Maan uusi hallitus ei jahkaile. Se haluaa saada aikaan yhteiskuntasopimuksen, jota se ajaa kuin käärmettä pyssyyn. Työntekijöiden ja työnantajien etujärjestöjen tehtäväksi on annettu sopia nopeasti keinoista, joilla Suomi saadaan nousuun.
Jos etujärjestöt eivät pääse sopimukseen palkkojen alentamisesta tai ainakin jäädyttämisestä, saattaa hallitus rajoittaa tai poistaa ammattiliittojäsenmaksujen verovähennysoikeuden.
Jos etujärjestöt eivät pääse sopimukseen työehtojen yleissitovuuden poistamisesta eli siirtymisestä työpaikka- ja alakohtaisiin neuvotteluoikeuksiin, hallitus saattaa nostaa laittomien lakkojen hyvityssakkoja.
Jos etujärjestöt eivät pääse sopimukseen työntekijöiden lomauttamista, irtisanomista ja pätkätöiden teettämistä helpottavista toimista, hallitus saattaa perustaa julkisoikeudellisen, ammattiliitoista riippumattoman työttömyyskassan. Se hoitaisi ansiosidonnaista työttömyysturvaa edullisemmin kuin liittojen kassat, jolloin liitoille tärkeä jäsenyyshoukutin menettäisi merkitystään.
Kun etujärjestöt eivät tietenkään näillä eväillä voi päästä sopimukseen työvoimakustannusten riittävästä vähentämisestä, hallituksen on ideoitava lisää ammattiliittojen vaikutusvallan kaventamiseen tähtääviä toimia. Työajan pidentäminen ei ole uusi vaatimus, mutta se on linjassa hallituksen lupauksen kanssa, että taloustalkoisiin on kaikkien osallistuttava.
Tämän poliittisen linjan avainministeriksi on valittu Paperiliiton mies, jolle on annettu sekä työ- että oikeusministerin salkut. Tähän vaativaan kaksoistehtävään ministeri on kasvanut eduskunnan työelämä- ja tasa-arvovaliokunnassa. Yhteiskuntasopimuksen paimentaminen on pantu kahden salkun miehelle periaatteella "viekää te, minä vikisen".
Tehdäkseen tasa-arvoasiat kansalaisille täysin selväksi, hallitus kaavailee myös sosiaalietuuksien leikkauksia. Ne tulevat koskemaan kaikkein heikoimmassa asemassa elävien kansalaisten jokapäiväistä toimeentuloa eli ensisijaisesti niitä kotitalouksia, jotka elävät pienten eläkkeiden varassa ja niitä työttömiä, joita työnantajat eivät pysty työllistämään sekä köyhyysrajoilla eläviä lapsiperheitä, asuntovelallisia ja opiskelijoita. Näin kaikki kansankerrokset saadaan mukaan talkoisiin periaatteella "rikkaiden toivotaan antavan vähän paljostaan, mutta köyhän on pakko antaa kaikki selkänahastaan".
Jos etujärjestöt eivät pääse sopimukseen palkkojen alentamisesta tai ainakin jäädyttämisestä, saattaa hallitus rajoittaa tai poistaa ammattiliittojäsenmaksujen verovähennysoikeuden.
Jos etujärjestöt eivät pääse sopimukseen työehtojen yleissitovuuden poistamisesta eli siirtymisestä työpaikka- ja alakohtaisiin neuvotteluoikeuksiin, hallitus saattaa nostaa laittomien lakkojen hyvityssakkoja.
Jos etujärjestöt eivät pääse sopimukseen työntekijöiden lomauttamista, irtisanomista ja pätkätöiden teettämistä helpottavista toimista, hallitus saattaa perustaa julkisoikeudellisen, ammattiliitoista riippumattoman työttömyyskassan. Se hoitaisi ansiosidonnaista työttömyysturvaa edullisemmin kuin liittojen kassat, jolloin liitoille tärkeä jäsenyyshoukutin menettäisi merkitystään.
Kun etujärjestöt eivät tietenkään näillä eväillä voi päästä sopimukseen työvoimakustannusten riittävästä vähentämisestä, hallituksen on ideoitava lisää ammattiliittojen vaikutusvallan kaventamiseen tähtääviä toimia. Työajan pidentäminen ei ole uusi vaatimus, mutta se on linjassa hallituksen lupauksen kanssa, että taloustalkoisiin on kaikkien osallistuttava.
Tämän poliittisen linjan avainministeriksi on valittu Paperiliiton mies, jolle on annettu sekä työ- että oikeusministerin salkut. Tähän vaativaan kaksoistehtävään ministeri on kasvanut eduskunnan työelämä- ja tasa-arvovaliokunnassa. Yhteiskuntasopimuksen paimentaminen on pantu kahden salkun miehelle periaatteella "viekää te, minä vikisen".
Tehdäkseen tasa-arvoasiat kansalaisille täysin selväksi, hallitus kaavailee myös sosiaalietuuksien leikkauksia. Ne tulevat koskemaan kaikkein heikoimmassa asemassa elävien kansalaisten jokapäiväistä toimeentuloa eli ensisijaisesti niitä kotitalouksia, jotka elävät pienten eläkkeiden varassa ja niitä työttömiä, joita työnantajat eivät pysty työllistämään sekä köyhyysrajoilla eläviä lapsiperheitä, asuntovelallisia ja opiskelijoita. Näin kaikki kansankerrokset saadaan mukaan talkoisiin periaatteella "rikkaiden toivotaan antavan vähän paljostaan, mutta köyhän on pakko antaa kaikki selkänahastaan".
