Sodat ovat noloja ja niiden kulku toistaa itseään. Nyt on tärkeätä sotia Libyassa. Vähän ennen levottomuuksia Libyan vallanpitäjät olivat läntisen maailman liike-elämän ja poliittisen eliitin ystäviä. Libyan perilliset olivat USA:ta myöten työharjoittelussa ja järjestivät luksusjuhlia, joissa maailmantähdet esiintyivät. Libyan infrastruktuuria kehitettiin ja sinne myytiin kalliita asejärjestelmiä. Nyt ylimmät ystävät ovat liittoutuneet Libyan valtakoneistoa vastaan. Nyt puolustetaan Libyan kansaa. Miksi sitä ei puolustettu edellisten 40 vuoden aikana?
Nyt harkitaan kapinallisten aseistamista. Tulee mieleen, että myös talibaaneja aseistettiin venäläisiä vastaan, mutta myöhemmin aseet käännettiin aseistajia vastaan. Kapinallisten riveissä on väkeä samoista terroristijärjestöistä, joita vastaan on vuosikausia taisteltu ja taistellaan edelleen Afganistanissa ja Pakistanissa. Puhutaan siviiliuhrien välttämisestä. Afganistanissa kuolee kuitenkin koko ajan enemmän siviilejä kuin Libyassa. Tosin kukaan ei pysty pitämään uhreista tarkkaa lukua eikä sitä kerrottaisi, vaikka se olisi tiedossakin. Niinkö paljon on eroa siviileillä ja siviileillä?
Irakissa sota jatkuu, vaikka sieltä ei koskaan löydetty sitä, mikä sodan syyksi sanottiin. Siviiliuhrien määrää ei sielläkään saada selville koskaan, mutta sen täytyy olla aivan valtava. Mikä on tsetseenien ja monien muiden kansojen tilanne? Kuka on tällä hetkellä kiinnostunut siiviiliuhrien määrän rajoittamisesta - muualla kuin Libyassa?
Toivottavasti Libyaan hävittäjiä lähettävät maat nyt tunnistavat itse sinne myymänsä asejärjestelmät ja osuvat niihin riittävän tarkasti - siviiliuhrien välttämiseksi. Olipa sotapropaganda miten kehittynyttä hyvänsä, niin sota on raadollista peliä, jossa tavalliset ihmiset kärsivät eniten. Ilomme on suuri yhdestäkin pelastuneesta. Emmehän me mitään petoja ole.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti