Tavoitteena köyhyyden puolittaminen on eettisesti kaunis ajatus. Onko se mahdollista? Tulokseksi saadaan pikemminkin rikkaiden määrän puolittaminen. Puolittaminen siten, että kaikki rikkaudet omistaa puolta pienempi joukko rikkaita kuin aikaisemmin.
Köyhyyden vähentämistä sääntelee luonto, ei ihminen. Maanjäristykset, tulvat ja kuivuus aiheuttavat nälänhätää ja kulkutauteja. Jos niillä keinoilla väki ei vähene, niin tulivuorten purkaukset, meteorit ja jääkausi niittävät loput. Suurimmaksi osaksi luonnon leikkaukset kohdistuvat juuri köyhiin, jotka elävät alkeellisissa oloissa. Ihmisten omat mahdollisuudet leikata köyhyyttä jäävät vähäisiksi. Ihmisen perinteisistä keinoista sota on edelleen tehokkain keino leikata köyhintä väestöä.
Poliitikot yrittävät mukauttaa julkistalouksia markkinavoimien vaatimuksiin. Markkinavoimat edustavat kuitenkin niin suuria valtakeskittymiä, että ne ennemminkin heiluttavat valtioita kuin päinvastoin. Markkinavoimat ovat kytköksissä harmaaseen ja sitäkin tummempaan talouteen, johon länsimaisissa demokratioissa voidaan puuttua korkeintaan sotatilan vallitessa. Pääsääntöisesti sotia käydään kuitenkin juuri markkinavoimien ehdoilla, joten poliitikoiden tehtäväksi jää kulissien pystyttäminen.
Köyhyyden puolittamisen tavoite tuntuu järjettömältä yksin sen vuoksi, että rikkauksien kerääminen harvoille edellyttää mahdollisimman suurta köyhien kerääjien määrää. Köyhien määrän on vain oltava tasapainossa väkimäärän hallittavuuden kanssa. Historia on kerta toisensa jälkeen osoittanut, että köyhien ihmisten liian suuri määrä on kuin tsunamiaalto, joka vyöryessään murskaa kaiken eteen osuvan. Köyhyyden puolittamisen tavoite ei siten olekaan lähtöisin köyhien ihmisten elinolojen parantamisesta, vaan köyhien ihmisten määrän hallittavuudesta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti