tiistai 14. marraskuuta 2023

Daavidin linko, hybridisodankäynti ja rauhanneuvottelut

Daavidin linko
Pyhässä Raamatussa kerrotaan Israelin varhaista historiaa hyvin pitkältä ajalta. Ensimmäisen Samuelin kirjan luvussa 17 kerrotaan sodasta, joka ratkaistiin filistealaisen Goljatin ja israelilaisen Daavidin kaksintaistelulla. Jättikokoisen Goljatin aseina olivat miekka, peitsi ja keihäs. Daavidilla oli repussaan muutama pieni kivi ja kädessään linko. Daavid linkosi kiven Goljatin otsaan. Goljat kaatui maahan ja Daavid katkaisi Goljatin kaulan tämän omalla miekalla.

Hybridisodankäynti
Hybridisodalla tarkoitetaan sotaa, jota käydään sotilaallisten keinojen lisäksi siviilielämän tarjoamilla keinoilla. Siviilielämässä keinoja riittää rajattomasti, sillä "sodassa ja rakkaudessa kaikki on luvallista". Sodassa jaetaan kunniamerkkejä teoista, joista siviilielämässä tuomitaan vankeuteen. Tämä koskee myös hybridisodankäyntiä ja sellaiseksi voitaneen luokitella jopa hypettäminen, kun tarkoituksena on saada aikaan valtakuntien rajat ylittävää meteliä ja hässäkkää.

Luokittelu on ihmiselle luontaista
Roomanvallan aikoihin hybrideillä tarkoitettiin henkilöitä, joiden vanhemmista toinen oli roomalainen ja toinen oli joku muu tai toinen oli vapaa ja toinen orja. Kun tänä päivänä puhutaan autoista, niin hybridi on auto, joka toimii sekä bensiini- tai dieselmoottorilla että sähkömoottorilla. Kasvi- ja eläinkunnassa hybridi tarkoittaa myös kahden lajin risteymää.  

Yhteenveto: Suurellakaan armeijalla ei aina saavuteta lopullista voittoa. Rauhanneuvotteluissa voitaisiin aloittaa hybridisodankäynnin kieltämisestä. Sen jälkeen varsinaisten sotien sovitteleminen saattaisi olla astetta helpompaan.                                        


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti