Huikea matka

 Ennen vanhaan ihmisistä tuli vanhuksia nopeammin kuin nykyisin ja he myös kuolivat nuorempina, joten lasten oli aikuistuttava nopeasti. Aikojen alussa liikkuminen paikasta toiseen tapahtui polkuja tallaamalla. Kasvien keräilystä siirryttiin kasvien viljelyyn ja villieläinten pyydystämisestä kotieläinten paimentamiseen. Viimeisimmän jääkauden hellittäessä vähäväkiselle ihmiskunnalle avautui elintilaa yllin kyllin, mutta parhaista asuinpaikoista on jääty kiistelemään aina luolaihmisen ajoista tähän päivään asti.

Pyörän keksiminen johti vuosituhansien kuluessa yhä huikeampiin keksintöihin, joita ilman maapallon väestö tuskin olisi voinut kasvaa lähelle maaemon kantokyvyn rajaa. Kestävänä kehityksenä ei voida nähdä sitä, että hissit tai liukuportaat korvaisivat rappuset tai että pilvenpiirtäjät muodostaisivat tulevaisuuden kaupunkiprofiilin tai että ilma-alukset korvaisivat maa- ja meriliikenteen. 

Vaikka ihmisen keinoilla ei yhteistä hyvää koskaan ole tarjolla kaikille tasapuolisesti, niin ihmiskunnan ensisijaisena tavoitteena tulisi olla maaemon kestokyvyn ylläpitäminen mahdollisimman pitkään, kun siirtyminen toiseen aurinkokuntaan on ihmiselle kertakaikkinen mahdottomuus.

Se mikä eläinkunnassa ilmenee loputtomana lajien kirjona, ilmenee ihmiskunnassa loputtomana ajatusmallien ja käytöstapojen kirjona. Esimerkkinä valuvirheestä ihmisaivojen kehityksessä voidaan mainita nurkkakuntaisuus, joka on sellainen ominaisuus, jota ei voida kouluttamalla kohentaa eikä sivistämällä silotella. 

Ihmiskunnalle on joka tapauksessa avautunut mahdollisuus elää mahdollisimman hyvää elämää aurinkokunnan olemassaolon keskivaiheilla, maapallon suurten jääkausien välimaastossa. Sen ja vain sen koko luomakunta pystyy olemassaolonsa aikana tavalla tai toisella käyttämään.

Sivistymätön sodankäynti

Sivistys ja sotiminen kulkevat käsi kädessä niin kuin elämä ja kuolema. Samalla kun humanismi, sivistys ja uskonnollisuus hipovat taivaita, sotia käydään ilman minkäänlaista sivistyksen kosketusta.

Miltä sivistyneen sodankäynnnin tulisi näyttää? Oppia voisi ottaa hävitetyiltä intiaaniheimoilta, joita heimojen päälliköt johtivat yhteenotoissa. Kun heimon eturivissä ollut päällikkö kaatui, sota loppui siihen ja joukot perääntyivät. Tänä päivänä komentajat sanovat juhlapuheissaan, että joukkoja johdetaan edestä, vaikka he itse istuvat bunkkereissa.

Sivistyneessä sodankäynnissä tulisi noudattaa samoja periaatteita kuin talouselämässä. Tulisi perustaa kansainvälinen keskussotapankki ja muita sotapankkeja, jotka rahoittamalla ja lainaamalla säätelisivät sotaan ajautuneiden valtioiden sotatoimia, sotien uhrien auttamista, pommitettujen alueiden tuhojen siivoamista ja jälleenrakentamista.

Sodankäynnille tulisi asettaa inhimilliset rajat. Se tarkoittaa, että olipa kysymys sodan hyökkäävästä tai puolustavasta toimijasta, tuhoa tuottaneen osapuolen itsensä olisi myös siivottava aiheuttamansa tuhon jäljet, toimitettava apu haavoittamilleen, toimitettava kuolleet omaisilleen, rakennettava tilapäisasunnot kodittomiksi jääneille ja pantava alulle muun infran rakentaminen pommittamillaan alueilla.

Uskoakseni näiden esimerkkien suuntaisilla toimilla sotia voitaisiin, jos kohta ei hillitä, niin ainakin sivistää vuosituhansia jatkuneesta ummehtuneisuuden tilasta...

Tulkoon valkeus!

 Aurinko syntyi viisi miljardia vuotta sitten, kun tähtien välinen kaasu tiivistyi palloksi, jonka ytimessä alkoi vetyfuusio. Viiden miljardin vuoden kuluttua Aurinko nielaisee lähimmät planeettansa Merkuriuksen ja Venuksen, jolloin myös Maapallon pinta sulaa elinkelvottomaksi ennen lopullista tuhoutumistaan.

Raamatun viisailla kirjoittajilla ei ollut tietoa ydinfysiikasta. He näkivät vain auringon, kuun ja tähdet. Kuitenkin he ymmärsivät, että kaikella ajallisella on rajansa, alkunsa ja loppunsa. Valkeus tulee, kun aurinko nousee ja pimeys, kun aurinko laskee. Loppujen lopuksi tulee myös maailmanloppu, kun aurinko sammuu. Tosin sekin on vain aurinkokunnan loppu. Maailmankaikkeuden loppua se ei tarkoita.

Maapallon koko historiaa voi verrata Tyynenmeren Galápagos-saariryhmään, joka on muodostunut vain viisi miljoonaa vuotta sitten, ja jonka tulivuoret ovat edelleen vulkaanisesti aktiivisia. Saariryhmä voi kadota ja katoaakin paljon ennen koko maapallon tuhoutumista.

Valaanpyytäjät, merirosvot, luonnontieteilijät, sotilaat, vangit, turistit ja mantereilta saapuneet Galápagos-saarten hyväksikäyttäjät ovat kukin vuorollaan köyhdyttäneet ja roskanneet saaria. Saarten eläinkunta on kuitenkin säilyttänyt omaleimaisuutensa ehkä paremmin kuin mantereilla elävien eläintarhojen kummajaiset. Saarten eläimistö tulee myös  toimeen ikivanhoilla avuillaan ja autuaan tietämättömänä kaukana ympäristöstään vellovasta kehityksestä.

Että mitä järkeä tässä vertauksessa on maailmankaikkeuden, aurinkokunnan, maapallon ja Galápagos-saarten yhteiseen historiaan? Ei kaiketi mitään järkeä. Kuitenkin ihmisen elämiseen maapallolla näyttää  liittyvän ympäristön pilaantuminen, rikollisuuden lisääntyminen, keinoja kaihtamaton politikointi ja keskeytymätön sodankäynti, vaikka ihmiskunnan huikean kehityksen tavoitteena on ihmisten tasa-arvon, hyvinvoinnin ja vaurastumisen saavuttaminen teknisen ylivertaisuuden voimalla.

Kun keskiaika hiipi kalevalaiseen korpeen

Euroopassa oli eletty keskiaikaista elämää jo 600 vuotta, kun kalevalaista metsien kansaa alettiin opastaa eurooppalaisten tavoille vuonna 1155. Silloin Rooman paavin lähettämä piispa Henrik sotajoukkoineen saapui käännyttämään pakanoita roomalaiskatoliseen uskoon. Jatkuviin kahinoihin oli totuttu karjalaisten, novgorodilaisten, ruotsalaisten ja norjalaisten kesken kaakossa, joten Rooman paavin lähettiläät aloittivat ristiretkensä lounaasta. 

Sopivaksi paikaksi oli katsottu lähellä Turkua, Kaarinan edustalla sijaitseva Kuusiston saari, jolle ensimmäiset puiset piispanlinnan rakenteet pystytettiin 1290 -luvulla. Turku oli vaurasta aluetta jo vuonna 1229, joten Rooman paavi siirsi piispanistuimen Turun alueelle. Suomenlahden itäpuolella oli linnoituksia Narvassa 1200-luvulta, Rakveressa 1250-luvulta ja Viipurissakin vuodesta 1293 alkaen. Niihin suuntiin ei Rooman asettamilla piispoilla ollut menemistä.

Euroopan väkiluku pyöri noihin aikoihin ehkä 50 miljoonan seutuvilla. Nopeimmin väestö kasvoi Pohjois-Euroopassa. Etelä-Euroopan metsät oli hakattu ja raivattu pelloiksi Keski-Eurooppaan asti. Kaupungit saastuivat kiihtyvässä tahdissa ja taudit pääsivät leviämään nopeasti. Yhteiskunnallisia oloja leimasivat säätyjako, herruuden ja alamaisuuden eri muodot, sotia johtava aatelisto, rukoileva hengellinen sääty ja ruumiillista työtä tekevä rahvas.

Euroopassa kypsynyt keskiaika hiipi pohjoiseen linnoitusten kautta. Nykyisin nuo keskiaikaiset linnat - väkivaltaisesta historiastaan tai ehkä juuri siitä johtuen - ovat suosittuja lomamatkakohteita. Esimerkiksi Saarenmaalla sijaitsevaa Kuresaaren piispanlinnaa oli alettu rakentaa jo 1200-luvulla ja se valmistui 1300-luvulla. Myös saksalainen ritarikunta oli rakentanut linnansa Pöltsamaalle 1272. Vastseliinan piispanlinna rakennettiin vuonna 1342. 

Haapsalun piispanlinnaa alettiin rakentaa 1200-luvulla ja se näki parhaat päivänsä vielä 1500-luvun alkupuolella. Linna vaurioitui Liivinmaan sodan aikana ja Pietari Suuren käskystä muureja tuhottiin vielä 1700-luvulla. Suomessa Kuusiston piispanlinnan kivimuureja alettiin rakentaa 1300-luvulla ja linnan varustamista jatkettiin 1500-luvulle saakka, kunnes Kustaa Vaasa raunioitti linnan vuonna 1523 ja toteutti uskonpuhdistuksen.

Jos vertaa nykyihmisen touhuja esi-isien puuhasteluun, niin voi hyvällä syyllä todeta, ettei omena ole kauaksi puusta pudonnut.  
 

Oodi sodalle

Oi, sä sotaisa ikiaikain ihminen! Aatami ja Eeva eivät ehtineet kokea sotien kiihkoa, sillä kaksi ihmistä sai aikaan vain perheriitoja. Sen sijaan heidän perillisensä Kain ja Abel pääsivät tappamisen makuun. Raaka väkivalta on koko ihmiskunnan historian ajan viitoittanut tietä onnelliseen elämään.

Tuskin voidaan löytää ajanjaksoa, jolloin maapallon jollakin kolkalla ei olisi sodittu. Vain sota tarjoaa ihmiselle mahdollisuuden sellaiseen raakuuteen, josta mikään petoeläin ei pysty edes uneksimaan.

Tappamisen ohella sotakiihkoon kuuluu oleellisena osana kokonaisvaltainen hävitys ja tuho. Luonnonsuojelu ei tule kysymykseen. Kulttuuriarvot joutavat romukoppaan. Tasa-arvosta luovutaan. Totuuden piilottelu ja vääristely muuttuvat hyveiksi tai ainakin keinoiksi, joiden avulla onnekas yksilö saattaa säilyä hengissä.

 Ohhoh, mutta näillä mennään, kun ei parempaakaan tietä onnelliseen tulevaisuuteen ole keksitty!

Politiikan hiidenkirnu

 Oikeisto-vasemmisto-ajattelu on kupla, josta poliitikot pitävät kiinni pysyäkseen vallankahvassa. Poliitikkojen tehtävänä on pitää yllä mielikuvaa oikeistolaisesta ja vasemmistolaisesta politiikasta. Laulussakin todetaan, että oikeistolaiset kulkevat kadun oikeata laitaa ja juovat valkoviiniä, kun taas vasemmistolaiset kulkevat kadun vasenta laitaa ja juovat punaviiniä.

Politiikassa pidetään vanhoista perinteistä kiinni. Oikeisto-vasemmisto on käsite, josta ei haluta luopua, koska se perustuu yksilön asemaan yhteiskunnassa. Yhteiskunnat rakentuvat ikivanhan kaavan mukaan: Yksinvaltias ja alamaiset, yläluokka ja rahvas, rikkaat ja köyhät,  tilalliset ja maattomat, talonomistajat ja vuokralaiset, sivistyneet ja sivistymättömät, työnantajat ja työntekijät, kunnolliset ja kelvottomat, uskovaiset ja vääräuskoiset tai julkijumalattomat...jne...jne...

Paratiisissa ei liene kukaan omistanut mitään. Kaikki oli yhteistä ja annettua. Sellainen meno ei ihmistä kiinnostanut. Voimakkaimman piti saada oikeus vallata parhaat alueet ja rajata ne omaan käyttöönsä. Huomattiin myös, että ihmiset on järjestettävä arvojärjestykseen eikä siitä ole luovuttu edes demokraattisissa hallintomuodoissa. Lopputulos on tätä päivää ja säilynee ihmiskunnan loppuun saakka. Vallitseehan myös eläinkunnassa vahvimman oikeus oman reviirin muodostamiseen. Arvojärjestys ja omistusoikeus ovat vakionormeja. Sotien katsotaan myös kuuluvan samaan normistoon. Paratiisimaiset olosuhteet odottavat vasta taivaassa niitä, jotka sinne asti pääsevät.

Nykypäivän arkielämään kuuluva mediapyöritys on kasvanut sellaisiin mittoihin, ettei poliittisista käänteistä voi kukaan saada objektiivista kuvaa. Myös valtiollisella uutisoinnilla on silmiinpistävä tarkoitushakuisuus. Yleisen mielipiteen ohjailu ajaa yleisen edun ja tasapuolisuuden ohi oikealta ja vasemmalta. Vuosituhansien ajan eri puolilla maailmaa kypsytellyt keitokset ovat tänä päivänä tarjolla koko luomakunnalle.

Katajaisen kansan kertomuksia

Vanhan tarinan mukaan oli kerran poika, nimeltä Väkevä Matti. Hänen aikanaan syttyi sota, jolloin vihollinen ryntäsi suurella sotavoimalla maahan. Matti tempaisi maasta suuren hongan juurineen, meni vihollista vastaan ja löi ympärilleen niin rajusti, että koko vihollisjoukosta ei jäänyt jäljelle muuta kuin pieksunnauhat.

Tositarinoita jälkipolville päiväkirjoissaan on jättänyt Tapani Löving, joka vuonna 1710 oli joutunut venäläisen partiojoukon vangiksi Karjalassa, mutta karkasi ja löi kasakan kuoliaaksi. Sen jälkeen hän meni sotapalvelukseen, sai pienen joukon komennettavakseen ja oli lukemattomissa seikkailuissa osallisena. Hän oli aina sukkela, neuvokas, rohkea ja alkoi pian käydä sotaa omin päinsä, joskus muutamia kumppaneita mukanaan.

Eräänkin kerran vuonna 1715 Tapani Löving oli merkinnyt muistiin: "Heräsin jossakin tuvassa Ahvenanmaalla siihen, että tuli 3 miestä ovelle, ladatut pyssyt kädessä. Minä tempasin pistolini, hyökkäsin sukkajalassa suoraan heidän päällensä ja ajoin heidät pois, sittenkuin he olivat laukaisseet pyssynsä, joita minä altapäin tönttäsin, niin että kuulat menivät kattoon. Sain silmilleni vain muutamia ruudinjyviä, joiden jälki jäi pysyväksi..."

Toisen tositarinan mukaan Eerikki-kuninkaan henkivartijaväessä palveli Maunu-niminen korpraali. Hänen tyttärensä Kaarina istui 13-vuotiaana Tukholman torilla pähkinöitä myymässä. Eerikki-kuningas kulki sivuitse, huomasi nuoren tytön erinomaisen kauneuden ja kasvatti häntä sisarensa, prinsessa Elisabetin, hovinaisten seurassa. Kaarina Maununtytär varttui ja hänestä tuli yhtä hyväluontoinen kuin kauniskin. Kaarinan rinnalla kuninkaan kasvot muuttuivat lempeiksi kuin päivänpaiste. Se herätti kuninkaan sukulaisissa ja aatelistossa suurta mielipahaa, koska Kaarina oli alhaista säätyä. Mutta kuningas otti hänet puolisokseen, arkkipiispa vihki heidät, ja Kaarina Maununtytär, joka ei koskaan ollut niin korkealle tavoitellut, kruunattiin Ruotsin kuningattareksi heinäkuussa 1568.