Maapallon väkiluku kasvaa hitaimmin alueilla, joilla asumatonta maata on eniten. Samaan aikaan nopeasti lisääntyvän väestön muuttoliikkeen suunta pitää huolen siitä, että väkimäärä kasvaa ruuhkautuneilla alueilla entistäkin nopeammin.
Ihmiskunnan elintilaa maapallolla voi karkeasti ottaen verrata omenan kuorikerrokseen, jossa mahdollisesti asuvien hiukkasten asuinsalue jäisi reilusti alle puoleen asumiskelpoisen kuoren osasta. Maapallon korkeimman vuorenhuipun ja Tyynenmeren syvimmän vajoaman välinen korkeusero on 20 kilometriä. Kumpikaan ääripää ei tarjoa edellytyksiä ihmisten asuttamiselle, vaikka erikoisvarusteiden turvin niissä on käväisty. Vuoristossa maanviljely käy hankalaksi jo 1,7 kilometriin noustessa eikä merenpinnan alapuolelle ole saatu syntymään ihmisasutusta viimeisten 30 000 vuoden kuluessa. Sen sijaan merten roskaamista on harjoitettu tuhansien vuosien ajan. Uusimpana roskakorina on alettu käyttää myös maata kiertävää kuuta, jolle ei ole suurempaakaan roolia ihmisen asuttamisessa kehitetty.
Ihmiskunnan väkiluku on kasvamassa suuremmaksi kuin koskaan aikaisemmin. Teoreetikot ovat laskeskelleet, että 10 miljardin rajapyykin jälkeen väkimäärä alkaa laskea jollakin luonnollisella tavalla. Se onkin toivottavaa, sillä monenkaan miljardin ylitystä maapallo ei kestä eikä pysty ruokkimaan. Kysymys ei myöskään ole pelkästä elintilasta ja elintarvikkeista, vaan kuten olemme voineet havaita, myös pandemiat viihtyvät tiiviin kanssakäymisen ilmapiirissä.
Luonnonvoimat ovat aikaisempina vuosituhansina pitäneet huolen liikakansoittumisesta. Nyt väkeä on kuitenkin niin paljon, että muutaman sadan tai tuhannen vuoden sykleillä tapahtuvat luonnonkatastrofit eivät ehdi asioita hoidella, joten ihmisen itsensä on pakko tehdä edes jotakin. Ainoa selkäytimiin asti juurtunut tapa on sotiminen. Oman tai edustamansa ryhmittymän asian edistämiseksi voidaan aina käydä sotia - järjestyksen ylläpitämisen varjolla. Ei kai kukaan sentään ihokkaastaan halua luopua!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti