Suomalaisella laivanrakennuksella on vankat perinteet. Kauan sitten esi-isämme koversivat puunrungoista ruuhia. Ehkä he sitä ennen, heti jääkauden jälkeen, laskettelivat risukasoilla jokia ja sauvoivat jäälautoilla keväisissä vesissä. Ruuhista ja lautoista siirryttiin soudettaviin ja purjehdittaviin aluksiin, höyrylaivoihin ja lopulta luksusristeilijöihin ja jäänmurtajiin.
Suomalaisen laivanrakennustaidon korkeakoulu on ollut Tukholma. Pitkässä juoksussa laivojen suurin tilaaja ja ostaja on ollut Venäjä. Suurinta sesonkikautta ovat aina olleet sota-ajat, jolloin myös muualta Eurooppasta on saatu tilauksia enemmän kuin on pystytty toimittamaan.
Tänä päivänä Suomessa osataan tehdä maailman suurimmat loistoristeilijät. Kunnian siitä nappaa ennen kaikkea telakan omistaja, joten maailmalla Etelä-Korea itseoikeutetusti mainostaa olevansa loistoalusten tekijä. Suomessa osataan tehdä myös maailman parhaimmat jäänmurtajat. Kun Venäjällä on rahaa ja sillä on valtavat jääkentät rannikoillaan, se ymmärrettävistä syistä ostaa jäänmurtajia tekeviä telakoita. Kunnia venäläisessä omistuksessa olevien telakoiden tuotannosta kuuluu luonnollisesti venäläisille.
Suomen telakoiden omistusta ja tietotaitoa on pakko myydä ulkomaille, koska pienessä maassa pääomasta on jatkuva pula. Entisinä aikoina laivateollisuuden elvytti sota, nykyään elvyttäjäksi on riittänyt nousukausi. Ennen laivojen kysyntä hiipui rauhan aikana, nykyisin taantuman ja laman aikana.
Korealaisilla ja venäläisillä ei ole mielessään suomalaisen laivanrakennustaidon vaaliminen. He haluavat vain kaapata suomalaisille kertyneen tietotaidon ja kyniä vakavaraiselta pikku maalta verorahoja. He siirtävät telakkatoiminnot muualle heti, kun osaamista on kertynyt tarpeeksi ja omistussuhteet tekevät siirtopäätökset mahdollisiksi.
Risteilyalukset ovat kasvaneet niin suuriksi, että ne vaivoin selviytyvät Tanskan salmista. Ennen pitkää jäänmurtajienkin rakentaminen siirretään Habarovskiin. Mutta mikäli historiaan on uskomista, niin jollakin aikavälillä ja jollakin uudella rakennustekniikalla ja nousukauden - toivottavasti ei sodan - avustuksella Suomi kerta toisensa jälkeen virittelee laivanrakennusta omalla pohjallaan. Verorahojen upottamisella telakkateollisuuteen on vankat perinteet. Telakkateollisuuden työllistävä vaikutus on poliittisesti niin kuuma peruna, että rahanjaon täytyy toimia silloinkin, kun peli on rumaa. Pitkällä aikavälillä Suomen menestyminen telakkateollisuuden kansainvälisessä kilpailussa voi perustua vain ulkomaisen pääoman kartuttamiseen. Alihankkijan rooli ja työllisyyden ylläpito edellyttävät kuitenkin valppautta uutuustuotteita kehittelevänä messipoikana.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti