Katajaisen kansan kertomuksia

Vanhan tarinan mukaan oli kerran poika, nimeltä Väkevä Matti. Hänen aikanaan syttyi sota, jolloin vihollinen ryntäsi suurella sotavoimalla maahan. Matti tempaisi maasta suuren hongan juurineen, meni vihollista vastaan ja löi ympärilleen niin rajusti, että koko vihollisjoukosta ei jäänyt jäljelle muuta kuin pieksunnauhat.

Tositarinoita jälkipolville päiväkirjoissaan on jättänyt Tapani Löving, joka vuonna 1710 oli joutunut venäläisen partiojoukon vangiksi Karjalassa, mutta karkasi ja löi kasakan kuoliaaksi. Sen jälkeen hän meni sotapalvelukseen, sai pienen joukon komennettavakseen ja oli lukemattomissa seikkailuissa osallisena. Hän oli aina sukkela, neuvokas, rohkea ja alkoi pian käydä sotaa omin päinsä, joskus muutamia kumppaneita mukanaan.

Eräänkin kerran vuonna 1715 Tapani Löving oli merkinnyt muistiin: "Heräsin jossakin tuvassa Ahvenanmaalla siihen, että tuli 3 miestä ovelle, ladatut pyssyt kädessä. Minä tempasin pistolini, hyökkäsin sukkajalassa suoraan heidän päällensä ja ajoin heidät pois, sittenkuin he olivat laukaisseet pyssynsä, joita minä altapäin tönttäsin, niin että kuulat menivät kattoon. Sain silmilleni vain muutamia ruudinjyviä, joiden jälki jäi pysyväksi..."

Toisen tositarinan mukaan Eerikki-kuninkaan henkivartijaväessä palveli Maunu-niminen korpraali. Hänen tyttärensä Kaarina istui 13-vuotiaana Tukholman torilla pähkinöitä myymässä. Eerikki-kuningas kulki sivuitse, huomasi nuoren tytön erinomaisen kauneuden ja kasvatti häntä sisarensa, prinsessa Elisabetin, hovinaisten seurassa. Kaarina Maununtytär varttui ja hänestä tuli yhtä hyväluontoinen kuin kauniskin. Kaarinan rinnalla kuninkaan kasvot muuttuivat lempeiksi kuin päivänpaiste. Se herätti kuninkaan sukulaisissa ja aatelistossa suurta mielipahaa, koska Kaarina oli alhaista säätyä. Mutta kuningas otti hänet puolisokseen, arkkipiispa vihki heidät, ja Kaarina Maununtytär, joka ei koskaan ollut niin korkealle tavoitellut, kruunattiin Ruotsin kuningattareksi heinäkuussa 1568.