Kreikan julkinen talous pitää nostaa lainarahoilla kuiville. Lainarahat tarvitaan siihen, että voidaan laskea Kreikan julkisen sektorin eläkkeet, palkat ja palvelut alas. Suomalaiset osallistuvat kreikkalaisten elintason laskemiseen keräämällä laina-apua, mikä tarkoittaa vähintään 300 euron panostusta jokaista suomalaista kohti.
Luottoa tarjoavien maiden joukko saattaa vielä pienentyä, jolloin niiden osuudet lainapotista kasvavat. Siinä joukossa Suomen on kunniakasta pysyä.
Lisäksi Kreikan temppu ja miten se tehdään, on monen muunkin euromaan ulottuvilla. Mistä niitä lainarahoja oikein riittää? Toivottavasti Suomen luottokelpoisuutta ei aseteta kyseenalaiseksi, jotta Suomi saa joka käänteessä olla luotonantajien ytimessä. Siihen euromaiden ytimeen eivät kaikki maat pääse!
Miten homma hoituu, kun maassa maan jälkeen pitää julkinen talous saada kuntoon väestön elintasoa laskemalla? Onnistuuko se minkäänlaisella lainoittamisella, vaikka puolet väestöstä pudotettaisiin kivikauteen? Ilmeisesti euromaiden piirin laajentaminen perustuu samaan ideaan kuin koko unionin perustaminenkin: Liike-elämä saa valtiot tiukkaan ohjaukseen. Pankkiirit lainaavat korkealla korolla rahaa valtioiden budjettivajeisiin. Poliitikot kilpailevat hallitusvastuusta päästäkseen palkitsemaan kannattajiaan. Vahvat kuppaavat heikkoja. Ja kupattavaa riittää, sillä kansan käsi on karttuisa. Jäsenmaat toimivat lypsylehminä. Kun pankit ovat lypsäneet yhden maan, niin sen välityksellä ne jatkavat vielä muidenkin maiden lypsämistä. Sitten otetaan uusi maa lypsettäväksi ja sama toistuu. Kivikausikaan ei muodostu esteeksi.
Miten debet ja kredit menivätkään? Kumpi on ikkunan ja kumpi oven puolella? Eikö kellojen tulisi jossakin kilistä? Vai joko kellot suorastaan soivat? No, joo. Idän suuret pankkiirit saadaan apuun kelloja soittamattakin eikä sen kauempana ole ketään kuulolla, ei ketään, ei yhtikäs mitään...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti