perjantai 10. tammikuuta 2020

Tähdet kertovat

Jostakin lähellä olevasta tähtijärjestelmästä lienee löytynyt planeetta, jonka olosuhteet lähentelevät maapallomme olosuhteita. Jonkin sortin laserteknologialla sinne voitaisiin lähettää luotain, joka saattaisi päästä perille 20 vuoden kuluttua. Joskus siis kolmekymppinen avaruuspilotti voisi päästä sinne viisikymppisenä. Mikäli pilotti haluaisi tulla haudatuksi maapallolle, hän ehtisi takaisin seniorina. Kohteita avaruudessa riittää, mutta matkat vastaaviin kohteisiin ovat pääsääntöisesti moninkertaisia. Olisiko viisaampaa käyttää avaruuden tutkimukseen osoitetut varat maapallon olosuhteiden varjelemiseen?

Vastaus: Ihmiskunnan elinkaaren mittakaavassa se olisi viisasta.

Minkälainen hiilijalanjälki jää laajoista metsäpaloista? Pystyvätkö toistuvat metsäpalot yksinkin tekemään tyhjiksi ihmisen ponnistelut ilmaston lämpenemisen torjumiseksi vai onko kaskeaminen uuden elämän alku?

Vastaus: Kaikenlaiset ilmaston muutokset tarjoavat alun aivan uudenlaiselle elämälle.

Voidaanko kristityille, muslimeille ja muihin aatoksiin paneutuneille milloinkaan  perustaa uskonnollista kattojärjestöä edes siinä tapauksessa, että kattojärjestön suurimmille ryhmille varattaisiin veto-oikeus?

Vastaus: Katoksi riittää vain taivas.

Riittävätkö brexit, megxit ja sexit vai tarvitaanko vielä peacexit?

Vastaus: Lopun hoitaa exitus.

Kestääkö Suomen nuori pääministeri ulkomaisen naljailun ja kotimaisen opposition ryöpytyksen?

 Vastaus: Pahansuopaisuutta pitää vain sietää, keskittyä työhönsä ja katsoa miten pitkälle se riittää.

Suomessa suurten ikäluokkien vanhuudenhoiva vaatii paljon hoitajia ja maksaa paljon rahaa. Riittävätkö resurssit tasapuolisen hoidon järjestämiseen?

Vastaus: Maksavan asiakkaan on mahdollista saada hyvääkin hoitoa. Rahattoman asiakkaan pitää tyytyä siihen hoitoon, mihin resurssit riittävät.

Oivallus: Jos suuriin ikäluokkiin kuuluvat ihmiset huolehtisivat toisistaan siten, että toimintakykynsä säilyttäneet hoitaisivat vajaakuntoisia ikätovereitaan, niin hoitavia käsiä riittäisi.

Lisäksi: Kaikki hoitajat ja hoidettavat olisivat eläkeläisiä, joten valtiolle, kunnille ja omaisille ei syntyisi suuria lisäkustannuksia.

Ja kaiken kukkuraksi: Hoitotyötä tekeville eläkeläisille voitaisiin eläkerahastoista maksaa ylimääräistä eläkettä. Eläkerahastot eivät ehtisi notkahtaa, sillä sekä hoitajat että hoidettavat kuuluvat lähimpien vuosien aikana poistuvaan väestöön.
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti