Kaikki tiet johtivat roomalaisten tuntemassa maailmassa Roomaan. Tänä päivänä voimme nähdä asiat laajemmissa yhteyksissä, joissa Roomalla on oma paikkansa. Tiet eivät johda yksin Roomaan, vaan ympäri maailmaa ja johtavat lopulta...takaisin kivikauteen. Hämmentävää kehitystä ihmisen valtakaudella tapahtuu kiihtyvällä vauhdilla ja kaiken aikaa. Näemme kehitystä siinä, että on vähin erin siirrytty kivikaudesta muovikauteen. Iloitsemme laivasta, joka muistuttaa Monte Carloa. Ihastelemme rakennuksia, joilla on vääntyneet muodot ja kiiltävät pinnat. Tosiasiassa sellaista kehitystä, jolla edes pääosin on johdonmukainen suunta, edustaa vain terveystiede. Yksinkö? Eipä tule heti muuta mieleen. Uskonnot ovat oma lukunsa.
Yleisesti ottaen kehitys on suunnaltaan sirpaloitunutta, fraktaaligeometrista monimuotoisuutta, viihdettä ja huvipuistorakentamista silloin, kun puute ja kurjuus eivät ole esteenä. Kivikaudelta kumpuavat arvot ohjaavat elämäämme: Oman edun tavoittelu, ahneus ja väkivalta. Ei edes pimeä keskiaika luopunut kivikauden arvoista. Tarkoitusten pyhittämät keinot eivät koskaan ruostu. Intressit ovat arvojen kääntöpuoli ja keinot käyvät kehityksestä. Konnat nostavat valtaan diktaattoreita, kun olot ovat epävakaat. Markkinavoimat ostavat valtaan hallituksia, kun demokratia ylläpitää järjestystä. Markkinoiden tehtävänä on ensisijaisesti tuottaa voittoa sijoittajille, toissijaisesti jakaa hyvinvoinnin murusia niin pitkälle kuin jakamista riittää. Vaistoamme, että globaali hyvinvointi on mahdoton yhtälö. Se merkitsee köyhyyden tasaamista kaikkien kesken, joukkokuolemaa, lajin loppua.

Muistakaamme nauraa itsellemme joka päivä ja nauttia terveystieteiden tarjoamista helpotuksista jokapäiväiseen elämäämme!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti