Libitina Perdu käytti asunaan burkaa, joka muistutti paremminkin burnusta. Alusvaatteena hänellä oli pelkkä makramee, johon leikattu väljä kaula-aukko paljasti melkein koko dekolteen. Päähineen virkaa toimitti nukkavieru kalpakki. Vähäiset käteisvarat olivat vyötäisille kiinnitetyssä netsukkeessa. Kotona Libitinalla ei ollut muuta seuraa kuin urosmagotti Marasmus Mamba.
Libitina Perdu asui puoliksi raunioituneessa torellissa, c/o Nagifar, Malheur 13, 007 Megaira. Libitinaa pidettiin jonkin verran erikoisena ihmisenä, sillä hän oli lunaatikko, jolla oli kiromantin taipumuksia. Lisäksi hän väitti olevansa jonkin sortin nuntius, koska sukupuolensa vuoksi ei voinut olla nasiiri. Omaksi ilokseen hän soitteli toisinaan hekkelfonia, toisinaan tomraa, joita säilytti ulko-oven vieressä olevassa nississä.
Tosiasiallisesti hän elätti itsensä jonkinlaisena tel quel -kolportöörinä, mutta myöhempinä vuosinaan hän järjesti myös maiden race -kilpailuja koirille, jotka eivät koskaan olleet voittaneet mitään kilpailua: Kilpailu toteutettiin siten, että kilpaan osallistuvia koiria juoksutettiin vuorotellen yksi kierros torellin ympäri.
Koiran kaulapantaan kiinnitettiin niin pitkä remmi, että se ulottui torellin kiertäen lähtöpaikalle asti. Omistaja seisoi koiransa takana pitäen kiinni remmistä. Sitten hän läpsäisi koiraa takamuksiin ja alkoi kelata remmistä löysiä pois minkä ehti, sillä koira harhautui helposti liian pitkälle lenkille ja yritti karata tiehensä. Kun koira oli kierroksensa juossut ja ylittänyt lähtöpaikan, köydenveto piti lopettaa. Köysi mitattiin omistajan käsistä koiran kaulapantaan. Kun kaikki koirat olivat juosseet ja remmien jämäpituudet tiedossa, niin lyhin tulos merkitsi voittoa. Voittajakoiran omistaja sai viettää yön torellissa ja koiran nimi hakattiin torellin kivimuuriin. Voittoon yltäminen vaati omistajan ja koiran saumatonta yhteistyötä.
Eräänä aurinkoisena aamuna Libitina Perdu ja Marasmus Mamba löydettiin kuolleina vuoteiltaan. Kummankin kasvoilla oli - jos ei kovin autuas niin - omituinen hymy kuitenkin. Paikallinen lääkäri totesi, että kuolinsyy oli risus sardonicus.
Libitina ja Marasmus poltettiin torellin huipulla. Heidän rovionsa valo loisti kauas merelle kuin majakan valo varoittaen kulkijoita karikkoisesta rannikosta.
Nagifar jäi odottelemaan uusia asukkaita.
Libitina Perdu asui puoliksi raunioituneessa torellissa, c/o Nagifar, Malheur 13, 007 Megaira. Libitinaa pidettiin jonkin verran erikoisena ihmisenä, sillä hän oli lunaatikko, jolla oli kiromantin taipumuksia. Lisäksi hän väitti olevansa jonkin sortin nuntius, koska sukupuolensa vuoksi ei voinut olla nasiiri. Omaksi ilokseen hän soitteli toisinaan hekkelfonia, toisinaan tomraa, joita säilytti ulko-oven vieressä olevassa nississä.
Tosiasiallisesti hän elätti itsensä jonkinlaisena tel quel -kolportöörinä, mutta myöhempinä vuosinaan hän järjesti myös maiden race -kilpailuja koirille, jotka eivät koskaan olleet voittaneet mitään kilpailua: Kilpailu toteutettiin siten, että kilpaan osallistuvia koiria juoksutettiin vuorotellen yksi kierros torellin ympäri.
Koiran kaulapantaan kiinnitettiin niin pitkä remmi, että se ulottui torellin kiertäen lähtöpaikalle asti. Omistaja seisoi koiransa takana pitäen kiinni remmistä. Sitten hän läpsäisi koiraa takamuksiin ja alkoi kelata remmistä löysiä pois minkä ehti, sillä koira harhautui helposti liian pitkälle lenkille ja yritti karata tiehensä. Kun koira oli kierroksensa juossut ja ylittänyt lähtöpaikan, köydenveto piti lopettaa. Köysi mitattiin omistajan käsistä koiran kaulapantaan. Kun kaikki koirat olivat juosseet ja remmien jämäpituudet tiedossa, niin lyhin tulos merkitsi voittoa. Voittajakoiran omistaja sai viettää yön torellissa ja koiran nimi hakattiin torellin kivimuuriin. Voittoon yltäminen vaati omistajan ja koiran saumatonta yhteistyötä.
Eräänä aurinkoisena aamuna Libitina Perdu ja Marasmus Mamba löydettiin kuolleina vuoteiltaan. Kummankin kasvoilla oli - jos ei kovin autuas niin - omituinen hymy kuitenkin. Paikallinen lääkäri totesi, että kuolinsyy oli risus sardonicus.
Libitina ja Marasmus poltettiin torellin huipulla. Heidän rovionsa valo loisti kauas merelle kuin majakan valo varoittaen kulkijoita karikkoisesta rannikosta.
Nagifar jäi odottelemaan uusia asukkaita.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti