Lähi-Idässä ja Afrikassa on vuosikymmenten ajan sodittu. Monta sukupolvea on kasvanut sotien runtelemissa maissa vailla minkäänlaista käsitystä rauhanomaisesta elämästä. Suurvallat ovat ajaneet taloudellisia etujaan aseistamalla milloin mitäkin osapuolta ja sotimalla ilman sodanjulistusta milloin minkäkin maan alueella. Miksi kansainvaellus Eurooppaan on voimistunut vasta viime vuosina? Otaksuttavasti jatkuvat selkkaukset yhä järeämmillä aseilla ovat aiheuttaneet kriisialueille pysyvän sekasorron.
Hallittu maahanmuutto on jo pitkään luonut yhteyksiä ja parantanut muuttovalmiuksia Eurooppaan. Samaan aikaan Euroopan unioni on ilmaissut halunsa laajentumiseen, sisämarkkinoiden kasvattamiseen ja uuden työvoiman saamiseen. Onko kansainvaellus vastaus tähän kutsuun? Ne, jotka pääsevät liikkeelle, lähtevät matkaan. Lähtömaissa ei ole sellaisia valtioelimiä, jotka pystyisivät hallitsemaan tilannetta sovinnaisella tavalla. Ulkovallat eivät edes neuvottele sekasortoisten alueiden vallanpitäjien kanssa.
Kansainvaelluksen virrassa on monenlaista väkeä. Lähi-Idän vahvoihin perinteisiin kuuluu, ettei perhettä jätetä. Vaikeat olosuhteet pakottavat kuitenkin perheenjäsenet lähtemään matkaan eri aikaan ja kulkemaan eri reittejä. Siitä huolimatta askarruttaa nuorten miesten suuri osuus. Onko niin, etteivät he pysty päättämään, minkä asejoukon etulinjoissa he haluavat kuolla? Todennäköisesti he ajattelevat, etteivät he ainakaan vainajina voi omaisiaan suojella.
Ihmiskauppaan ja väärennettyihin matkustusasiakirjoihin liittyvä bisnes rehottaa siellä, missä suuri karavaani kulkee. Karavaanin mukana kulkevat hajanaisten perheiden, isättömien lasten ja nuorten miesten seassa myös etsintäkuulutetut rikolliset. Kauttakulkumaiden viranomaisilla on kuitenkin suurempi houkutus rahastaa ihmisten hädällä kuin ponnistella tilanteen korjaamiseksi. Siitäkö johtuu, ettei sivistynyt Eurooppa pysty toimimaan nopeammin hillitäkseen kansainvaellusta?
Yhtä oikeata vastausta kysymyksiin tuskin löytyy. Poliitikot ja viranomaiset tukeutuvat mieluummin pommituksiin ja asekauppoihin kuin vetävät asevoimia pois valvomiltaan alueilta. Kulttuurien, uskontojen ja yhteiskuntarakenteiden erilaisuus sekä luonnonrikkauksien esiintyminen yhdistettynä valtaväestön köyhyyteen muodostavat yhtälön, jossa on liian monta hallitsematonta tekijää, jotta sen voisi kohtuudella ratkaista. Suurin niistä on ahneus.
Hallittu maahanmuutto on jo pitkään luonut yhteyksiä ja parantanut muuttovalmiuksia Eurooppaan. Samaan aikaan Euroopan unioni on ilmaissut halunsa laajentumiseen, sisämarkkinoiden kasvattamiseen ja uuden työvoiman saamiseen. Onko kansainvaellus vastaus tähän kutsuun? Ne, jotka pääsevät liikkeelle, lähtevät matkaan. Lähtömaissa ei ole sellaisia valtioelimiä, jotka pystyisivät hallitsemaan tilannetta sovinnaisella tavalla. Ulkovallat eivät edes neuvottele sekasortoisten alueiden vallanpitäjien kanssa.
Kansainvaelluksen virrassa on monenlaista väkeä. Lähi-Idän vahvoihin perinteisiin kuuluu, ettei perhettä jätetä. Vaikeat olosuhteet pakottavat kuitenkin perheenjäsenet lähtemään matkaan eri aikaan ja kulkemaan eri reittejä. Siitä huolimatta askarruttaa nuorten miesten suuri osuus. Onko niin, etteivät he pysty päättämään, minkä asejoukon etulinjoissa he haluavat kuolla? Todennäköisesti he ajattelevat, etteivät he ainakaan vainajina voi omaisiaan suojella.
Ihmiskauppaan ja väärennettyihin matkustusasiakirjoihin liittyvä bisnes rehottaa siellä, missä suuri karavaani kulkee. Karavaanin mukana kulkevat hajanaisten perheiden, isättömien lasten ja nuorten miesten seassa myös etsintäkuulutetut rikolliset. Kauttakulkumaiden viranomaisilla on kuitenkin suurempi houkutus rahastaa ihmisten hädällä kuin ponnistella tilanteen korjaamiseksi. Siitäkö johtuu, ettei sivistynyt Eurooppa pysty toimimaan nopeammin hillitäkseen kansainvaellusta?
Yhtä oikeata vastausta kysymyksiin tuskin löytyy. Poliitikot ja viranomaiset tukeutuvat mieluummin pommituksiin ja asekauppoihin kuin vetävät asevoimia pois valvomiltaan alueilta. Kulttuurien, uskontojen ja yhteiskuntarakenteiden erilaisuus sekä luonnonrikkauksien esiintyminen yhdistettynä valtaväestön köyhyyteen muodostavat yhtälön, jossa on liian monta hallitsematonta tekijää, jotta sen voisi kohtuudella ratkaista. Suurin niistä on ahneus.
