Ihmisen alkukodin uskotaan olleen Afrikassa. Pitkien aikojen kuluessa alkukantaiset heimot ovat sitten vähitellen levittäytyneet eri suuntiin Aasiassa ja Euroopassa. Euroopasta tehtyjen muinaislöytöjen perusteella on päätelty ainakin Heidelberginihmisiksi nimettyjen heimojen olleen olemassa 200 000 vuotta sitten ja Neanderthalin ihmisten asuttaneen Lounais-Aasiaa ja Eurooppaa 28 000 vuotta sitten. Yli 10 000 vuotta sitten nykyihmisen asuttamat alueet laajenivat Euroopasta ja Aasiasta Beringinsalmen kautta Pohjois-Amerikkaan ja edelleen Väli-Amerikan kautta Etelä-Amerikkaan. Pohjois-Amerikkaan vaeltaneet heimot ehtivät jo 1800 vuotta ennen ajanlaskun alkua tavoittaa nykyisen Meksikon alueita.
Beringinkannaksen murtuessa salmeksi muuttoliike vaikeutui, yhteydet Amerikan ja Aasian välillä katkesivat. Pitkät ja vaikeat maayhteydet johtivat myös erilaisten kulttuurien syntymiseen Aasiassa ja Euroopassa. Kosketuspintaa Afrikan alkukodille ja muille mantereille jäi Pohjois-Afrikan, Arabian niemimaan ja Välimeren suunnassa. Päiväntasaajalla aurinko poltti ihmisen ihon mustaksi ja siitä molempiin suuntiin ihonväri vaaleni asteittain molempiin suuntiin ruskeaksi, keltaiseksi ja kalpeaksi. Kaikkiin maanosiin kehittyivät omanlaisensa kielet, perinteet, kulttuurit ja uskonnot. Mutta kummallista kyllä - yhteiseksi piirteeksi kehittyi ja sellaiseksi myös jäi kiihkeä heimojen, rotujen ja kansakuntien keskeinen väkivalta!
Intian, Kiinan, Japanin, Egyptin vanhan valtakunnan, Iranin ja Mesopotamian korkeakulttuureista on todisteita ainakin 2600 - 2300 vuoden ajalta ennen ajanlaskun alkua. Babylonian kuningas Hammurabi (1792 - 1750 eaa.) julkaisi jopa lakikokoelman tarkoituksenaan turvata kaikille kansalaisilleen yhtäläiset oikeudet Mesopotamiassa periaatteella "silmä silmästä, hammas hampaasta".
Myös Amerikan mantereilla suoritettujen kaivausten avulla on voitu hahmottaa kulttuuria ajalta 1500 - 800 vuotta ennen ajanlaskun alkua. Kaikkialta on saatu todisteita sodista ja epäinhimillisistä tavoista. Raamatussa on ihmiskunnan historiaa kuvattu vieläkin paljon pidemmältä ajalta, mikä vain vahvistaa käsitystä muinaisen elämänmenon hillittömästä raakuudesta.
Me nykyiset ihmiset tunnemme historiaa jo 2026 vuoden ajalta jKr. Ajanlaskun säätäminen ei ole ihmisen toimintatapoja muuttanut. Vuosisadasta toiseen inhimillinen tietoisuus ja välineet ovat kehittyneet valtavasti, mutta raakuus on säilynyt ja tuhovoimat vain vahvistuneet. Hierarkkisesti järjestyneillä yhteiskunnilla ja hallintotavoilla on pitkät perinteet mantereesta, yhteisön koosta, rodusta ja kehitysasteesta riippumatta.
Yksilöt, yhteisöt, yhteiskunnat ja valtiot toimivat edelleen ikivanhalla tavalla: Rooman 1000-vuotinen valtakausi, Viikinkien aika, Ottomaanien 600-vuotiset valloitukset, ristiretket, löytöretket, muuttovirrat, tekninen kehitys ja kulkuyhteyksien kehittyminen ovat väestön lisääntymisen, muuttoliikkeen ja tiedostamisen lisääntyessä johtaneet yhä monipuolisemman hierarkian muodostumiseen.
Kiinnostus on kohdistunut jopa avaruuden tutkimiseen. Avaruuteen lisääntyvää väestöä ei kuitenkaan voida sijoittaa eikä avaruudesta käsin maanpäällistä byrokratiaa hillitä. Päinvastoin kehitys johtaa luonnonvarojen tuhlaamiseen, vaikka ne eivät näytä riittävän säästämälläkään. Eikö kaikki voimat tulisi käyttää sellaiseen ideointiin, jolla lisääntyvä väestömäärää voitaisiin ohjata elämään siipiään myöten? Väestön ja sen myötä hierarkian ja byrokratian loputon kasvaminen näyttää kuitenkin nousevan ylitsepääsemättömäksi ongelmaksi jopa tekoälyn ohjaamille tietokoneohjelmille. Onko perimmäisenä syynä liikakansoitus?
Alun perin perhe on ihmisen pienin toimintayksikkö. Luonnonmukaista laajennusta on edustanut suku, heimo ja kansakunta. Näille toimijoille tulisi ensisijaisesti taata sopivan kokoiset asumis- ja toiminta-alueet. Väestön lisääntyminen on koko historian ajan johtanut muuttoliikkeeseen ja kilpailuun parhaista elinolosuhteista. Ilmiö on toistunut vuosituhannesta toiseen.
Mikään tekninen kehitys ei voi korvata loputtomasti monipuolistuvia tarpeita. Luonnollisina varaventtiileinä ovat toimineet luonnonkatastrofit ja taudit. Sen sijaan luonnottomina harventajina ovat toimineet sodat ja kärhämät, joita inhimillisessä mielessä ei voida hyväksyä. Ihmiskunnalta kokonaisuutena puuttuu terve itsesäätely eli pyrkimys sellaiseen tieteeseen, tekniikkaan, politiikkaan ja jopa yhteiseen uskontoon, että kokonaisuus ohjautuisi inhimilliseen suuntaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti