Tänä päivänä ihminen katsoo olevansa luomakunnan kehityksen huipulla. Maapallon eri kehitysvaiheissa selviytyneiden elollisten olioiden kehitystä voidaan hahmotella joko erilaisista uskonnollista tai tieteellisistä lähtökohdista. Tämän kirjoituksen lähtökohtana on jokamiehen pähkäily.
Ei voitane sulkea pois väittämää, että elollisten olentojen kantamuodot olisivat kehittyneet valtamerten syvyyksissä. Jopa merikilpikonnat ovat osoituksena siitä, että kömpiminen vedestä maankamaralle on jo ammoisina aikoina opittu taito. Nykyihmiselläkin on perinnöllinen ominaisuus oppia uimaan ja sukeltamaan sekä käyttämään merten eläviä ravinnokseen.
Hyvät olosuhteet merivesissä johtivat valaiden kehittymiseen ja hyvät olosuhteet maankamaralla hirmuliskojen ja mammuttejen kehittymiseen. Aikojen kuluessa maaeläimet joutuivat kuitenkin kohtaamaan vaikeampia elinolosuhteiden muutoksia kuin merieläimet, joten merten suojissa asustaa edelleen vanhempia lajeja kuin maan pinnalla.
Jotkut kalat kehittivät evillään jopa liitotaitoja vetten yläpuolella, mutta siinäkin lajissa kuivalla maalla kehitys oli nopeampaa: Liito-oravat jäivät ehkä edellisten tasolle, mutta monipuoliset linnut ovat jo pitkään sekä lentäneet että liitäneet ilmassa, kävelleet maassa ja uineet sekä sukeltaneet vedessä. Lisäksi linnut ovat navigoineet mannerten välisillä reiteillä paljon ennen ihmistä.
Nykyihmiselle kaikki lintujen taidot ovat vähitellen kehittyneet joko oman kehon kyvyillä tai apuvälineiden avulla vielä paremmiksi. Sisäelimet, suu ja silmät ovat peräisin jo merien syvyyksistä, sormet ja varpaat apinoiden esi-isiltä, häntäluu hännällisiltä lajeilta eikä karvoitustakaan tarvitse kovin kaukaisesta sukupuusta hakea.
Ihmisen kehityskaaren suurimmaksi pulmaksi näyttää kuitenkin muodostuvan älykkyys, joka on kehittynyt ymmärrystä nopeammin
.