Kouluajoista asti on naurattanut sopuleiden meininki. Sopulit kipittävät koko lauman voimalla mereen ja hukkuvat.
Ihmisten meininki on samaa perua. Ei nyt mereen juosta laumoittain hukkumaan, mutta joukolla mennään aina samojen asioiden perässä ja vannotaan samojen asioiden nimeen, kunnes huomataan, että metsään on menty.
Ja esimerkkejä riittää: Valtionyhtiöiden yksityistäminen ja toimintojen ulkoistaminen tulevat kalliiksi ja poikivat uusia kustannuksia. Kilpailuttamiseen ja yhden luukun periaatteen kokeiluihin tärvääntyy euro poikineen. Laitosten hallintomallien ja nimien muutoksiin uppoaa tuhansia työvuosia ja miljoonia eurovuoria. Palvelujen kehittämisen sanotaan tapahtuvan asiakaslähtöisesti ja vannotaan kestävän kehityksen nimeen. Suomennettuna tämä tarkoittaa, että palvellaan valtavirtaa ja jätetään muut oman onnensa nojaan.
Mitä tällä juoksuttamisella saadaan aikaan? Se, ettei laumalle jää juoksemiseltaan aikaa turhaan pohtimiseen. Vähitellen kierretään lähtöpisteeseen ja aloitetaan sama juoksu alusta. Ehkä vähän eri nimistöllä. Vallankäyttö perustuu hajoittamiseen ja hallitsemiseen. Lauman koossa pitämiseen tarvitaan paimenia eli johtajia. Kehityksen välisuunnat ovat milloin mihin eikä hyvä johtaja kyseenalaista kulloinkin vallassa olevaa suuntaa. Varma asia on vain, että porukka kulkee mielellään yhdessä ja samaan suuntaan. Se on semmoinen luonnon laki. Erillään muista ei kannata pyöriä ja yksin ei pitkälle pärjää. Eivät sopulit tyhmiä ole. Ne kulkevat yhdessä. Niin tekevät ihmisetkin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti