Karjalan kannaksen historiassa Pähkinäsaaren rauhansopimus vuodelta 1323 on vanhin tiedossa oleva Laatokan länsipuolen alueita koskeva valtioiden välinen järjestely. Siinä Ruotsin alaikäisen kuninkaan Maunu Eerikinpojan holhoojahallituksen ja Novgorodin tasavallan kesken sovitaan vapaasta kulkuoikeudesta Nevajoella ja Itämerellä. Sopimus oli voimassa 272 vuotta, vaikkakaan se ei estänyt sotilaallista toimintaa.
Ruotsin ja Moskovan ruhtinaskunnan riidat Pähkinäsaaren rauhan mukaisista rajoista kiihtyivät, kun suomalaista asutusta levittäytyi rajan itäpuolelle. Idänkaupan kulkureitit olivat myös tanskalaisille niin tärkeitä, että kun Kalmarin Unionin Hannu-kuningas liittoutui Moskovan kanssa, ei sotaa Ruotsin ja Moskovan välillä voitu välttää. Vuosien 1495 - 1497 sotaretket nimettiin Vanhaksi vihaksi ja muistetaan Viipurin pamauksesta.
Pitkä viha vuosina 1570 - 1595 tunnetaan Ruotsin ja Venäjän 25-vuotisena sotana. Sen aloittivat Juhana III ja Iivana IV Julma. Lukemattomat taistelut, kahakat ja sissitoiminta laantuivat vasta sitten, kun sotien rasitus alkoi synnyttää talonpojissa kapinamieltä, valtioiden kassat tyhjenivät ja vallanpitäjät vaihtuivat. Iivana kuoli 1584 ja Juhana 1592. Solmittiin Täyssinän rauha 1595, jossa Ruotsi sai pitää Pohjois-Viron Narvaan asti ja Pähkinäsaaren rauhan rajalinjaukset Jäämerelle asti.
Nuijasota vuosina 1596 - 1597 oli Pohjanmaan talonpoikien kapina ja luonnollista seurausta pitkään jatkuneesta sotarasituksesta. Kapina kukistettiin ja sen päälliköiden kohtalo oli julma: Ajan tavan mukaan heidät tapettiin kiduttamalla.
Inkerin sota vuosina 1610 - 1617 käynnistyi, kun Ruotsi ja Puola sekaantuivat Venäjän sisäpolitiikkaan. Venäjä oli joutunut sekasorron tilaan, kun Rurikin hallitsijasuku sammui. Ruotsi ja Puola pyrkivät saamaan oman ehdokkaansa Venäjän valtaistuimelle. Puola voitti hallitsijakilvan ja Ruotsi aloitti voittoisan sodan. Se päättyi Stolbovan rauhaan vuonna 1617. Ruotsi sai rauhanteossa Inkerinmaan ja Käkisalmen läänin.
30 -vuotinen sota 1618 - 1648 alkoi keskieurooppalaisena uskon sotana ja jatkui kaikkea muuta kuin uskonnollisissa merkeissä. 30 -vuotisessa sodassa tulivat tunnetuiksi suomalaiset hakkapeliitat, joiden elämää Sakari Topelius on valaissut teoksessaan Välskärin kertomuksia.
Pohjan sota vuosina 1655 - 1660 riehui useissa Euroopan maissa. Mukana olivat Ruotsi, Tanska, Puola, Moskovan Venäjä ja useita keskisen ja itäisen Euroopan ruhtinaskuntia Mustalle merelle saakka. Ruotsin ja Venäjän osalta se päättyi välirauhan kautta Kardisin rauhantekoon vuonna 1661.
Suuri Pohjan sota käytiin vuosina 1700 - 1721. Ruotsia vastassa olivat Venäjä, Saksi, Tanska, Puola-Liettua, Preussi ja Hannover. Sen tuloksena Ruotsi menetti asemansa pohjoiseurooppalaisena suurvaltana ja Suomi joutui Venäjän miehittämäksi vuosina 1713 - 1721. Miehitysaika tunnetaan nimellä Isoviha. Käytyään rauhanneuvottelut muiden osapuolien kanssa Ruotsi joutui Uudenkaupungin rauhansopimuksessa vuonna 1721 luopumaan Viipurin, Käkisalmen ja Sortavalan alueista sekä Inkerinmaasta.
Hattujen sota 1741 -1743 johti siihen, että Venäjä miehitti Suomen uudelleen. Miehitysaika tunnetaan nimellä Pikkuviha. Ruotsin itärajan taakse jäivät sodan päättäneessä Turun rauhassa vielä Hamina, Lappeenranta ja Savonlinna eli rajalinjaksi tuli Kymijoki. Koko Vanhana Suomena tunnettu alue jäi nyt Venäjän puolelle.
Isonvihan ja pikkuvihan viheliäisistä ajoista saa hyvän käsityksen suomalaisen sissipäällikkö Tapani Löfvingin muistiinpanoista, joiden perusteella Kyösti Vilkuna kirjoitti teoksen Tapani Löfvingin seikkailut.
Kustaa III:n sota 1788 - 1790 päättyi Värälän rauhaan, jossa Turun rauhan rajalinja vahvistettiin. Suomenlahden saaristo tarjosi oivallisia taisteluasetelmia ketterälle laivastolle. Niinpä Kustaa III sai myös sulan hattuunsa Ruotsinsalmen toisesta meritaistelusta.
Suomen sota 1808 - 1809 päättyi Haminan rauhansopimukseen, jolla Ruotsiin kuuluneet Itämeren takaiset läänit Tornionjokea myöten liitettiin Venäjään ja suomalaiset vapautettiin uskollisuudenvalastaan Ruotsin kuninkaalle. Rauhansopimuksessa Ruotsi luovutti yli kolmasosan maastaan ja väestöstään Venäjälle. Luovutetuista lääneistä muodostettiin Venäjään kuuluva Suomen Suuriruhtinaskunta.
Suomen sodan taisteluista on kertonut J. L. Runeberg teoksessaan Vänrikki Stoolin tarinat.
Vuonna 1812 Suomen Suuriruhtinaskuntaan liitettiin Vanhana Suomena tunnettu kuvernementti, johon kuuluneet alueet Ruotsi aikaisemmissa sodissa oli menettänyt Venäjälle. Tämän hallinnollisen asian järjestämisessä kunnostautui erityisesti jalkaväen kenraali, kreivi Kustaa Mauri Armfelt. Suomen vallanpitäjien vaihtuessa Kustaa Mauri siirtyi Ruotsin kruunun palvelusta Venäjän tsaarin palvelukseen. Sen myötä hänet nimitettiin Pietariin perustetun Suomen Asiain Komitean ensimmäiseksi puheenjohtajaksi, jossa tehtävässä hän sai palvella varsinaista isänmaataan. Armfeltin piirin johtolauseena oli "Ruotsalaisia emme enää ole, venäläisiksi emme halua tulla, olkaamme siis suomalaisia". Myöhemmin se vakiintui kansallisen herätysliikkeen iskulauseeksi. Keisarille Armfelt suositti lempeyttä kansaa kohtaan: "Kansa ei kapinoi, jos sille tehdään oikeutta ja se tyytyy vähään, kun sille ei kerrota paremmasta."
Oolannin sota 1854 - 1856 liittyi Venäjän käymään Krimin sotaan. Brittilaivasto pommitti kahtena vuotena sulan veden aikaan Suomen Suuriruhtinaskunnan rannikon kaupunkeja ja linnakkeita.
Rafael Ramstedtin mielessä lienee kummitellut Oolannin sota, kun hän kirjoitti laulun Merirosvosta Roope nimeltään. Voisi kuvitella, että luova mielikuvitus pääsi valloilleen, kun brittilaivaston tekosilla ei Krimin sodan kannalta ollut mitään järkevää merkitystä.
Ensimmäinen maailmansota 1914 - 1918 johti Venäjän keisarikunnan hajoamiseen, kun tsaari Nikolai II luopui vallasta maaliskuussa 1917. Sitä seuranneen valtataistelun melskeissä Suomen autonominen suuriruhtinaskunta julistautui itsenäiseksi valtioksi joulukuussa 1917. Venäjän toimeenpanevan keskuskomitean hyväksyntä Suomen itsenäistymiselle saatiin tammikuun alussa 1918, jonka jälkeen muutkin maat uskalsivat tunnustaa Suomen itsenäistymisen. Välittömästi sen jälkeen Suomen senaatin ja Suomen kansanvaltuuskunnan välinen valtataistelu kiihtyi sisällisodaksi. Senaatti johti valkoista armeijaa ja kansanvaltuuskunta punaista kaartia. Edellistä tuki Saksan keisarikunta ja jälkimmäistä Neuvosto-Venäjä.
Suomen vapaussota vuonna 1918 alkoi, kun laillisen hallituksen ylipäälliköksi nimittämä Carl Gustaf Emil Mannerheim antoi 28.1.1918 käskyn venäläisten sotilaiden riisumiseksi aseista Pohjanmaalla. Saksassa koulutuksensa saaneet jääkärit nousivat maihin Vaasassa ja auttoivat Tampereen valtauksessa maalis-huhtikuussa. Saksalainen Itämeren divisioona nousi maihin Hangossa ja valtasi Helsingin huhtikuussa. Valkoiset valtasivat samaan aikaan Viipurin. Saksalainen prikaati nousi maihin Loviisassa ja valtasi Lahden toukokuun alussa. Sota päättyi 16.5.1918 ylipäällikkö Mannerheimin johdolla suoritettuun valkoisten voitonparaatiin Helsingissä.
Heimosodat 1918 - 1920 ja 1921 - 1922 olivat Suomen lähialueilla käytyjä taisteluja, joissa ei ainakaan Suomen valtio ollut virallisena osapuolena. Rajakahakat kuitenkin hiersivät Suomen ja Neuvosto-Venäjän suhteita 1920 -luvulla.
Vapaaherra Carl Gustaf Emil Mannerheim 4.6.1867 - 27.1.1951 oli luonut sotilasuransa Venäjän keisarillisessa armeijassa ja arvoltaan kenraalimajuri. Kun tsaari Nikolai II luopui vallasta, Mannerheim ei jäänyt Venäjän valkoiseen kenraalikuntaan torjumaan vallankumousta, vaan katsoi tsaarille antamansa uskollisuudenvalan rauenneeksi ja palasi Suomeen, jossa hänelle sittemmin myönnettiin Suomen marsalkan arvonimi. Hän toimi seuraavien sotien aikana Suomen armeijan ylipäällikkönä ja sodan päättymiseen liittyvän poikkeusvaiheen aikana myös maan presidenttinä 1944 - 1946.
Toinen maailmansota 1939 - 1945 oli koko maailmanlaajuinen akselivaltojen ja liittoutuneiden sota. Se vaikutti Suomen asemaan samalla tavalla kuin aikaisempien vuosisatojen sodat. Suomi ja Venäjä kävivät keskinäistä sotaansa tutuilla taistelutantereilla Vanhassa Suomessa. Nyt tilanne oli sellainen, että Suomen oli pakko taiteilla Venäjän, Saksan ja Länsivaltojen välissä sekä sotamateriaalin että elintarvikehuollon turvaamiseksi. Aluksi vain voitokas Saksa pystyi tyydyttämään nämä molemmat tarpeet. Kun akselivaltojen voimat alkoivat hiipua, oli apua saatavissa vain Länsivalloilta. Tärkeintä oli kuitenkin, että Suomen omat voimat riittivät kalkkiviivoille asti ja rauhanteko tuli kreivin aikaan. Pariisin rauha 1947 vahvisti rajalinjan, joka jätti Vanhan Suomen jälleen rajan taakse.
Suomenlinnan kuninkaan porttiin on hakattu lause, joka on pitänyt ja pitää edelleenkin paikkansa: "Erämaista on nämä Susisaaret muutettu Suomenlinnaksi. Jälkimaailma, seiso täällä omalla pohjallasi äläkä luota vieraaseen apuun."
Ruotsin ja Moskovan ruhtinaskunnan riidat Pähkinäsaaren rauhan mukaisista rajoista kiihtyivät, kun suomalaista asutusta levittäytyi rajan itäpuolelle. Idänkaupan kulkureitit olivat myös tanskalaisille niin tärkeitä, että kun Kalmarin Unionin Hannu-kuningas liittoutui Moskovan kanssa, ei sotaa Ruotsin ja Moskovan välillä voitu välttää. Vuosien 1495 - 1497 sotaretket nimettiin Vanhaksi vihaksi ja muistetaan Viipurin pamauksesta.
Pitkä viha vuosina 1570 - 1595 tunnetaan Ruotsin ja Venäjän 25-vuotisena sotana. Sen aloittivat Juhana III ja Iivana IV Julma. Lukemattomat taistelut, kahakat ja sissitoiminta laantuivat vasta sitten, kun sotien rasitus alkoi synnyttää talonpojissa kapinamieltä, valtioiden kassat tyhjenivät ja vallanpitäjät vaihtuivat. Iivana kuoli 1584 ja Juhana 1592. Solmittiin Täyssinän rauha 1595, jossa Ruotsi sai pitää Pohjois-Viron Narvaan asti ja Pähkinäsaaren rauhan rajalinjaukset Jäämerelle asti.
Nuijasota vuosina 1596 - 1597 oli Pohjanmaan talonpoikien kapina ja luonnollista seurausta pitkään jatkuneesta sotarasituksesta. Kapina kukistettiin ja sen päälliköiden kohtalo oli julma: Ajan tavan mukaan heidät tapettiin kiduttamalla.
Inkerin sota vuosina 1610 - 1617 käynnistyi, kun Ruotsi ja Puola sekaantuivat Venäjän sisäpolitiikkaan. Venäjä oli joutunut sekasorron tilaan, kun Rurikin hallitsijasuku sammui. Ruotsi ja Puola pyrkivät saamaan oman ehdokkaansa Venäjän valtaistuimelle. Puola voitti hallitsijakilvan ja Ruotsi aloitti voittoisan sodan. Se päättyi Stolbovan rauhaan vuonna 1617. Ruotsi sai rauhanteossa Inkerinmaan ja Käkisalmen läänin.
30 -vuotinen sota 1618 - 1648 alkoi keskieurooppalaisena uskon sotana ja jatkui kaikkea muuta kuin uskonnollisissa merkeissä. 30 -vuotisessa sodassa tulivat tunnetuiksi suomalaiset hakkapeliitat, joiden elämää Sakari Topelius on valaissut teoksessaan Välskärin kertomuksia.
Pohjan sota vuosina 1655 - 1660 riehui useissa Euroopan maissa. Mukana olivat Ruotsi, Tanska, Puola, Moskovan Venäjä ja useita keskisen ja itäisen Euroopan ruhtinaskuntia Mustalle merelle saakka. Ruotsin ja Venäjän osalta se päättyi välirauhan kautta Kardisin rauhantekoon vuonna 1661.
Suuri Pohjan sota käytiin vuosina 1700 - 1721. Ruotsia vastassa olivat Venäjä, Saksi, Tanska, Puola-Liettua, Preussi ja Hannover. Sen tuloksena Ruotsi menetti asemansa pohjoiseurooppalaisena suurvaltana ja Suomi joutui Venäjän miehittämäksi vuosina 1713 - 1721. Miehitysaika tunnetaan nimellä Isoviha. Käytyään rauhanneuvottelut muiden osapuolien kanssa Ruotsi joutui Uudenkaupungin rauhansopimuksessa vuonna 1721 luopumaan Viipurin, Käkisalmen ja Sortavalan alueista sekä Inkerinmaasta.
Hattujen sota 1741 -1743 johti siihen, että Venäjä miehitti Suomen uudelleen. Miehitysaika tunnetaan nimellä Pikkuviha. Ruotsin itärajan taakse jäivät sodan päättäneessä Turun rauhassa vielä Hamina, Lappeenranta ja Savonlinna eli rajalinjaksi tuli Kymijoki. Koko Vanhana Suomena tunnettu alue jäi nyt Venäjän puolelle.
Isonvihan ja pikkuvihan viheliäisistä ajoista saa hyvän käsityksen suomalaisen sissipäällikkö Tapani Löfvingin muistiinpanoista, joiden perusteella Kyösti Vilkuna kirjoitti teoksen Tapani Löfvingin seikkailut.
Kustaa III:n sota 1788 - 1790 päättyi Värälän rauhaan, jossa Turun rauhan rajalinja vahvistettiin. Suomenlahden saaristo tarjosi oivallisia taisteluasetelmia ketterälle laivastolle. Niinpä Kustaa III sai myös sulan hattuunsa Ruotsinsalmen toisesta meritaistelusta.
Suomen sota 1808 - 1809 päättyi Haminan rauhansopimukseen, jolla Ruotsiin kuuluneet Itämeren takaiset läänit Tornionjokea myöten liitettiin Venäjään ja suomalaiset vapautettiin uskollisuudenvalastaan Ruotsin kuninkaalle. Rauhansopimuksessa Ruotsi luovutti yli kolmasosan maastaan ja väestöstään Venäjälle. Luovutetuista lääneistä muodostettiin Venäjään kuuluva Suomen Suuriruhtinaskunta.
Suomen sodan taisteluista on kertonut J. L. Runeberg teoksessaan Vänrikki Stoolin tarinat.
Vuonna 1812 Suomen Suuriruhtinaskuntaan liitettiin Vanhana Suomena tunnettu kuvernementti, johon kuuluneet alueet Ruotsi aikaisemmissa sodissa oli menettänyt Venäjälle. Tämän hallinnollisen asian järjestämisessä kunnostautui erityisesti jalkaväen kenraali, kreivi Kustaa Mauri Armfelt. Suomen vallanpitäjien vaihtuessa Kustaa Mauri siirtyi Ruotsin kruunun palvelusta Venäjän tsaarin palvelukseen. Sen myötä hänet nimitettiin Pietariin perustetun Suomen Asiain Komitean ensimmäiseksi puheenjohtajaksi, jossa tehtävässä hän sai palvella varsinaista isänmaataan. Armfeltin piirin johtolauseena oli "Ruotsalaisia emme enää ole, venäläisiksi emme halua tulla, olkaamme siis suomalaisia". Myöhemmin se vakiintui kansallisen herätysliikkeen iskulauseeksi. Keisarille Armfelt suositti lempeyttä kansaa kohtaan: "Kansa ei kapinoi, jos sille tehdään oikeutta ja se tyytyy vähään, kun sille ei kerrota paremmasta."
Oolannin sota 1854 - 1856 liittyi Venäjän käymään Krimin sotaan. Brittilaivasto pommitti kahtena vuotena sulan veden aikaan Suomen Suuriruhtinaskunnan rannikon kaupunkeja ja linnakkeita.
Rafael Ramstedtin mielessä lienee kummitellut Oolannin sota, kun hän kirjoitti laulun Merirosvosta Roope nimeltään. Voisi kuvitella, että luova mielikuvitus pääsi valloilleen, kun brittilaivaston tekosilla ei Krimin sodan kannalta ollut mitään järkevää merkitystä.
Ensimmäinen maailmansota 1914 - 1918 johti Venäjän keisarikunnan hajoamiseen, kun tsaari Nikolai II luopui vallasta maaliskuussa 1917. Sitä seuranneen valtataistelun melskeissä Suomen autonominen suuriruhtinaskunta julistautui itsenäiseksi valtioksi joulukuussa 1917. Venäjän toimeenpanevan keskuskomitean hyväksyntä Suomen itsenäistymiselle saatiin tammikuun alussa 1918, jonka jälkeen muutkin maat uskalsivat tunnustaa Suomen itsenäistymisen. Välittömästi sen jälkeen Suomen senaatin ja Suomen kansanvaltuuskunnan välinen valtataistelu kiihtyi sisällisodaksi. Senaatti johti valkoista armeijaa ja kansanvaltuuskunta punaista kaartia. Edellistä tuki Saksan keisarikunta ja jälkimmäistä Neuvosto-Venäjä.
Suomen vapaussota vuonna 1918 alkoi, kun laillisen hallituksen ylipäälliköksi nimittämä Carl Gustaf Emil Mannerheim antoi 28.1.1918 käskyn venäläisten sotilaiden riisumiseksi aseista Pohjanmaalla. Saksassa koulutuksensa saaneet jääkärit nousivat maihin Vaasassa ja auttoivat Tampereen valtauksessa maalis-huhtikuussa. Saksalainen Itämeren divisioona nousi maihin Hangossa ja valtasi Helsingin huhtikuussa. Valkoiset valtasivat samaan aikaan Viipurin. Saksalainen prikaati nousi maihin Loviisassa ja valtasi Lahden toukokuun alussa. Sota päättyi 16.5.1918 ylipäällikkö Mannerheimin johdolla suoritettuun valkoisten voitonparaatiin Helsingissä.
Heimosodat 1918 - 1920 ja 1921 - 1922 olivat Suomen lähialueilla käytyjä taisteluja, joissa ei ainakaan Suomen valtio ollut virallisena osapuolena. Rajakahakat kuitenkin hiersivät Suomen ja Neuvosto-Venäjän suhteita 1920 -luvulla.
Vapaaherra Carl Gustaf Emil Mannerheim 4.6.1867 - 27.1.1951 oli luonut sotilasuransa Venäjän keisarillisessa armeijassa ja arvoltaan kenraalimajuri. Kun tsaari Nikolai II luopui vallasta, Mannerheim ei jäänyt Venäjän valkoiseen kenraalikuntaan torjumaan vallankumousta, vaan katsoi tsaarille antamansa uskollisuudenvalan rauenneeksi ja palasi Suomeen, jossa hänelle sittemmin myönnettiin Suomen marsalkan arvonimi. Hän toimi seuraavien sotien aikana Suomen armeijan ylipäällikkönä ja sodan päättymiseen liittyvän poikkeusvaiheen aikana myös maan presidenttinä 1944 - 1946.
Toinen maailmansota 1939 - 1945 oli koko maailmanlaajuinen akselivaltojen ja liittoutuneiden sota. Se vaikutti Suomen asemaan samalla tavalla kuin aikaisempien vuosisatojen sodat. Suomi ja Venäjä kävivät keskinäistä sotaansa tutuilla taistelutantereilla Vanhassa Suomessa. Nyt tilanne oli sellainen, että Suomen oli pakko taiteilla Venäjän, Saksan ja Länsivaltojen välissä sekä sotamateriaalin että elintarvikehuollon turvaamiseksi. Aluksi vain voitokas Saksa pystyi tyydyttämään nämä molemmat tarpeet. Kun akselivaltojen voimat alkoivat hiipua, oli apua saatavissa vain Länsivalloilta. Tärkeintä oli kuitenkin, että Suomen omat voimat riittivät kalkkiviivoille asti ja rauhanteko tuli kreivin aikaan. Pariisin rauha 1947 vahvisti rajalinjan, joka jätti Vanhan Suomen jälleen rajan taakse.
Suomenlinnan kuninkaan porttiin on hakattu lause, joka on pitänyt ja pitää edelleenkin paikkansa: "Erämaista on nämä Susisaaret muutettu Suomenlinnaksi. Jälkimaailma, seiso täällä omalla pohjallasi äläkä luota vieraaseen apuun."
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti