Ihminen ja väkivalta

Ensimmäisen Mooseksen kirjan mukaan ihmisten pahuus tuli esille jo aikojen alussa ja johti lopulta niin vakaviin väkivaltaisuuksiin, että ihmiskunnan kehityksen suuntaa oli muutettava vedenpaisumuksella. Pelastuneita jäi elähdyttämään usko siihen, että "niin kauan kuin maa on olemassa, ei lakkaa kylväminen eikä niittäminen, ei vilu eikä helle, ei kesä eikä talvi, ei päivä eikä yö".

Tänä päivänä tiedämme, että väkivaltaisuudet ovat taukoamatta jatkuneet maan päällä. Mannerlaattojen siirtymät, meteoriittien iskut, jääkaudet, ilmaston lämpeneminen, tulivuorten purkaukset, metsäpalot, hirmumyrskyt, liikakansoitus, pandemiat ja luonnonvarojen kiihtyvä köyhdyttäminen eivät ole saaneet ihmiselle ominaista pahuuden kierrettä pysähtymään.

Voimme luottaa vain siihen, että "niin kauan kuin maa on olemassa, ei lakkaa kylväminen eikä niittäminen, ei vilu eikä helle, ei kesä eikä talvi, ei päivä eikä yö".  

Ikuisuuden mysteeri

Ihmiskunta elää maapallon kuorella kuin kala akvaariossa. Ulospääsyä ei ole, ellei akvaarion hoitaja ota käyttöön suurempaa kulhoa tai siirrä kalaa luonnon vesiin. Oli miten oli, niin ennemmin tai myöhemmin kala kuolee pienessä tai suuressa akvaariossa tai päätyy luonnon vesissä peräti suuremman kalan suuhun. Kalalta ei mitään kysytä eikä sille anneta muuta mahdollisuutta.

Aatamista ja Eevasta alkaen ihmiset ovat sukupolvesta toiseen kuolleet tällä planeetalla. Jossakin vaiheessa koko ihmiskunnan aika täyttyy ja saadun ilmoituksen mukaan tapahtuu ylösnousemus  riemullisena heräämisenä ikuisessa valossa tai kärvistelynä ikuisessa tulessa.

Varmaa lienee, että elämä maapallolla lakkaa paljonkin ennen kuin koko aurinkokunta tuhoutuu. Yhtä hyvin voidaan ajatella, että aurinkokunnan ulkopuolisen kaikkeuden hahmottaminen on liian vaikea asia ihmisjärjellä tai hänen luomallaan tekoälyllä ratkaistavaksi.

Paljon ennen ajanlaskun alkua viisaat miehet jo näitä näkyjä näkivät ja samoja asioita pähkäilivät. Kirjoitus- ja lukutaidon kehittyessä heidän näkemyksensä tarttuivat yleiseen tietoisuuteen ja saman tiedon varassa ihmiskunnan on matkaansa jatkettava. Valoisampia näkymiä eivät tieteen saavutukset ole tähän mennessä pystyneet tarjoamaan.

Idealismin ahdinko

Ihmiselämän mittaisen olemassaolon maailmassa ei idealismilla pitkälle pötkitä. Sen sijaan ideoille on tilaa ja tilausta. Kun hyvä idea pälkähtää päähän ja sen pystyy toteuttamaan, niin se poikii rahaa. Kalevalan runomitassa kysymys olisi sammon takomisesta eli idean kehittämisestä vaurautta tuottavaksi toiminnaksi.

Maapallon elinkaaren mittakaavassa ei tänä päivänä mannerlaattojen liikkeitä, jääkausia, tulivuorenpurkauksia ja meteoriittien kaikkia törmäyksiä pystytä ohjailemaan. Entisaikoina ei ohjailtu. Ei pystytty eikä pystytä vieläkään ohjailemaan myöskään väestömäärien kasvua eikä liikehdintää. Erillään kehittyneet kulttuurit kehittyivät omiin suuntiinsa. Hyvin pitkään ihmiskunta eleli perimätiedon varassa ja ennusteli tulevia havainnoimalla luontoa ja manaamalla henkiolentoja.

Luolaihminen piirsi luolaansa saaliseläimen kuvan ja siinä sen siluetti on tänäkin päivänä. Luolaihmisiä oli niin vähän, että he eivät voineet jättää luontoa huonoon kuntoon. Sen sijaan eläinlajeja oli ajoittain sekä kokonsa että lukumääränsä vuoksi niin paljon, että ne pystyivät ajoittain jopa pilaamaan luontoa. Tänä päivänä ihmisiä on niin paljon, että ihmiskunnan tuottamien ideoiden toteuttaminen on vaaraksi jopa ihmiselle itselleen. Se johtuu siitä, että ideoiden toteuttaminen ja tuottaminen käy idealismin edellä.