"Pyhät Naiset Haudalla" on Einojuhani Rautavaaran loihtima sävelteos, joka sopii hyvin alkumusiikiksi, kun lukee Jaakko Heinimäen monenlaisia ajatuksia herättävän esseekokoelman "Pyhiä naisia ja muita pyhimyksiä". Rooman keisari Konstantinus Suuri pani 300-luvulla alulle kristinuskon kehittämisen koko läntisen maailman valtauskonnoksi. Liikkeellepaneva voima oli keisarin oma äiti, tallityttönä syntynyt Flavia Iulia Helena, jolle myöhemmin annettiin arvonimi "augusta" ja jota tänäkin päivänä kunnioitetaan nimellä Pyhä Helena.
Kirjan teksteistä voi helposti siirtyä omiin mietteisiin, että jopa Suomessa, Hattulan Pyhän Ristin kirkon 1500-luvun seinämaalauksissa on tarina siitä, miten keisari Konstantinuksen äiti Helena löysi pyhän ristin Jerusalemista.
Täällä Pohjolan perukoilla voitiin Väinämöisen kantelelauluista siirtyä sujuvasti kristillisiin mytologioihin, joista eräässä kerrotaan talonpoika Lallista, jonka kerrotaan tappaneen katolisen piispa Henrikin kirveellä Köyliön järven jäällä. Myöhemmin Lallin uskotaan tavanneen kohtalonsa oudolla tavalla, kun tarinan mukaan hiiret ahdistivat hänet puuhun, josta hän yritti pelastautua heittäytymällä järveen, mutta hukkui. Tarina jäi elämään, koska se kiehtoi metsien asuttajia.
Tietoa kristinuskosta oli saapunut Suomeen jo viikinkien valtakaudella, jolloin talojen nuoremmat pojat saattoivat lähteä vaeltamaan etelään ja pestautua roomalaisiin legiooneihin. Tuliaisina he toivat uudenlaista tietoa korkeammista voimista. Kotoisassa kielenkäytössä arkiset tarinat kääntyivät runoudeksi: "Oi Ukko, ylijumala, tahi taatto taivahinen, vallan pilvissä pitäjä, hattarojen hallitsija!" Tiedettiin, että "vesi on vanhin voitehista, kosken kuohu katsehista, itse luoja loitsijoista, Jumala parantajista".
Nykyisen Suomen asukkailla on sikäli kirjava sukupuu, että kulttuuria on ollut tarjolla eri aikakausina vaihtelevasti useilta suunnilta. Monikieliseltä Ruotsin kuningaskunnalta jäi perinnöksi ruotsinkieli ja luterilainen kristillisyys. Katolisuus ja ortodoksisuus eivät saaneet yliotetta, vaikka munkkiveljeskunnat aikanaan opettelivat saarnaamaan jopa kansan omalla kielellä - kunnes Agricola käänsi Raamatun suomeksi.
Suomessa luostareilla ja pyhimyksillä ei ollut niin vallankumouksellista merkitystä kuin Manner-Euroopassa, sillä kristinuskoa alettiin saarnata kalevalaiselle kansalle vasta 1000-luvun alussa. Ensimmäisiä luostareita oli dominikaaniveljeskunnan Hansaliiton alkuaikoina Turkuun vuonna 1249 perustama Pyhän Olavin luostari. Keskiajan tunnetuin pyhimys pohjolassa oli Pyhä Birgitta, joka kanonisoitiin vuonna 1391. Pohjolassa Pyhää Birgittaa aikaisempia naispuolisia pyhimyksiä oli Ruotsinmaalla vain kolme, Tanskassa kaksi ja Norjassa yksi.
Todellista valtaa Kalevalan kankahilla pitivät katoliset piispat vielä Kalmarin unionin aikana, kunnes Kustaa Vaasa vapautti Ruotsin unionista ja Vatikaanista tultuaan valituksi Ruotsin kuninkaaksi vuonna 1523. Luterilaisuus vakiinnutettiin Ruotsi-Suomeen Uppsalan kirkolliskokouksessa vuonna 1593.
Palatkaamme lukemaani kirjaan ja tämän kirjoituksen alkuun: Euroopan ja samalla myös Pohjoismaiden koko kirkkohistoria olisi muotoutunut aivan toisenlaiseksi ilman Pyhän Helenan mystisiä kokemuksia!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti