Politiikan hiidenkirnu

 Oikeisto-vasemmisto-ajattelu on kupla, josta poliitikot pitävät kiinni pysyäkseen vallankahvassa. Poliitikkojen tehtävänä on pitää yllä mielikuvaa oikeistolaisesta ja vasemmistolaisesta politiikasta. Laulussakin todetaan, että oikeistolaiset kulkevat kadun oikeata laitaa ja juovat valkoviiniä, kun taas vasemmistolaiset kulkevat kadun vasenta laitaa ja juovat punaviiniä.

Politiikassa pidetään vanhoista perinteistä kiinni. Oikeisto-vasemmisto on käsite, josta ei haluta luopua, koska se perustuu yksilön asemaan yhteiskunnassa. Yhteiskunnat rakentuvat ikivanhan kaavan mukaan: Yksinvaltias ja alamaiset, yläluokka ja rahvas, rikkaat ja köyhät,  tilalliset ja maattomat, talonomistajat ja vuokralaiset, sivistyneet ja sivistymättömät, työnantajat ja työntekijät, kunnolliset ja kelvottomat, uskovaiset ja vääräuskoiset tai julkijumalattomat...jne...jne...

Paratiisissa ei liene kukaan omistanut mitään. Kaikki oli yhteistä ja annettua. Sellainen meno ei ihmistä kiinnostanut. Voimakkaimman piti saada oikeus vallata parhaat alueet ja rajata ne omaan käyttöönsä. Huomattiin myös, että ihmiset on järjestettävä arvojärjestykseen eikä siitä ole luovuttu edes demokraattisissa hallintomuodoissa. Lopputulos on tätä päivää ja säilynee ihmiskunnan loppuun saakka. Vallitseehan myös eläinkunnassa vahvimman oikeus oman reviirin muodostamiseen. Arvojärjestys ja omistusoikeus ovat vakionormeja. Sotien katsotaan myös kuuluvan samaan normistoon. Paratiisimaiset olosuhteet odottavat vasta taivaassa niitä, jotka sinne asti pääsevät.

Nykypäivän arkielämään kuuluva mediapyöritys on kasvanut sellaisiin mittoihin, ettei poliittisista käänteistä voi kukaan saada objektiivista kuvaa. Myös valtiollisella uutisoinnilla on silmiinpistävä tarkoitushakuisuus. Yleisen mielipiteen ohjailu ajaa yleisen edun ja tasapuolisuuden ohi oikealta ja vasemmalta. Vuosituhansien ajan eri puolilla maailmaa kypsytellyt keitokset ovat tänä päivänä tarjolla koko luomakunnalle.

Katajaisen kansan kertomuksia

Vanhan tarinan mukaan oli kerran poika, nimeltä Väkevä Matti. Hänen aikanaan syttyi sota, jolloin vihollinen ryntäsi suurella sotavoimalla maahan. Matti tempaisi maasta suuren hongan juurineen, meni vihollista vastaan ja löi ympärilleen niin rajusti, että koko vihollisjoukosta ei jäänyt jäljelle muuta kuin pieksunnauhat.

Tositarinoita jälkipolville päiväkirjoissaan on jättänyt Tapani Löving, joka vuonna 1710 oli joutunut venäläisen partiojoukon vangiksi Karjalassa, mutta karkasi ja löi kasakan kuoliaaksi. Sen jälkeen hän meni sotapalvelukseen, sai pienen joukon komennettavakseen ja oli lukemattomissa seikkailuissa osallisena. Hän oli aina sukkela, neuvokas, rohkea ja alkoi pian käydä sotaa omin päinsä, joskus muutamia kumppaneita mukanaan.

Eräänkin kerran vuonna 1715 Tapani Löving oli merkinnyt muistiin: "Heräsin jossakin tuvassa Ahvenanmaalla siihen, että tuli 3 miestä ovelle, ladatut pyssyt kädessä. Minä tempasin pistolini, hyökkäsin sukkajalassa suoraan heidän päällensä ja ajoin heidät pois, sittenkuin he olivat laukaisseet pyssynsä, joita minä altapäin tönttäsin, niin että kuulat menivät kattoon. Sain silmilleni vain muutamia ruudinjyviä, joiden jälki jäi pysyväksi..."

Toisen tositarinan mukaan Eerikki-kuninkaan henkivartijaväessä palveli Maunu-niminen korpraali. Hänen tyttärensä Kaarina istui 13-vuotiaana Tukholman torilla pähkinöitä myymässä. Eerikki-kuningas kulki sivuitse, huomasi nuoren tytön erinomaisen kauneuden ja kasvatti häntä sisarensa, prinsessa Elisabetin, hovinaisten seurassa. Kaarina Maununtytär varttui ja hänestä tuli yhtä hyväluontoinen kuin kauniskin. Kaarinan rinnalla kuninkaan kasvot muuttuivat lempeiksi kuin päivänpaiste. Se herätti kuninkaan sukulaisissa ja aatelistossa suurta mielipahaa, koska Kaarina oli alhaista säätyä. Mutta kuningas otti hänet puolisokseen, arkkipiispa vihki heidät, ja Kaarina Maununtytär, joka ei koskaan ollut niin korkealle tavoitellut, kruunattiin Ruotsin kuningattareksi heinäkuussa 1568.

 

Päivänpolitiikka reaalimaailmassa

Tuskin kukaan uskoo, että ilmastotavoite 2035 toteutuu. Useimmat tämän päivän poliitikot ovat silloin vielä elossa eikä monikaan heistä usko ilmastonmuutoksen vaikuttavan heidän omaan hyvinvointiinsa. Varmaa kuitenkin on, että ilmasto muuttuu pitkällä aikavälillä. Toistaiseksi suuret  luonnonkatastrofit koettelevat valtavia ihmismassoja vain paikallisesti. Pitkällä aikavälillä koko ihmiskunnan tulevaisuus on vaakalaudalla ja hämärän peitossa. Onko poliitikon edes mahdollista ajatella omaa etuansa pidemmälle?

Esimerkiksi maahanmuuttopolitiikka on päivänpolitiikkaa tässä ja nyt. Työperäinen maahanmuutto tarkoittaa, että poimitaan parhaat palat päältä. Se ei kuitenkaan poista sitä ongelmaa, että hädänalaisten ihmisten vyöry suuntautuu juuri sellaisille alueille, joilla huhujen mukaan on edes pieni mahdollisuus elämän jatkumiselle. Liikkeellepanevana voimana ovat osin ilmastonmuutoksestakin johtuvat kuivuus ja hirmumyrskyt, mutta myös päivänpolitiikka eli loputon sotapolitiikka lohduttomine lieveilmiöineen. Päivänpolitiikassa ei suuria peruskysymyksiä juurikaan voida ratkaista. Poliitikon tehtäväksi jää vain ottaa kantaa puolesta tai vastaan...tai onhan sentään mahdollista äänestää tyhjää!