Suomessa 15 % väestöstä on yli 65-vuotiaita. Vuoteen 2030 mennessä yli 65-vuotiaita on 25 %. Sen jälkeen meidän suurten ikäluokkien poismeno tasoittaa tilannetta ja vanhusväestön suhteellinen osuus laskee. Eivätkö eläkevakuutusyhtiöt juuri tätä silmällä pitäen ole sijoittaneet vakuutusmaksurahoja sijoitusrahastoihin, pörssiosakkeisiin ja kiinteistöihin? Rahaa on voitettu ja rahaa on hävitty, mutta usko pysyy vahvana siihen, etteivät sijoitukset ainakaan ikuisesti voi tappiollisiksi jäädä. Seuraava nousukausi saattaa hyvinkin olla tarpeeksi pitkä ja kestää jopa suurten ikäluokkien eläkeajan loppupäähän. Sen aikana kertyvillä voitoilla voitaisiin maksaa suurten ikäluokkien eläkkeitä, ja ehkäpä yhtä tehokkaasti kuin uusien eläkkeiden maksuaikaa leikkaamalla eli eläkeikää nostamalla!
Tilastojen mukaan suomalainen mies pysyy terveenä 66,1 vuoden ikäiseksi. Jos vanhuuseläke alkaa 65-vuotiaana, hän ehtii nauttia siitä terveenä 1,1 vuotta. Sairaana hän sen lisäksi nauttii eläkkeestään vielä 7,6 vuotta, koska kuolee 73,7-vuotiaana.
Vastaavasti nainen pysyy terveenä 71,5 vuoden ikäiseksi. Hän ehtii nauttia terveenä vanhuuseläkkeestään 6,5 vuotta ja sen lisäksi sairaana vielä 9,7 vuotta, koska hän kuolee vasta 81,2-vuotiaana. Oman eläkkeen lisäksi hän saa miehensä jälkeen perhe-eläkkeen, joka ehtii olla miehen kuoleman jälkeen maksussa 7,5 vuotta.
Suomalaisten keskimääräinen elinikä vaihtelee paljon asuinkunnasta riippuen. Esimerkiksi Länsi-Suomessa eletään yleisesti vanhemmaksi kuin muualla Suomessa. Tosi vanhoiksi eletään esimerkiksi Espoossa ja Vaasassa. Ennen oletettua eläkeikää kuollaan lähinnä sairauksien, huonojen elintapojen, sosiaalisten ongelmien ja tapaturmien vuoksi. Lisäksi voidaan todeta, että avioerossa perhe-eläkeoikeus pääsääntöisesti menetetään eivätkä uusioavioliittojen puolisot aina tule perhe-eläkkeeseen oikeutetuiksi. On myös perusteltua, joskin epäkiitollista väittää, että eläkevakuutusyhtiöt voivat ratkaisukäytännöllään säädellä työkyvyttömyyseläkkeelle pääsyä.
Yhteenvetona tästä kaikesta on herkullista todeta, että kun vanhuuseläkkeen ikärajaa katsotaan tarpeelliseksi korottaa 65 ikävuoteen, tulisi naisille määritellä huomattavasti vielä sitäkin korkeampi ikäraja! Totta on, että naisilla on pienemmän palkkatason vuoksi myös pienemmät eläkkeet, mutta toisaalta naisille maksetaan eläkettä kauemmin ja sen päälle perhe-eläkettä, joka nyrkkisääntöisesti on puolet miesvainaan eläkkeestä! Naisten vanhuuseläkeikä voisi olla 70 vuotta, jolloin heille jäisi vielä 1,5 vuotta eläkkeen nauttimiseen terveenä.
On huomattava, että kun vanhuuseläkkeen ikärajaa nostetaan, mahdollisuus vanhuuseläkkeeseen karkaa nimenomaan siltä väestönosalta, jolla on sosiaalisia ongelmia ja ongelmia elintapojensa kanssa. He jäävät joko työttömyysturvan varaan tai kun heille haettuja työkyvyttömyyseläkkeitä hylätään ja jätetään valituskierteeseen, ehtivät kuolla ennen eläkkeen myöntämistä tai eläkettä tulee maksettavaksi korkeintaan aivan lyhyen aikaa. Useassa tapauksessa he ovat myös eronneita tai yksinäisiä, jolloin perhe-eläkettäkään ei tule maksettavaksi. Tämä vakuutettujen osio on siis paremmin eläkkeiden maksajien hanskassa silloin, kun vanhuuseläkeikää nostetaan.
Ratkaisua ei löytyne sille, että elinikä vaihtelee kunnittain. Vanhanaikaisesta kuntaluokituksesta ei ole apua. Kunnat muuttuvat ja niiden toimintatavat muuttuvat. Kaikkea eriarvoisuutta ei tarvitse eikä voida poistaa. Hedelmällisempää olisi saada eläkeiän korotus kaikkiin eläkemuotoihin ja -lajeihin, edes pientä notkahdusta oikeaan suuntaan eli tasapuolisia perusteita eläkeiän nostamiselle!
Tässä on kuitenkin valtava työ, sillä vanhuuseläkeikiä on ammattiryhmittäinkin erittäin vaihteleva ja valtava määrä. Sata-komitealle annettu tehtävä sosiaaliturvalainsäädännön selkiyttämisestä ei siis mitenkään voi onnistua! Siis työtä riittää ja pääasiahan on, että pidetään porukat liikkeessä.
Saavutettuihin etuihin ei Suomessa juurikaan ole koskettu, paitsi kansaneläkkeen kohdalla, kun pohjaosa poistettiin. Sen poistaminen koski markkamääräisesti kaikkia kansalaisia saman verran, ainakin pääsääntöisesti. Nyt olisi aika tehdä historiaa maksussa oleviin ja myöhemmin myönnettäviin eläkkeisiin samalla periaatteella. Kun eläke on ollut maksussa esimerkiksi 7 vuotta 60 ikävuoden jälkeen, se ei enää korottuisi indeksillä. Se korottuisi kaikissa eläkemuodoissa vain euromääräisesti, kaikilla kansalaisilla asemaan ja eläkkeeseen katsomatta samalla pikkuruisella euromäärällä, johon kulloisessakin lamatilanteessa olisi varaa. Paras ratkaisu olisikin sitten sellainen, ettei se mitenkään voi tulla edes kysymykseen. Kaikenmuotoisille työeläkkeille pitäisi asettaa yhteensovitettu katto, joka olisi esimerkiksi 2500 euroa kuukaudessa (brutto). Kattoperiaate toimisi leikkurina siten, että kattoa pienempiä eläkkeitä leikkuri ei koskisi, mutta sitä suuremmat eläkkeet vähenisivät kuukausittain siten, että ne laskennallisesti olisivat 2500 euroa kuukaudessa, kun eläkkeensaaja täyttäisi 90 vuotta. Kannattaisi harkita, sillä säästöä syntyisi.
Tilastojen mukaan suomalainen mies pysyy terveenä 66,1 vuoden ikäiseksi. Jos vanhuuseläke alkaa 65-vuotiaana, hän ehtii nauttia siitä terveenä 1,1 vuotta. Sairaana hän sen lisäksi nauttii eläkkeestään vielä 7,6 vuotta, koska kuolee 73,7-vuotiaana.
Vastaavasti nainen pysyy terveenä 71,5 vuoden ikäiseksi. Hän ehtii nauttia terveenä vanhuuseläkkeestään 6,5 vuotta ja sen lisäksi sairaana vielä 9,7 vuotta, koska hän kuolee vasta 81,2-vuotiaana. Oman eläkkeen lisäksi hän saa miehensä jälkeen perhe-eläkkeen, joka ehtii olla miehen kuoleman jälkeen maksussa 7,5 vuotta.
Suomalaisten keskimääräinen elinikä vaihtelee paljon asuinkunnasta riippuen. Esimerkiksi Länsi-Suomessa eletään yleisesti vanhemmaksi kuin muualla Suomessa. Tosi vanhoiksi eletään esimerkiksi Espoossa ja Vaasassa. Ennen oletettua eläkeikää kuollaan lähinnä sairauksien, huonojen elintapojen, sosiaalisten ongelmien ja tapaturmien vuoksi. Lisäksi voidaan todeta, että avioerossa perhe-eläkeoikeus pääsääntöisesti menetetään eivätkä uusioavioliittojen puolisot aina tule perhe-eläkkeeseen oikeutetuiksi. On myös perusteltua, joskin epäkiitollista väittää, että eläkevakuutusyhtiöt voivat ratkaisukäytännöllään säädellä työkyvyttömyyseläkkeelle pääsyä.
Yhteenvetona tästä kaikesta on herkullista todeta, että kun vanhuuseläkkeen ikärajaa katsotaan tarpeelliseksi korottaa 65 ikävuoteen, tulisi naisille määritellä huomattavasti vielä sitäkin korkeampi ikäraja! Totta on, että naisilla on pienemmän palkkatason vuoksi myös pienemmät eläkkeet, mutta toisaalta naisille maksetaan eläkettä kauemmin ja sen päälle perhe-eläkettä, joka nyrkkisääntöisesti on puolet miesvainaan eläkkeestä! Naisten vanhuuseläkeikä voisi olla 70 vuotta, jolloin heille jäisi vielä 1,5 vuotta eläkkeen nauttimiseen terveenä.
On huomattava, että kun vanhuuseläkkeen ikärajaa nostetaan, mahdollisuus vanhuuseläkkeeseen karkaa nimenomaan siltä väestönosalta, jolla on sosiaalisia ongelmia ja ongelmia elintapojensa kanssa. He jäävät joko työttömyysturvan varaan tai kun heille haettuja työkyvyttömyyseläkkeitä hylätään ja jätetään valituskierteeseen, ehtivät kuolla ennen eläkkeen myöntämistä tai eläkettä tulee maksettavaksi korkeintaan aivan lyhyen aikaa. Useassa tapauksessa he ovat myös eronneita tai yksinäisiä, jolloin perhe-eläkettäkään ei tule maksettavaksi. Tämä vakuutettujen osio on siis paremmin eläkkeiden maksajien hanskassa silloin, kun vanhuuseläkeikää nostetaan.
Ratkaisua ei löytyne sille, että elinikä vaihtelee kunnittain. Vanhanaikaisesta kuntaluokituksesta ei ole apua. Kunnat muuttuvat ja niiden toimintatavat muuttuvat. Kaikkea eriarvoisuutta ei tarvitse eikä voida poistaa. Hedelmällisempää olisi saada eläkeiän korotus kaikkiin eläkemuotoihin ja -lajeihin, edes pientä notkahdusta oikeaan suuntaan eli tasapuolisia perusteita eläkeiän nostamiselle!
Tässä on kuitenkin valtava työ, sillä vanhuuseläkeikiä on ammattiryhmittäinkin erittäin vaihteleva ja valtava määrä. Sata-komitealle annettu tehtävä sosiaaliturvalainsäädännön selkiyttämisestä ei siis mitenkään voi onnistua! Siis työtä riittää ja pääasiahan on, että pidetään porukat liikkeessä.
Saavutettuihin etuihin ei Suomessa juurikaan ole koskettu, paitsi kansaneläkkeen kohdalla, kun pohjaosa poistettiin. Sen poistaminen koski markkamääräisesti kaikkia kansalaisia saman verran, ainakin pääsääntöisesti. Nyt olisi aika tehdä historiaa maksussa oleviin ja myöhemmin myönnettäviin eläkkeisiin samalla periaatteella. Kun eläke on ollut maksussa esimerkiksi 7 vuotta 60 ikävuoden jälkeen, se ei enää korottuisi indeksillä. Se korottuisi kaikissa eläkemuodoissa vain euromääräisesti, kaikilla kansalaisilla asemaan ja eläkkeeseen katsomatta samalla pikkuruisella euromäärällä, johon kulloisessakin lamatilanteessa olisi varaa. Paras ratkaisu olisikin sitten sellainen, ettei se mitenkään voi tulla edes kysymykseen. Kaikenmuotoisille työeläkkeille pitäisi asettaa yhteensovitettu katto, joka olisi esimerkiksi 2500 euroa kuukaudessa (brutto). Kattoperiaate toimisi leikkurina siten, että kattoa pienempiä eläkkeitä leikkuri ei koskisi, mutta sitä suuremmat eläkkeet vähenisivät kuukausittain siten, että ne laskennallisesti olisivat 2500 euroa kuukaudessa, kun eläkkeensaaja täyttäisi 90 vuotta. Kannattaisi harkita, sillä säästöä syntyisi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti