Lakkoilu on jäänne viime vuosisadalta. Lakkoilu toimi jollakin tasolla 1900-luvulla. Sitä ennen, kun orjuus oli vuosituhansien ajan talouden veturi ja kestävän kehityksen perusta, ei lakkoiltu. Orjat eivät lakkoilleet, vaan kapinoivat ja pääsääntöisesti henkensä menettäen. Kehittymättömien maiden väestön ja luonnonrikkauksien rosvoaminen ja valtamerien yli tapahtuneet laivaukset loivat pohjan siirtomaavaltojen ja nykyisten supervaltojen menestystarinoille. Lakko-oikeudet kehittyivät näistä hedelmistä nauttimaan päässeissä valtioissa. Lakkoilu on edelleen tänä päivänä mahdollista kehittyneissä valtioissa. Tavoitteet ovat sivistyneesti poliittisia. Poliittisen vallan vaihtumista ei enää tavoitella yleislakolla. Lakoilla sanotaan ajettavan pienten ihmisten asiaa. Onko näin?
Taustalla jylläävät toisenlaiset voimat. Nykyisin ihmiskauppa rehottaa samalla tavalla kuin entisaikojen orjamarkkinoilla eikä niissä piireissä tunneta lakko-oikeutta. Tänä päivänä halpatyövoima on tuotannon avainsana. Tuoton tavoittelu sivuuttaa kehitysmaiden työntekijät ihmisyksilöinä eikä lakkoilusta ole tietoakaan. Sotavoimat lähetetään sinne, missä esiintyy niskurointia. Silloin puhutaan terrorismista ja merirosvouksesta.
Nykypäivänä lakot kuuluvat enää hyvinvointivaltioiden avainryhmien työkaluihin. Tärkeimmät tavoitteet ovat jossakin muualla kuin 0,2 %-prosenttiyksikön palkankorotuksissa. Lakkoja pidetään, kun työttömyyskassojen rahastot on nollattava, omat säästöpossut tyhjennettävä.
Työnantajat tervehtivät lakkoja ilolla. Lakot saattavat merkitä huomattavaa tuotannollista säästöä ja hengähdystaukoa. On tilaisuus pohtia ja suunnitella tai lomailla ja harrastaa. Lakot antavat työnantajille myös hyvän syyn järjestellä ja lakkauttaa vanhentuneita tuotantolinjoja, huoltaa koneita ja laitteita, pudotella pelistä kilpailijoita ja huonoja alihankkijoita ja siirtää toimintoja paremmin tuottaville aloille. Työnantajien lomat vain jäävät usein lyhyiksi, kun bisnisnenät saavat uuden vainun ja kilpajuoksu uusille apajille alkaa.
Mitä lakkojen tilalle? Katseet pitäisi kääntää kotimaan sisämarkkinoihin. Työntekijöiden tulisi perustaa osuustoiminnallisia yrityksiä, joiden raaka-aineet hankittaisiin vain ja ainoastaan kotimaasta. Tuotteet ja palvelut myytäisiin pelkästään kotimaahan. Osuusliikkeet toimivat hyvin oman aikansa. Toiminnan voisi aloittaa uudelleen. Ammattiyhdistysliike saisi kouluttaa väkensä yrityskonsulteiksi ja tukea lakkojen sijaan työntekijöiden perustamia pienyrityksiä. Elinkeinoelämän keskusliitto saisi keskittyä perinteiseen liiketoimintaan ja hoitaa suuret kuviot. Esimerkiksi vaatetehtaat joutaisivat olemaan päiväntasaajalla ja etsimään myös markkinansa maailmalta: Suomeen perustettaisiin räätälishoppeja, jotka valtaisivat kotimarkkinat. Väki saisi uniikkeja vaatteita ja jokapäiväisen leipänsä.
Uskonnolliset yhteisöt ovat hyvä esimerkki siitä, että pienet tiiviit yhteisöt pärjäävät hyvin lamassa kuin lamassa eikä niiden piirissä tunneta lakkoja. Strategia perustuu omiin sisämarkkinoihin. Ammattiyhdistysliike voisi perustaa myös uskonnollisia työkuntia. Siispä politiikka pois työelämästä ja hihat heilumaan!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti