perjantai 13. marraskuuta 2020

Ajankohtaista politikointia

 Amerikkalaista politikointia voi opiskella katselemalla spagettiwesterneitä. Venäläisen politiikan tekee puolestaan ymmärrettäväksi, kun selailee Laursonin toimittamaa kuvakirjasta Wanhan Wenäjän viisautta, huumoria ja uskomuksia.

 
Tarunhohtoista Silkkitietä pitkin kauppaa käytiin 1300 vuotta vain yhteen suuntaan eli Kiinasta Eurooppaan. Sama homma jatkui meritse ja vielä myöhemmin myös ilmateitse. Miksi Kiinan kauppapolitiikka yhtäkkiä koetaan pahaksi, vaikka nykykauppaa käydään jo molempiin suuntiin? Eihän läntinen maailma ole maksanut kiinalaisille mitään heidän ikivanhoista keksinnöistäkään, vaan on ominut ne itselleen.

 
Afrikan väestöä ja luonnonrikkauksia on vuosisatojen ajan käytetty palvelemaan muilla mantereilla asuvien  kansojen hyvinvointia sukupolvesta toiseen. Mihin arvoihin vedotaan, kun nykyiset afrikkalaiset hädän keskellä suljetaan pois niistä yhteisöistä, jotka ovat eniten hyötyneet afrikkalaisten vuosisatoja kestäneestä ahdingosta?


Mikä merkitys jääkausilla, pandemioilla ja nykyisellä ilmaston lämpenemiselläkin voisi olla ihmiskunnan kehitykselle? Olkaamme luottavaisia sen suhteen, että luonto ei jää sormi suussa ihmettelemään, vaan tekee sen, mikä ihmiseltä jää tekemättä. Luonnon automaatio pitää kyllä huolen siitä, että monimuotoisuuteen perustuva kehitys maapallolla jatkuu - riippumatta ihmiskunnan elinkaaaren pituudesta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti