Aurinko syntyi viisi miljardia vuotta sitten, kun tähtien välinen kaasu tiivistyi palloksi, jonka ytimessä alkoi vetyfuusio. Viiden miljardin vuoden kuluttua Aurinko nielaisee lähimmät planeettansa Merkuriuksen ja Venuksen, jolloin myös Maapallon pinta sulaa elinkelvottomaksi ennen lopullista tuhoutumistaan.
Raamatun viisailla kirjoittajilla ei ollut tietoa ydinfysiikasta. He näkivät vain auringon, kuun ja tähdet. Kuitenkin he ymmärsivät, että kaikella ajallisella on rajansa, alkunsa ja loppunsa. Valkeus tulee, kun aurinko nousee ja pimeys, kun aurinko laskee. Loppujen lopuksi tulee myös maailmanloppu, kun aurinko sammuu. Tosin sekin on vain aurinkokunnan loppu. Maailmankaikkeuden loppua se ei tarkoita.
Maapallon koko historiaa voi verrata Tyynenmeren Galápagos-saariryhmään, joka on muodostunut vain viisi miljoonaa vuotta sitten, ja jonka tulivuoret ovat edelleen vulkaanisesti aktiivisia. Saariryhmä voi kadota ja katoaakin paljon ennen koko maapallon tuhoutumista.
Valaanpyytäjät, merirosvot, luonnontieteilijät, sotilaat, vangit, turistit ja mantereilta saapuneet Galápagos-saarten hyväksikäyttäjät ovat kukin vuorollaan köyhdyttäneet ja roskanneet saaria. Saarten eläinkunta on kuitenkin säilyttänyt omaleimaisuutensa ehkä paremmin kuin mantereilla elävien eläintarhojen kummajaiset. Saarten eläimistö tulee myös toimeen ikivanhoilla avuillaan ja autuaan tietämättömänä kaukana ympäristöstään vellovasta kehityksestä.
Että mitä järkeä tässä vertauksessa on maailmankaikkeuden, aurinkokunnan, maapallon ja Galápagos-saarten yhteiseen historiaan? Ei kaiketi mitään järkeä. Kuitenkin ihmisen elämiseen maapallolla näyttää liittyvän ympäristön pilaantuminen, rikollisuuden lisääntyminen, keinoja kaihtamaton politikointi ja keskeytymätön sodankäynti, vaikka ihmiskunnan huikean kehityksen tavoitteena on ihmisten tasa-arvon, hyvinvoinnin ja vaurastumisen saavuttaminen teknisen ylivertaisuuden voimalla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti