perjantai 4. syyskuuta 2026

Monikäyttöinen tekoäly

Pyysin tekoälyä vastaamaan kahteen ikuisuuskysymykseen:

1) Onko mitenkään mahdollista pysäyttää tai hidastaa ilmastonmuutosta?                                                    

2) Onko mitenkään mahdollista luopua vuosituhansia jatkuneesta sotimisen kulttuurista?

Tekoäly kaivoi vastaukset nopeammin kuin ehdin lukea:

- Kyllä ilmastonmuutoksen hidastaminen ja pysäyttäminen on mahdollista, vaikka jo käynnistynyttä muutosta ei voida peruuttaa. Se edellyttää kuitenkin kasvihuonepäästöjen pudottamista nollaan ja ilmakehään jo päässeen hiilidioksidimäärän sitomista.

- Kasvihuonekaasujen pudottaminen nollaan vaatii kuitenkin kaikkia yhteiskuntatasoja koskevaa kansainvälistä yhteistyötä ja nettonollaan pääseminen vaatii jo täydellistä, globaalia ja kaikkia yhteiskuntatasoja koskevaa kansainvälistä yhteistyötä… eikä sekään riitä, jos suuret päästölähteet jäävät ulkopuolelle.

Tekoäly ilmoitti toimivansa kriittisenä ja voimakkaana työkaluna myös maailmanpolitiikassa ja sodankäynnissä ja alkoi luetella edellytyksiä kohti pysyvää rauhaa:

- Taloudellinen keskinäisriippuvuus edellyttää vakaita kauppasuhteita ja yhteisistä resursseista sopimista.

- Kansainvälisten instituutioiden vahvistaminen edellyttää sopimusjärjestelmiä ja yhteistä valvontaa.

- Demokratian ja ihmisoikeuksien edistämisen edellytyksiä ovat rauha ja tasa-arvo.

- Resurssipulan ja ilmastonmuutoksen ennaltaehkäisyä tukevat kestävä kehitys, puhdas vesi, ruokaturva ja elinkelpoinen maa.

- Koulutuksen ja rauhankulttuurin tulee purkaa vihakuvia ja kehittää konfliktien ratkaisutaitoja.

Kuulepas nyt hyvä tekoäly!

- Sinähän sanoit myös olevasi kriittinen ja voimakas työkalu. Ja sehän kuulostaa siltä, että kenen hallussa työkalu on, voi tehdä sillä mitä haluaa – siis samalla tavalla kuin käyttää vaikkapa kirvestä eli pilkkoa puita tai pääkalloja …Ei, tähän ei tarvitse vastata, sillä yli kaksituhatta vuotta olemme tienneet, että emme tiedä, mitä me teemme...

torstai 23. heinäkuuta 2026

Poliittisen ajattelun perusta

Politikointi on nuoralla tanssimista. Poliitikot kääntävät ja vääntävät asioita, joita ei voi muuksi muuttaa: Eihän kaikilla ihmisillä voi olla yhtäläisiä mahdollisuuksia päästä vihreille oksille. Ei ole mitenkään mahdollista, että kaikki olisivat rikkaita tai terveitä tai onnekkaita tai muutakaan hyvää olisi tarjolla kaikille kohtuullisesti. Maassa, jossa on kaksipuoluejärjestelmä, voidaan periaatteessa jäjestää puolueiden välinen jalkapallo-ottelu. Asia ei muuksi muutu maassa, jossa on useita puolueita, jolloin voidaan otella hallituksen ja opposition muodostamin sekajoukkuein.

Politikoinnilla ei voida muuttaa luonnonlakeja; esimerkiksi pysäyttää ilmastonmuutokseen johtavaa kehitystä. Ei edes kivikaudella riittänyt luonnon muovaamia luolia kaikille suojaa etsiville. Parhaista asuinsijoista on aina jouduttu riitelemään, käymään kauppaa ja populaation kasvaessa sotimaan.

Ihmiskunnan, eläinkunnan ja kasvikunnan maanpäällisen elämän yhteisinä perustuslakeina tulevat aina olemaan ainoastaan ja vain luonnonlait. Isossa kuvassa politikointi ohjaa vain ihmisen säätämien lakien muutoksia, jotka johtavat minne tuuli kuljettaa.


 

The basis of political thinking

Politics is a tightrope walk. Politicians twist and distort things that cannot be changed: After all, not all people can have equal opportunities to reach the green branches. It is impossible for everyone to be rich or healthy or lucky or for everyone to have enough of any other good thing, even in reasonable quatities. In a country with a two-party system, a football match between these parties can be organized. The matter does not change in a country with several parties, in which case teams formed by the government and the opposition can compete.

However, politics cannot change the laws of nature; for examaple it cannot stop the development that leads to climate change. After all, even in the Stone Age, there weren´t enough caves in nature for everyone seeking shelter the best places to live. People have always had to argue, trade, and fight for the best place to live.

The common fundamental laws of life on earth for humanity, for the animal kingdom, and for the plant kingdom will always be the laws of nature alone. In the big picture, politics only guides laws made by humans, which lead wherever the wind takes them.





 

 

 


keskiviikko 17. kesäkuuta 2026

Scifi-elokuvat ennustavat tulevaisuuden?

Vuosikymmenten ajan on tehty elokuvia, joissa sodankäynti ei rajoitu pelkästään maapallon kamaralle, vaan jostakin kaukaa avaruushörhöt ilmestyvät kiusaamaan ihmiskuntaa.

Maapalloa kiertävässä kuussa ihminen on jo käynyt, ja olosuhteet aurinkokunnan planeetoilla tunnetaan. Mars on aurinkokunnan ainoa planeetta, jolle ehkä voidaan aloittaa ihmiselle soveltuvan infrastruktuurin rakentaminen tekoälyn ohjaamilla roboteilla. Maapallon kaltaisen paratiisin rakentamiselle Marsin ohut, myrkyllinen ilmakehä ja jäätävät olosuhteet asettavat kuitenkin pysyvän esteen.

Kun ihmiset jonakin päivänä - lähes vuoden kestävän avaruusmatkan jälkeen - pääsevät tarkastelemaan robottiensa Marsiin tekemiä rakennelmia, he saattavat olla niin heikossa kunnossa, että vain muutamat heistä pystyvät vähän aikaan tekemään edes jotakin - robottilääkäreiden hellässä ohjauksessa tietenkin.

Täällä maapallolla väkivalta ja sotiminen vain lisääntyvät tavalla, johon vuosituhansien aikana on totuttu: Kaikki on mahdollista naapuritalojen riidoista valtioliittojen välisiin sotiin yli valtamerten ja mannerten. Supervauraat valtakeskittymät voimistuvat ja pystyvät halutessaan rakentamaan tukikohtia myös kuuhun ja myöhemmin ehkä muillekin aurinkokunnan kiertolaisille.

Vuosikymmeniä vanhat elokuvafantasiat voivat toteutua: Kun nerokkuus ja hulluus yhdistyvät, niin todellisuus häviää ja kohtuullisuus menettää merkityksensä...

  

Do sci-fi movies predict the future?

For decades, films have been made in which warfare is not limited to Earth, but always aliens from far away have got to tease humanity.

Humans have already visited the moon and the conditions on all planets in the solar system are known. Mars is the only planet in the solar system on which infrastructure suitable for humans can be built with robots controlled by artificial intelligence. However, the thin toxic atmosphere and freezing conditions pose a permanent obstacle to building an Earth-like paradise.

When humans finally, after their nearly year-long space journey get to examinate the structures made by their robots on Mars, they may be in such poor condition that only a few of them will be able to do anything - under the gentle guidance of robot doctors, of course.

 Here on Earth, violence and warfare are only increasing in a way that has been customary millennia: Anything is possible from disputes between neighboring houses to wars between federations across oceans and continents. Super-wealthy power centers are becoming stronger and, if they want they can also build bases on the moon and planets in the solar system. 

Decades-old movie fantasies may well come true: When genius and madness combine, reality disappears and moderation loses its meaning...

  


 OBS!

Lähitulevaisuutta voisi ennakoida tämä Kanarian saarten kokoinen avaruusalus, jolla turisteja voisi lennättää  Marsiin parin vuoden lomalle, josta valtaosa kuluisi viihtyisissä risteilytunnelmissa.

The near future could be predicted by this spaceship the size of  the Canary Islands, which could fly turists to Mars for a couple of year´s vacation, most of which would be spent in a comfortable cruise atmosphere.

 

tiistai 17. maaliskuuta 2026

Kuka tietää kaiken kaikesta - Who knows everything of everything?

Ihminen on henkiolento. Ovatko eläimet myös henkiolentoja? Sitä on turha pohtia: Kaiken on Luoja luonut, myös puut ja pensaat. Vain ihminen kuvittelee voivansa taistella luonnonvoimia vastaan. Ihminen riitelee myös siitä, kuka tuntee Luojansa parhaiten. Pitäisikö nyt neuvoa kysyä neuvoa niiltä, joiden sielu ei vielä ole turmeltunut?

Man is a spirit being. Are animals also spirit beings? There is no point in wondering about that: Everything is created by the Creator, including trees and bushes. Only man imagines that he can fight against the forces of nature. Man also argues about who knows his Creator best, so advice should be sought from those whose souls are not corrupted?

 

sunnuntai 15. maaliskuuta 2026

Time is money - feed your honey


Easy breakfast

 

Quick lunch

  

  Main supper 

 

Evening porridge

                                       ...... AND DON´T FORGET TEA OR COFFEE!

lauantai 14. maaliskuuta 2026

Raamatun paratiisi ainaisen sodan jaloissa

Aatamin ja Eevan paratiisia on etsitty vuosituhansien ajan. Kompassina on vain tieto, että paratiisi sijaitsi Eedenistä itään, josta neljä suurta jokea saivat alkunsa. Joet kastelivat Eedenin puutarhan. On arveltu, että nykyisistä suurista virroista Tigris ja Eufrat kuuluisivat tuohon joukkoon. Sen sijaan ehdolla oleva Pison saattaa kuulua kuivuneisiin jokiin ja Gihon liittyä Israelissa sijaitsevaan lähteeseen. Neljän joen laajempiin arvailuihin on liitetty jopa Ganges ja Niili. Joka tapauksessa ollaan Raamatun alkulähteillä, koska suuren vedenpaisumuksen aikoihin Noan arkki kulkeutui Araratin 3-5 kilometriä korkeaan vuoristoon, jonne väki kaikkine eläimineen pelastui.

Ihmiskunnan suurimpia sotapäälliköitä lienee Aleksanteri Suuri, joka jo 2300 vuotta sitten valloitti kaikki nämä raamatulliset alueet aikakautensa edistyneimmillä sotavoimilla. Syystäkin hänet julistettiin myös Egyptin faaraoksi… ja paratiisin rakentaminen jatkuu entistäkin vahvemmilla sotavoimilla, vaikka tulos on etukäteen tiedossa: Paratiisin rakentaminen ei ole ihmiselle mahdollista!

Biblical paradise in the midst of perpetual war

The paradise of Adam and Eve has been sought for millennia. The only information is that paradise was located east of Eden, where four great rivers originated. Rivers watered the Garden of Eden. It has been speculated that of the present-day great riwers the Tigris and the Euphrates would be among them. Instead, the candidate Pison may belong to the dried-up rivers and the Gihon may be related to a spring in Israel. Even the Ganges and the Nile have been linked to wider speculations. In any case, we are at the origin of the Bible, because at the time of the great flood Noah´s ark landed on Mont Ararat.

One of humanity´s greatest military leaders is probably Alexander the Great, who 2300 years ago conquered all these biblical regious with the best military forces of his time. For this reason he was also declared Pharaoh of Egypt… and the construction of paradise continues with even stronger means even though we know that the paradise cannot be built by human efforts.





keskiviikko 11. maaliskuuta 2026

Huominen tietää, mitä tänään tapahtuu - Tomorrow will know what will happen today

Katso kuvaa ja yritä löytää sanapareille sopivat hahmot. Ei haittaa, jos äidinkielesi ei ole englanti, sillä kuvat kertovat enemmän kuin tuhat sanaa. Kun olet riittävän kauan pyöritellyt kuvia mielessäsi, huomaat että on tärkeämpääkin tekemistä. 

Look at the picture and try to find the characters that match the words pairs. It doesn´t matter if your native language is not English, because one picture is worth a thousand words. When you´ve been spinning images in your mind long enough, you realize there are more important things to do.

Elämä jatkuu päivän kerrallaan, tapahtui mitä tahansa. Vasta huominen tietää mitä tänään tapahtuu. 

Life goes on one day at a time, no matter what happens. Only  tomorrow will know what will happen today.