalan vai ihmisen säätämää lakia? Riittääkö, että noudattaa omantunnon ääntä? Näitä kysymyksiä ihminen on pohtinut vuosituhansien ajan. Selvyyttä ei ole tullut, sillä käsitys jumaluudesta on hajaantunut tuhansiin oppisuuntiin, kirkkokuntiin ja uskonnollisiin yhdistyksiin, joilla on omat jumalansa tai omat tulkintansa jumaliensa laeista. Ihmiset ovat hajaantuneet satoihin valtioihin, joilla on omat kansalliset lakinsa, kahdenkeskiset ja monenkeskiset sopimuksensa. Lisäksi on kansainvälinen lainsäädäntö, jota kukin valtio noudattaa siltä osin kuin on sen hyväksynyt. Omantunnon ääniä on yhtä monia kuin ihmisiä kulttuurista, perintötekijöistä ja elämänkokemuksista riippuen.

Ovatko kaikki ihmisten tunnustamat uskonnot yhden ja ainoa jumaluuden ilmentymiä? Silloin koko edellämainitun sotkun noudattaminen olisi voimassa ja sallittua. Ja toden totta, juuri sellaisessa maailmassa me elämme!

Kaikilla meillä on jonkinlainen omatunto. Sen kanssa on opittava tulemaan toimeen. Joillakin se kolkuttaa usein, joillakin harvemmin. Asetetuissa tavoitteissa pysyminen, valvollisuudentunto, oman edun tavoittelu, saavutetuista eduista kiinni pitäminen ja moni muu seikka häivyttävät nopeasti omantunnon äänen.

Poliittiset päätöksentekijät vahvistavat lakeja, joiden kaikista vaikutuksista he eivät mitenkään voi olla selvillä. Voimassaolevat lait voivat olla kymmeniä vuosia sitten vallinneisiin olosuhteisiin säädettyjä. Ne ovat myös usein niin monen muutetun pykälän pirstomia, ettei niistä saa selvää kukaan muu kuin se viranomainen, joka on kyseisen lain toimeenpanijaksi säädetty. Uusia lakeja säädetään ja vanhoja pykäliä muutetaan kovaan tahtiin milloin millaisten poliittisten voimasuhteiden mukaan.

Vastauksena alussa esitettyihin kysymyksiin sopinevat maallikkosaarnaajan ajatukset: Katsokaa puita ja pensaita, miten moneen oksaan ja varpuun ne haarautuvat. Niiden latvukset kasvat yhä uusia latvuksia, jotka kantavat hedelmää. Hedelmissä on uusiutumisen ja uuden elämän siemen. Ihmisjoukot ovat puiden ja pensaiden kaltaisia. Jokaisen tallatun polun päässä on pyramidin kaltainen organisaatio, jonka huippu rahastaa pyramidin alempia kerroksia. Hyvää elämää tavoitteleva ihminen ei elä pelkällä vedellä ja leivällä, vaan rahastuksella, joka antaa runsaan toimeentulon. Hedelmistään puu tunnetaan.

Työmarkkinoista orjamarkkinoihin

Työmarkkinajärjestöt alkavat siirtyä taisteluasemiin, jotta syksyn suuresta näytöksestä tulisi mahdollisimman näyttävä ja suurta yleisöä kiinnostava mittelö. Työnantajien etujärjestö on väläytellyt jopa keskitettyä tuloratkaisua, vaikka keskitetyt sopimukset merkitsevät sille jäännettä menneiltä ajoilta. Työnantajien reilu kädenojennus perustuu siihen, että keskitetty sopimus on käyttökelpoinen silloin ja vain silloin, kun se koskee yleistä palkkojen alentamista. Kun työntekijäpuoli joka tapauksessa hylkää palkkojen alentamista koskevan keskitetyn esityksen, työnantajapuoli voi sanoa, että itse asiassa työntekijöiden etujärjestö on itse torpedoinut keskitetyn tuloratkaisun.

Valtiovalta on kantanut kortensa kekoon korostamalla hyvissä ajoin, että palkkaneuvottelut ovat kokonaan työmarkkinajärjestöjen heiniä. Valtiovalta voi vain vedota neuvotteluosapuoliin ja korostaa, että kansallisen hädän hetkellä on noudatettava erittäin pidättyväistä ja maltillista palkkaratkaisua eli suomeksi sanottuna palkkoja on mieluummin alennettava kuin pidettävä ennallaan. Valtiovalta pystyy kolmikannan nimissä tarjoamaan vain tuloverojen hienoista alentamista, mikä puolestaan edellyttää sosiaalietuuksien reipasta leikkaamista.

Armon vuonna 2013 tämä perinteinen näytelmä on saanut vieraileviksi solisteikseen sekä kotimaisia että mannermaisia huippujohtajia , jotka viikosta toiseen esittävät kauhukuvia Eurooppaa ja Suomea odottavasta ankeudesta: Seuraako Suomi Espanjan vai Kreikan mallia? Ja se nähdään ennen pitkää! Ilman kansan karttuisaa kättä Suomi ei pärjää Euroopassa eikä Eurooppa suurten markkina-alueiden kilpailussa. Ilman talvisodan henkeä Suomi ei saa edes omia sisämarkkinoitaan pyörimään. Ilman elintason alentamista ei siis ole tulevaisuutta. Kenen pitää alentaa elintasoaan? Ei ainakaan hyvätuloisten, sillä silloin sitä vasta lirissä oltaisiin eli ajauduttaisiin kaaokseen. Elintasoa pitää laskea jäljelle jäävältä väeltä, jota on pilvin pimein. Vähäväkisten sekalaisessa enemmistössä on aina ollut ja tulee olemaan koko valtakunnan joustovara, talkootuki ja talvisodan henkeä uhkuva turva.

Ei riitä, että tuotantoa siirretään halvan työvoiman maihin. Sen lisäksi eurooppalaisten yleinen palkkataso on ajettava kehitysmaiden palkkatasolle. Eurooppalaisten ja pikku hiljaa myös suomalaisten on tultava toimeen 200 - 500 euron kuukausipalkalla. Päivittäisen työajan on venyttävä 12 - 18 tuntiin, ylityökorvaukset maksettava työnantajan harkinnan mukaan, vuosilomapalkoista luovuttava, lomat lyhennettävä 2 viikkoon ja pidettävä 2 - 3 vuoden välein. Myös sosiaaliturva on vähin erin jätettävä vapaaehtoistyön, yleishyödyllisten järjestöjen ja uskonnollisten yhdistysten varaan.

Se tarkoittaa, että työntekoa koskeva ajattelu on muutettava lainsäädäntöä ja sopimusjärjestelmiä myöten. Työn hintaa ei muulla tavalla saada kilpailukykyiseksi halvan työvoiman maiden kanssa. Kaiken kaikkiaan länsimaisen ihmisen on vähin erin ja avoimesti siirryttävä puhtaaseen orjayhteiskuntaan eli työmarkkinoista orjamarkkinoihin.

Yhteistä hyvää ei kerta kaikkiaan voi riittää kaikille. Sen vuoksi työnteko on nostettava sille kuuluvalle jalustalle. Perustyöviikko voi olla kuusipäiväinen ja työpäivä kestää ajoittain jopa 24 tuntia. Se edellyttää, että työssäoloa ruvetaan arvostamaan enemmän kuin makoilua, joutilaisuutta, viihdettä, shoppailua, matkailua, kaikenkarvaista turhaa harrastamista ja joutavaa puuhastelua. Elämän luonnolliset perusnautinnot toki säilyvät vähäväkisellä enemmistöllä niin kauan kuin elämää on. Siinä sivussa keinotekoiset nautinnot hoituvat ja riittävät hyvätuloiselle vähemmistölle eikä siitä todellakaan kannata kademieltä kantaa. Toisin sanoen "aikansa aikaa kutakin, sanoi pässi, kun päätä leikattiin".