keskiviikko 29. toukokuuta 2024

Politikoinnin arvomaailma

 Politikoinnin arvomaailma perustuu vastakkaisiin mielipiteisiin, joista yhdenkin lasketun äänen enemmistö saattaa edustaa kokonaisen kansakunnan mielipidettä koko vaalikauden ajan. Rauhallisissa oloissa arvomaailma muuttuu vain vähitellen ellei koko yhteiskuntaa uhkaa voimakas ulkoinen vaara, josta selviytymiseen tarvitaan koko väestön voimavarat.

Esimerkiksi siirtolaisuuden tai pakolaisuuden kohteiksi joutuneet demokratiat pyrkivät viimeiseen asti selviytymään tukalista tilanteista poliittisin keinoin. Takarajana on kuitenkin liikakansoittuminen, jossa politikoinnin arvomaailmaa on muutettava pakkokeinoin.

Eri puolilla maailmaa politikoinnin arvomaailma vaihtelee suuresti. Tilannetta voisi verrata kasinopeleihin, jolloin äänestäjiltä kerätyillä äänillä luodaan suuria valtakeskittymiä vaalien tuloksia manipuloimalla ja jättämällä äänestäjät jopa puille paljaille.

torstai 23. toukokuuta 2024

Joosepin uni

Tämä tarina ei kerro Suomen koilliskairan erakosta eikä Suomen ja Venäjän välisestä raja-asemasta. Sen sijaan tarina kertoo erään tavallisen Joosepin unesta, jota hän kertoili naapurin ukoille.

Jooseppi oli havahtunut ajatukseen, voiko pallo kaatua? No, eihän pallo voi kaatua, hän päätteli. Jaa, mutta voihan se hitusen vierähtää, jos sitä voi kaatumiseksi sanoa. Jatkuva kaatuileminen on vierimistä ja lopulta pyörimistä. Unessa hän pohti myös, että voiko ääni karata tai pysähtyä? Ja kyllähän se voi ainakin kaikuna palata, mutta ehkei ihan pysähtyä, vaikka lakkaa kuulumasta.

Kaikkea sinäkin unissasi pohdit, totesivat ukot.

Jooseppi arveli, että uni johtui siitä, kun naapurin poika oli kertonut, että matikanopettaja oli piirtänyt liitutaulun puolivälistä suoran viivan taulun vasempaan reunaan. Sitten opettaja oli selittänyt, että jos viiva jatkuisi äärettömiin, niin se palaisi viivaan kiinni taulun oikean reunan suunnasta. Sen jälkeen hän oli vetänyt liidulla uuden viivan taulun oikeasta reunasta kiinni vasemmalla olevaan viivaan.

Jopas jotakin, totesivat ukot.

Unessaan Jooseppi oli vielä jatkanut pohdintaansa: Hän oli paikkaamassa traktorin renkaan sisäkumia ja kehitteli samalla ajatusta siitä, mitä äärettömyys tarkoitti. Jospa ääretön onkin suunnattoman suuri joustava letku, jonka päät yhtyvät valtaisan sisäkumin muotoon. Kun siihen sitten pumpataan kaasua, niin rengas laajenee, paine kasvaa äärettömän suureksi ja tapahtuu räjähdys.

Ukot kysyivät: Kuka sitä pumppaa? Jooseppi vastasi: En minä vaan tiedä. Herätessäni kyselin sitä samaa itseltänikin. Kuule, Jooseppi...jätä sinä viisaammille tuollaiset, niin saat nukkua yösi rauhassa!
 

sunnuntai 12. toukokuuta 2024

Ballad of the Little River

A little river is flowing day and night
winding its way through stunning valleys
the river floods when the snow melts
as well as after heavy rain


             The river starts anywhere
             reaches small ponds and large lakes
             and also joined by small creeks


At last as a large river reaching the ocean
from where some part of it rises into the air
falling down as water and snow wherever it goes
and starting the same journey again and again


                                                                         AVK 2024

perjantai 10. toukokuuta 2024

Ulkopuolinen havainnoitsija

Voiko maailmankaikkeudesta tehdä ulkopuolisia havaintoja? En tiedä, kun ymmärrykseni ei ulotu kaikkeuteen - saati sen ulkopuolelle. Sen sijaan maapallolla voin tehdä havaintoja siitä, mitä maapallolla tapahtuu ja  jopa havaintoja tähtitaivaan loputtomasta tuikkeesta.

Ihmisellä on suorastaan olematon rooli tämän kaikkeuden myllerryksessä. Kaikkein tärkeimpiä eläjiä maapallolla lienevät kaikkein pienimmät elolliset kummajaiset, jotka arvattavastikin sikiävät merten uumenissa. Niiden olemassaolo on luonut perustan myös maan pinnalla tapahtuneen elämän kehitykselle.

Historian saatossa maapallon merissä, maissa ja ilmassa on ollut monenlaisia valtiaita. Erinäisistä syistä johtuen ne kaikki ovat toinen toisensa jälkeen menettäneet valta-asemansa. Ihminen on näistä valtiaista kummallisin.

Ihminen uskoo, että hän on Kaikkein Korkeimman Voiman luoma ja hänelle on annettu valta hallita ja vallita kaikkea muuta, mitä maa päällään kantaa. Sen vuoksi hän - kaikessa viisaudessaan ja suorastaan omin päin - tulkitsee saamaansa valtuutusta niin, että hänellä on oikeus myös alistaa ja orjuuttaa heikompia ihmisiä ja kokonaisia kansakuntia milloin milläkin perusteella.

Elollisten olentojen aika maapallolla täyttyy joka tapauksessa jossakin vaiheessa enkä osaa edes arvata, kuuluisiko viimeinen elollinen kummajainen kasvi- vai eläinkuntaan, mutta siihen mennessä ainakin ihmiskunta on pelinsä pelannut. 

tiistai 7. toukokuuta 2024

Demokratian unimaailma

 Demokratia perustuu kansan enemmistön tukeen. Tarvittava enemmistö saattaa olla varsin kirjava ja perustua hyvinkin täpärään vaalivoittoon. Joka tapauksessa demokratia perustuu oletukseen, että tavallisen kansan keskuudesta nousevilla hallintovallan edustajilla on parhaat mahdollisuudet toteuttaa tavallisen kansan tahtoa.

Demokratian heikkoutena on, ettei kansalla ole yhtenäistä tahtoa. Kansakunnan kokonaisuus rakentuu vastakohtaisuuksista. Ihanteet elävät juhlapuheissa ja raadollisuus asuu arjessa. Vaikka puute ja kurjuus ovat yltäkylläisyyden ja ihanan elämän vastakohtia, niin kaikki ne kulkevat yhtä jalkaa ja käsi kädessä onnen ja autuuden kanssa.

Elämässä tapahtuu koko ajan uskomattomia asioita. Luotetaan johdatukseen ja uskotaan ihmeeseen. Epäonni voi kääntyä voitoksi ja vääryys osoittautua ansaituksi. Myös unet voivat tuntua tosilta ja koko elämä olla kuin unta, josta voi herätä vasta kuoleman jälkeen. Uskonnot ja uskomukset kulkevat omia teitään.

Vähitellen yhteiskunnalliseen toimintaan alkavat sekaantua myös tekoälyn tuottamat  syväväärennökset, jotka pystyvät ohjaamaan ihmismassoja sellaisten valveunien maailmaan, jossa kukaan ei enää tiedä mikä on totta ja mikä on valhetta.