Eurooppalaisessa historiankirjoituksessa Länsi-Rooman tuhon jälkeistä tuhannen vuoden aikaa kutsutaan keskiajaksi - osin pimeäksikin. Kuitenkin valo ja pimeys ovat kulkeneet käsi kädessä myös uudenajan kolmena ensimmäisenä vuosisatana eikä muutosta parempaan ole näkyvissä.
Eräänä lähtölaukauksena uudelle ajalle voidaan sanoa meritaistelua, jossa englantilaiset löivät Espanjan voittamattoman armadan 1588. Näin he estivät espanjalaisten maihinnousun Englantiin. Taiteen näkökulmasta katsoen Francois Rabelais, Leonardo da Vinci ja Michelangelo olivat tuohon ajankohtaan mennessä ehtineet jo kuolla, mutta Rembrandt ei ollut ehtinyt vielä syntyä. Sen sijaan 1600-luvun loppupuolella syntyivät Montesquieu, Voltaire, Bach ja Händel ja vähän ennen heitä jopa Daniel Defoe ja Jonathan Swift, joista edellinen julkaisi "Robinson Crusoen" 1719 ja jälkimmäinen "Gulliverin retket" 1726.
Yläluokat alkoivat jo päästä nauttimaan Bachin, Händelin, Mozartin ja Haydnin musiikista, kun ajauduttiin vallankumousten aikakauteen 1770 -1815. Ranskassa jouduttiin 1789 alkaen vallanvaihdosten pyörteisiin: Aateliston, papiston, eliitin, käsityöläisten ja talonpoikien edut olivat niin ristissä, ettei sekasortoa voitu välttää. Ranska julistettiin tasavallaksi 1792. Tasavaltalainen meno loppui, kun Napoleon Bonaparte nimitettiin Ranskan ensimmäseksi konsuliksi 1799. Muutamaa vuotta myöhemmin hän kruunasi itse itsensä Ranskan keisariksi. Sotaisat olot 1800-luvun Euroopassa jatkuivat niin maalla kuin merellä.
Pohjois-Amerikkaa asuttaneiden eurooppalaisten itsenäisyysjulistus briteistä tapahtui 1776 ja uuden liittovaltion ensimmäiseksi presidentiksi valittiin George Washington 1789. Sisällissotaa ei sielläkään voitu välttää. Aivan kuin salaa Yhdysvallat kasvoi maailman suurimmaksi teollisuusmahdiksi vuoteen 1894 mennessä.
Sellaiset 1800-luvulla vaikuttaneet kirjailijat kuin Victor Hugo, Alexandre Dumas vanhempi ja nuorempi, Emile Zola ja monet muut pystyivät kuitenkin luomaan niin tuoretta tekstiä, että se on kestänyt sukupolvesta toiseen.
Unhoon eivät myöskään jää ne 1800-luvun taidemaalarit, jotka ikuistivat aikansa ihmisiä suoraan malleista ja katoavaa luonnon kauneutta suoraan luonnosta: Gleyre, Musset, Coubert, Pissarro, Manet, Sisley, Monet, Cezanne, Renoir ja monet muut taidemaalarit välittävät meille terveiset luonnon positiivisesta vaikutuksesta ihmismieleen.
Tämä erinomaisen suppea ja kapea-alainen katsaus uudenajan historian kolmeen ensimmäiseen vuosisataan osoittaa, että ihmismielen kehitys - kaikesta sivistyksestä ja teknisestä kehityksestä huolimatta - polkee paikallaan. Näköalat eivät 1900-luvulle tultaessa ja sen jälkeen ole tilannetta muuksi muuttaneet. Ihmisen pääkoppa on liian ahdas ajatuksille hyvästä elämästä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti