Ruotsin kuningaskunta on parlamentaarinen monarkia, jossa kuninkaalla ei ole toimeenpanovaltaa. Hallitusmuodon mukaan toimeenpanovalta on pääministerin johtamalla hallituksella, joka saa valtuuksensa lainsäädäntövaltaa käyttävältä parlamentilta.
Viimeisimmissä vaaleissa poliittisten puolueiden voimasuhteet parlamentissa muuttuivat niin paljon, että puolueiden on ollut vaikea päästä sopuun hallituksen muodostajasta eli pääministeristä. Mutta eipä hätää, kun kuningas on kuitenkin ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja. Oman arvovaltansa lisäksi hänellä on kuin onkin myös poliittista vastuuta tilanteessa, jossa varsinaisen toimeenpanovallan valtias on vasta valinkauhassa.
Suomen parlamentaarisessa tasavallassa ei ole pelkoa toimeenpanovallan tyhjiöstä, sillä presidentille on jätetty jonkin verran sekä lainsäädännöllistä että poliittista valtaa. Jos sopua ei synny riittävän nopeasti vaalituloksen ja hallitusohjelman perusteella, niin presidentti voi viime kädessä nimittää toimitusministeriön, kunnes eduskunnassa saadaan tolkullista sopua aikaan. Presidentti voi myös ainakin teoriassa johtaa ulkopolitiikkaa yksinkin kunnes saa tuekseen eduskunnan luottamusta nauttivan ministeristön.
Seuraavat valtiolliset vaalit saattavat Suomessakin aiheuttaa yllättävän tilanteen, vaikka puolueiden kannatuskyselyjen perusteella hallitusvaihtoehdot näyttävät etukäteen selviltä.
Suomessa on kolme suurta ja viisi pienempää puoluetta sekä muutamia aivan pieniä. Vaalien jälkeen uusi hallitus on yleensä syntynyt siten, että kaksi suurta on päässyt sopuun ministerisalkuista kahden tai korkeintaan kolmen muun puolueen kanssa siten, että eduskuntaan on saatu muutaman edustajan enemmistö. Kahden kauppa on kolmannen korvapuusti, joten yhden suurista puolueista on aina vuorollaan jäätävä johtamaan oppositiota eduskunnasta käsin.
Viime vaalien jälkeen koettiin myös Suomessa uudenlainen poliittinen tilanne. Pitkään oppositiossa ollut puolue pääsi hallitusvastuuseen. Se ei kuitenkaan kestänyt paineita ja hajosi. Vain puolueesta erotetut ministerit jäivät hallitukseen. Hallituksen luottamus sentään säilyi, kun sille jäi niukka enemmistö eduskuntaan.
Seuraavien vaalien kampanjointi on jo alkanut. Kolme suurinta jatkaa suurina ja niiden keskinäinen vaalimenestys ratkaisee, kenen on jäätävä oppositioon. Seuraavaksi suurimmat puolueet pääsevät joko pitämään kiinni periaatteistaan tai joutuvat taipumaan hallitusohjelmaan vakuuttelemalla, että valtakunnan asioihin voidaan vaikuttaa ainoastaan hallituksesta käsin.
Ruotsissa äänestäjät pääsivät yllättämään poliitikot. Suomi on monissa asioissa seurannut vanhan isäntämaan jalanjäljissä. Pohjoismaiden parlamentarismissa on rautaista se, että kun äänestäjien sietokyky ylittyy, niin leipiintynyttä politikointia on mahdollista kouhia. Joka tapauksessa oikeistolaista ajattelua löytyy läpi puoluekentän siinä määrin, etteivät suuretkaan heilahtelut mielipidemittauksissa kansalaisten arkeen asti pääse vaikuttamaan.
Viimeisimmissä vaaleissa poliittisten puolueiden voimasuhteet parlamentissa muuttuivat niin paljon, että puolueiden on ollut vaikea päästä sopuun hallituksen muodostajasta eli pääministeristä. Mutta eipä hätää, kun kuningas on kuitenkin ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja. Oman arvovaltansa lisäksi hänellä on kuin onkin myös poliittista vastuuta tilanteessa, jossa varsinaisen toimeenpanovallan valtias on vasta valinkauhassa.
Suomen parlamentaarisessa tasavallassa ei ole pelkoa toimeenpanovallan tyhjiöstä, sillä presidentille on jätetty jonkin verran sekä lainsäädännöllistä että poliittista valtaa. Jos sopua ei synny riittävän nopeasti vaalituloksen ja hallitusohjelman perusteella, niin presidentti voi viime kädessä nimittää toimitusministeriön, kunnes eduskunnassa saadaan tolkullista sopua aikaan. Presidentti voi myös ainakin teoriassa johtaa ulkopolitiikkaa yksinkin kunnes saa tuekseen eduskunnan luottamusta nauttivan ministeristön.
Seuraavat valtiolliset vaalit saattavat Suomessakin aiheuttaa yllättävän tilanteen, vaikka puolueiden kannatuskyselyjen perusteella hallitusvaihtoehdot näyttävät etukäteen selviltä.
Suomessa on kolme suurta ja viisi pienempää puoluetta sekä muutamia aivan pieniä. Vaalien jälkeen uusi hallitus on yleensä syntynyt siten, että kaksi suurta on päässyt sopuun ministerisalkuista kahden tai korkeintaan kolmen muun puolueen kanssa siten, että eduskuntaan on saatu muutaman edustajan enemmistö. Kahden kauppa on kolmannen korvapuusti, joten yhden suurista puolueista on aina vuorollaan jäätävä johtamaan oppositiota eduskunnasta käsin.
Viime vaalien jälkeen koettiin myös Suomessa uudenlainen poliittinen tilanne. Pitkään oppositiossa ollut puolue pääsi hallitusvastuuseen. Se ei kuitenkaan kestänyt paineita ja hajosi. Vain puolueesta erotetut ministerit jäivät hallitukseen. Hallituksen luottamus sentään säilyi, kun sille jäi niukka enemmistö eduskuntaan.
Seuraavien vaalien kampanjointi on jo alkanut. Kolme suurinta jatkaa suurina ja niiden keskinäinen vaalimenestys ratkaisee, kenen on jäätävä oppositioon. Seuraavaksi suurimmat puolueet pääsevät joko pitämään kiinni periaatteistaan tai joutuvat taipumaan hallitusohjelmaan vakuuttelemalla, että valtakunnan asioihin voidaan vaikuttaa ainoastaan hallituksesta käsin.
Ruotsissa äänestäjät pääsivät yllättämään poliitikot. Suomi on monissa asioissa seurannut vanhan isäntämaan jalanjäljissä. Pohjoismaiden parlamentarismissa on rautaista se, että kun äänestäjien sietokyky ylittyy, niin leipiintynyttä politikointia on mahdollista kouhia. Joka tapauksessa oikeistolaista ajattelua löytyy läpi puoluekentän siinä määrin, etteivät suuretkaan heilahtelut mielipidemittauksissa kansalaisten arkeen asti pääse vaikuttamaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti