Sosiokulttuurin näkökulmasta ihminen ei ole pelkästään yksilö vaan kaksilo, joka etsii ja tarvitsee myönteistä yhteyttä vähintäänkin toiseen ihmiseen voidakseen rakentaa hyvää tulevaisuutta.
Jos mietitään ihmisyksilöä fyysisenä yksilönä, niin kaksilo sopii siihenkin kuvaan. Ihmisellä on kaikkia jäseniä kaksittain, kuten käsiä, jalkoja , sormia ja varpaita, samoin silmiä ja korvia. Sisäelimiä voi myös olla kaksittain, kuten keuhkoja ja munuaisia. Osan jäsenistään ja elimistään ihminen voi menettää ja osa voi jäädä tarpeettomiksi. Fyysisesti vajavaisenakin ihmisyksilön elämä voi jatkua täysipainoisena. Nykyihminen voi esimerkiksi elää ilman häntää, vaikka hänellä on häntäluu. Häntäluun jatkeeksi voi kasvaa karvainen hännänalku, joka voi ihon alla aiheuttaa kutinaa. Sen voi kuitenkin leikata pois.
Aivolohkojakin ihmisellä on kaksi, mutta sydämiä vain yksi. Sydän yhdistää kaksilon molemmat puolet. Sen vuoksi sydämellä on aivan erityinen symboliarvo yhtä hyvin kahden ihmisen keskinäisessä parisuhteessa kuin suuressa ihmisjoukossa, jossa koetaan keskinäistä yhteyttä ja uskotaan parempaan tulevaisuuteen.
Luonnossa elävistä eläimistä apinat muistuttavat eniten ihmistä. Ihmisen jalkaterät ovat muotoutuneet maassa kävelemiseen paremmin sopiviksi. Ilmeisesti ihminen on kävellyt pidemmän aikaa ja kauemmaksi kotoaan kuin apina. Ihminen ei pysty enää varpaillaan tarttumaan puiden oksiin yhtä hyvin kuin apina. On arveltu, että kävelemiseen soveltuvat jalat alkoivat kehittyä apinoille siinä vaiheessa, kun kuivuuden runtelemat sademetsät alkoivat kuihtua. Kuivuuden harventama puusto ei enää tarjonnut riittävää suojaa ja ravintoa, vaan oli opittava lisää taitoja. Oli opittava kävelemään. Oli päästävä harvapuisten tasankojen yli etsimään parempaa tulevaisuutta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti