Rakkauden ja romantiikan planeetta

Vanha metso vahtii sitkeästi omaa koppeloaan, mutta teerenpelissä voi koppelollekin sattua vahinko teeren kanssa ja syntyy korpimetso. Se saakin lähteä muille maille vaikka lentävällä kalakukolla. Kanahaukalle kelpaa hyvin teeret sekä koppelot. Kanalassaan kotikukot vahtivat vain kanojaan, vaikka metsäkanatkin maistuvat paremmilta kuin kotoiset tipuset: Parempi on pyy pivossa kuin kymmenen oksalla.

Hanhikorppikotkat vierailevat Suomessa vain harvoin ja silloinkin ne syövät enimmäkseen muiden haaskoja eivätkä kilpaile kotoisten kotkiemme kanssa. Kotkat iskevät päiväsaikaan, vaan eivät lähde vieraiksi yökylään. Maakotkille kelpaavat riettaat riekot ja pitkäsääriset kurjet, mutta riekot tykkäävät variksenmarjoista ja varikset riekon munista.

Käki kukkuu kuusikossa, josta kuuluu naaraan pulina. Ne hauskuttavat toisiaan ja muut saa lapset hoitaa. On riikinkukkoja, kukkopoikia, haahkoja ja harakoita. Ja kun tärkeimmät hommat tehdään, niin eletään kuin Ellun kanat.

Ainoastaan ihminen on poikkeus ja syystä: Ihminen kunnioittaa elämää, edistystä, ihanteita, sivistystä, hyveitä ja uskontoja ynnä muita hyviä asioita. Vain ihminen ymmärtää rakkauden ja romantiikan merkityksen ja vain ihminen pystyy hoitamaan lahjaksi saamaansa planeettaa kokonaisvaltaisesti!

Ikkuna tulevaisuuteen

Kaikki maassa matelevat, vedessä uiskentelevat ja ilmassa lentelevät - yhtä lailla pienet kuin suuretkin olennot - tappavat heikompia sekä ravinnokseen että reviirejä puolustaakseen. Kädellisiin kuuluva ihminen on oppinut käyttämään myös kättäpidempiä välineitä: Kivenheitosta on kehittynyt kivilinko ja kepillä lyömisestä keihäs.

Koko kirjoitetun historian ajan heimojen ja kansakuntien väliset sodat ovat olleet myös pyhien kirjoitusten keskiössä. Usko korkeampiin voimiin ei kuitenkaan ole missään määrin hillinnyt ihmisen sotaisaa luonnetta. Ei siitäkään huolimatta, että alati uudistuva sotateollisuus on pystynyt kehittämään aseistusta, jonka teho vetää vertoja jopa luonnonmullistusten aiheuttamille tuhoille.

  
Vaeltaako ihmiskunta jo olemassaolonsa ehtoopuolta? No, eihän ihminen yht´äkkiä kaikkine ideoineen ja aarteineen maapallolta häviä, vaikka aikaikkuna näyttäisi olevan sulkeutumassa ennen aikojaan. Asiaa sen paremmin perustelematta lienee selvää, että vaikka liikakansoituksen ohella maaperän, vesistöjen ja ilmakehän sotkeminen johtaa ekosysteemin köyhtymiseen ilman sotiakin, niin keskinäinen sotiminen ei ihmiskunnan elinaikaa ainakaan pidennä.  
 

Myös tulevaisuudessa asevarustelun hillitseminen tulee olemaan yhtä vaikeaa kuin vähittäinen aseistariisuntakin. Asiantilaa ei muuksi muuta edes muistutus siitä, että sodankäynnin jumala on puhdas epäjumala, jolla ei ole korvia kuulla eikä silmiä nähdä.