Illan pimetessä seisoskelen La Spezian pääaseman laiturilla odottelemassa Milanoon lähtevää junaa. Muutaman askeleen päässä kaksi miestä ja yksi nainen selvittelevät välejään. Miehet ovat altavastaajia. Nainen johdattelee joukkoa. Kaikki ovat pilvessä tai humalassa. Nainen pysäyttää ohikulkevan reppuselkäisen nuorukaisen ja suutelee tätä kiitokseksi hyväntahtoisesta katseesta. Penkillä makaa keski-ikäinen mies. Aseman vartijat tulevat häntä herättelemään. Joukko japanilaisia kolkuttelee pizzerian suljettua ovea. Toinen ovi kulman takana on auki.
Palaan asemahalliin, jossa ei enää ole mitään palveluja. Vain lippuautomaatit toimivat. Yritän varmistaa aikataulusta junan lähtöaikaa. Aikaa on niin paljon, että lähden ulos seisoskelemaan. Aseman tasanteella tyylikäs italiatar flirttaa virkapukuista poliisipoikaa. Katson tasanteelta, kaiteen yli alas kadulle. Näen kadunkulmassa kahvilan valot. Lähden sinne kuluttamaan aikaani.
Kahvilan nimi on Cafe de Paris. Sen nurkilla pyörii etupäässä nuorta väkeä. Kansainvälistä menoa, ajattelen. Astun sisään kuin elokuvaan. Kahvila onkin ahdas pubi tai saluuna. Se on täynnä värikästä väkeä. On tummaa ja vaaleaa, mustaa ja kuparista. Minua seurataan syrjäsilmällä siihen malliin, että tunnen olevani joko saalis tai tunkeilija. Arvuuttelen mielessäni, onko ensimmäinen hipelöijä mies vai nainen, tarjotaanko ensin piikkiä vai pilleriä, käyvätkö kädet povi- vai takataskullani. Nojailen baaritiskiin poissaolevan näköisenä. Baarimikot eivät kiinnitä minuun mitään huomiota. Eivät kysy, eivät tarjoa. Muiden asiakkaiden kanssa heillä sen sijaan riittää touhua. Koko ajan on joku tulossa ja menossa. Osa asiakkaista tuntuu kuitenkin pitävän paikkansa kuin olisi samoilla sijoilla päivästä toiseen.Tuijottelen tyyppejä kuin sarjakuvahahmoja. Painijan näköinen neekerimies on kalju. Hän on koristautunut kultaisin tai kullatuin ketjuin, rannekkein ja sormuksin eikä näytä pelkäävän, että joutuisi ryöstön kohteeksi. Hän on omiensa keskellä. Kaikki tuntuvat tuntevan hänet. Tosin kaikki tyypit tuntuvat muutenkin tuntevan toisensa tai sitten tunnelma on luonnostaan välitön ja seurustelu mutkatonta.
Erillään, vastakkaisilla puolilla pubia seisoskelee kolme todella vetävän näköistä naista. Kahdella heistä on tosi kireät farkut ja yhdellä ultralyhyt hame. Tukat hapsottavat huolitellun huolimattomasti. Kaunottaret tuntuvat olevan pubin superjulkimoita. Heitä on kiva tuijotella, kun ovat niin nättejä ja tuntuvat tykkäävän huomiosta. En kuitenkaan löydä väen joukosta yhtään tyyppiä, jonka kanssa voisin ruveta vääntämään englantia. Siirryn seinän vierustalle, etten kyhjöttäisi liian kauan yksien ja samojen tyyppien kyljessä. Sitten pari sudenkorennon näköistä miestä ahtautuu viereeni. He saavat oluensa ennen kuin ehtivät tilata mitään.
Katson parhaaksi hivuttautua kadulle. Vastapäisestä kadunkulmasta voi hyvin tarkkailla pubin liikennettä. Väkeä on ajoittain ulkopuolella yhtä paljon kuin sisäpuolella. Autoja pysähtelee, tyyppejä tulee ja menee. Voisi arvella, että on kyse kaupankäynnistä tai ainakin vilkkaasta tiedonvälityksestä. Pari henkilöautoa on viipynyt pidempään kadun vieressä. Ne pitävät yhteyttä keskenään. Toisesta vilkutellaan valoja pubin suuntaan. Autossa on nuori nainen, jolla on vauva mukanaan. Pian Pubin ulkopuolella seisoskelevasta joukkiosta nuori mies tulee auton luokse. Mies antaa naiselle jotakin ja palaa pubin eteen. Toisesta autosta tulee kuljettaja naisen autoon ja molemmat autot kaasuttavat tiehensä. Alkaa sadella. Pubin edustalla tuntuu seisoskelevan samanlaisia tarkkailijoita kuin minäkin. Pian viiden miehen joukkio lähtee minua kohti. Katson parhaaksi vetäytyä läheiselle bussipysäkille, joka on katettu. Pysäkillä on myös koko ajan muuta väkeä. Pari poikaa jää pysäkille sadetta pitämään, kolme hajaantuu muualle.
Kadun viereen rantautuu kalliimman luokan limusiini. Siitä nousee rennosti pukeutunut herrasmies, joka kävelee suoraapäätä Cafe de Parisiin! Mitähän tuollainen hidalgo tekee nuhruisessa nuorisobaarissa? Pian hän tulee takaisin autolle. Kävikö hän hakemassa kassasta rahaa? Ei, vaan hän kävi noutamassa nuo kolme baarin kaunokaista. Yhdellä heistä on viinipullo, kahdella vajaat shamppanjalasit kätösissään. Kikattava joukko istuu limusiiniin ja se kaasuttaa tiehensä.
Saman tien kännykkäni soi. Aha, vapaa-aikani loppui juuri nyt! Junamatka Milanoon jää tekemättä. Sen sijaan matkani suuntautuu vuoristoon, Campignolaan. Ystäväni tulevat hakemaan minut autollaan täältä Euroopan laidalta. No, onhan tämä sentään lähellä entisen maailman keskipistettä, Rooman kaupunkia. En ole mihinkään ehtinyt, josko en mitään ole menettänytkään. Eipä ole ylimääräistä rahaakaan. Onneksi ei ole, sillä ylimääräistä rahaa ei juurikaan käytetä yleviin tekoihin. Milanon Cuomossa olen sentään sytyttänyt pyhimykselleni kynttilän jo monta vuotta aikaisemmin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti