Syntien ikuinen taakka

Synti kattaa ihmisen kaikki pahat teot. Teologit selittävät, että synti on syy, joka aiheuttaa pahat teot. Tästä seuraa, että pahan teon tehnyt ihminen on syntinen, joten kaikki ihmiset ovat enemmän tai vähemmän syntisiä.                                                                                                                                                    

Antiikin ajoista alkaen syntejä on lueteltu ja luokiteltu. Synteinä on pidetty ylensyöntiä, haureutta, rahanhimoa, masennusta, vihaa, välinpitämättömyyttä, kunnianhimoa ja ylimielisyyttä. Kaikista näistä on voitu todeta seuranneen myös pahoja tekoja.

Kristilliseen maailmankatsomukseen sopivaksi syntilistaa on hiottu muotoon ylpeys, kateus, viha, laiskuus, ahneus, ylensyönti ja himo.

Listat voidaan yhdistää syntipareittain: ylensyönti/ylensyönti, haureus/himo, rahanhimo/ahneus, välinpitämättömyys/laiskuus, masennus/kateus, viha/viha, kunnianhimo ja ylimielisyys/ylpeys.  Ylensyönti ja viha tuomitaan synneiksi yksimielisesti. Himo johtaa synnilliseen haureuteen. Ahneus antaa siivet rahanhimolle. Laiskuus johtaa välinpitämättömyyteen ja kateus masennukseen.

Kaikki nämä ikiaikaisten syntien keitokset ovat johtaneet maailman nykyiseen asentoon. Oligarkkien ja miljardöörien eduista taistellaan verissäpäin. Tavalliselle tallaajalle on tarjolla vain haureutta, masennusta ja välinpitämättömyyttä.

Ihmisaivojen kapasiteetti on rajallinen

 Aika kuluu ja aikaa kulutetaan. Ajan mittaan aika kuluttaa kaikkea, mitä ajassa on. Myös sotaa käydään ajassa. Sota kuluttaa ihmisiä ja infrastruktuuria, sotaväkeä ja sotamateriaaleja. Sodankäyntiin kuluu myös rahaa ja sitä kulutetaan niin paljon kuin kulloisiinkin sotiin tarvitaan. Sotimisen olennaisena osana on manipuloitu informaatio. Tavoitteiden saavuttamiseksi informaatiota jaetaan, tarkistetaan, kohdennetaan, kyseenalaistetaan ja estetään kulloistenkin tarpeiden mukaan.

Rauhaa rakastava ihminen on kummajainen, joka äkkipäätään ajatellen ei lainkaan sovellu tähän maailmaan. Tarkempi tarkastelu kuitenkin osoittaa, että myös hyväntahtoista ja rauhallista elämänmenoa on olemassa. On kameleita ja hevosia, lehmiä ja lampaita. On armeliaita rikkaita ja sopuisia köyhiä, orjia ja halpatyövoimaa. Esiintyy myös elämistä sopusoinnussa luonnon kanssa.

Ajan oloon tarvitaan kuitenkin sellaista ajattelua, johon ihmisaivojen kapasiteetti ei lainkaan riitä.

Sotaisa ihminen

Suurten valtiomiesten ja sotapäälliköiden kiviset patsaat seisovat puistoissa, joissa eloisat ihmiset nauttivat auringon lämmöstä ja toistensa seurasta. Siellä missä sodan jylinä ei kuulu, eletään rauhan aikaa. Toisaalla värjötellään kellareissa ja odotellaan lopun hetkeä. Tilanteet vaihtelevat riemusta suruun ja toiveikkuudesta epätoivoon.

Historian havisevilta lehdiltä voidaan päätellä, että 1500 -luvulta 1800 -luvulle on käyty keskimäärin 50 sotaa jokaista vuosisataa kohti ja pelkästään 1900-luvulla yli 230 sotaa. Kuluvalle vuosituhannelle on siirtynyt perintönä ikiaikaisten sotien nouseva trendi.

Pyhät kirjoituksetkin todistavat, että sodat kuuluvat olennaisena osana valtakuntien syntymiseen ja tuhoutumiseen. Rauha ja autuus kuuluvat ikuisuuden piiriin, joten niiden tavoittaminen tässä ajassa ja elämässä ei ole mahdollista.

 
Joka tapauksessa on olemassa myös ihmisiä, jotka jaksavat ponnistella vakaiden olojen puolesta, auttaa kärsiviä aikalaisia ja toimia niin, ettei oma etu mene kaiken muun edelle.

Ihmiskunnan ja eläinkunnan tiet kohtaavat

Kaikkien kansakuntien kirkollisten johtajien tehtävänä on puolustaa edustamansa kansakunnan sotimista silloinkin, kun sotaa käydään kyseenalaisin perustein. Tämän periaatteen jakavat kaikkien uskontojen kirkkokunnat, uskonnolliset liikkeet ja suuntaukset aikojen alusta aikojen loppuun.

Ihmiskunnan kehityksen kaikissa vaiheissa uskontoja on käytetty vallan hankkimisen ja vakiinnuttamisen välineinä. Eläinkunnassa ei liene havaittu vastaavaa ilmiötä, vaan kehitys on perustunut puhtaasti lajien fyysisiin ominaisuuksiin; yksilön voimaan ja lajin runsauteen.

Ihmiskunnan keskuuteen on juurtunut käsitys, että oman kirkkokunnan, uskonnollisen liikkeen tai suuntauksen alaisuudessa tapahtuva sodankäynti on oikeutettua olipa kysymys hyökkäämisestä tai puolustamisesta. Juuri tässä kysymyksessä ihmiskunnan ja eläinkunnan tiet kohtaavat. Ero on vain siinä, että eläinkunta ei tarvitse toimintansa tueksi minkäänlaista uskontoa eikä ideologiaa.

Muinaisten sivilisaatioiden arvoitus

Katselin TV:stä amerikkalaisen dokumenttisarjan jaksoa, jossa tutkittiin, ovatko avaruudesta saapuneet vierailijat auttaneet muinaisia maapallon sivilisaatioita kehittämään tekniikoita, jotka nykyisellekin sivilisaatiolle olisivat haasteellisia ja jopa mahdottomia. Ohjelmassa esitellään kymmenen eri puolilla maailmaa olevaa ihmettä, joille ei ole voitu löytää järjellistä selitystä.

Sain ajatuksen, että hyvin pitkien ajanjaksojen kuluessa maapallolle on hyvinkin voinut kehittyä ja myöhemmin tuhoutua jopa useita korkean teknologian kulttuureita. Muinaisilla sivilisaatioilla on ollut runsaasti aikaa kehittyä kukoistukseen ja vuorollaan hävitä jäljettömiin, joten arvoituksellisten rakennelmien ja esineiden tekemiseen ei ole tarvittu ufoja.

Ensimmäisten elonmerkkien arvellaan maapallolla olevan yli kolmen miljardin vuoden takaa. Kädellisiä olentoja alkoi kehittyä yli 75 miljoonaa vuotta sitten ja varhaisimpien ihmisten kehityshaaroihin kuuluvien kädellisten lajit ulottuvat viiden miljoonan vuoden taakse. Maapallolla ovat siis jo miljoonien vuosien ajan vuorotelleet ihmisen kaltaisen olennon elämälle ja tuhoutumiselle mahdolliset olosuhteet. Pitkien aikojen kuluessa myös erilaisiin huipputekniikoihin yltäneitä tuntemattomia sivilisaatioita on voinut syntyä ja hävitä jopa runsain määrin.

Varsinaisen nykyihmisen suvun katsotaan alkaneen kehittyä runsaat kaksi miljoonaa vuotta sitten. Pystyihmisen eli Homo erectuksen vanhimmat fossiilit ovat myös lähes kahden miljoonan vuoden ikäisiä. Maailman vanhin ihmislajille kuuluva DNA on 400 000 vuoden takaa. Marokosta löytyneet luunkappaleet, hampaat ja työkalut kuuluivat noin 300 000 vuotta sitten eläneille oman lajimme edustajille.

Uusimpien löytöjen myötä ihmisten, apinaihmisten ja ihmisapioiden sukupuu on muuttunut kehitysryppääksi, johon ei ole saatu mahtumaan lukemattomia viime vuosina löydettyjä sukulaisia. Nykyihminen ei olekaan suoraan kehittynyt ihmisapinoista, vaan kehityslinjassa on useita haaroja.

Jos lähtisimme siitä, että 300 000 vuotta sitten eläneet ihmislajimme edustajat olivat jo kehitelleet itselleen työkaluja, niin voisimme laajimmillaan ajatella, että tähän päivään mennessä nykyisen sivilisaation kehitys on vaatinut 300 000 vuoden ponnistelut ja vasta viimeisten 2000 - 5000 vuoden aikana kehitys on johtanut nykyiseen "200 vuoden loppukiriin".

Kun varsinaisen ihmisen kehityksen arvioidaan kestäneen kaksi miljoonaa vuotta, niin pelkästään kädellisten viiteen miljoonaan kehitysvuoteen mahtuu 2,5 kehitysjaksoa. Kädellisiä alkoi kuitenkin kehittyä jo 75 miljoonaa vuotta sitten, joten siihen aikaikkunaan mahtuu yli 37 kehitysjaksoa.

Ihmisen itsensä lisäksi luonnonkatastrofit ovat tehokkaasti pirstoneet ja hävittäneet kehityspolkuja, joten kaikesta siitä, mitä maapallolla on tapahtunut, tuskin koskaan saadaan selvää kuvaa. En pitäisi mahdottomana ajatusta, että aikojen alusta lähtien maapallolla olisi ollut niin monenlaisia rinnakkaisia ja perättäisiä kulttuureita, että jotkut niistä tai vaikkapa vain yksikin olisivat olleet myös teknologialtaan nykypäivän kulttuuria edistyksellisempiä.

Keski-Eurooppa uuden ajan mittarina

Eurooppalaisessa historiankirjoituksessa Länsi-Rooman tuhon jälkeistä tuhannen vuoden aikaa kutsutaan keskiajaksi - osin pimeäksikin. Kuitenkin valo ja pimeys ovat kulkeneet käsi kädessä myös uudenajan kolmena ensimmäisenä vuosisatana eikä muutosta parempaan ole näkyvissä.

 
Eräänä lähtölaukauksena uudelle ajalle voidaan sanoa meritaistelua, jossa englantilaiset löivät Espanjan voittamattoman armadan 1588. Näin he estivät espanjalaisten maihinnousun Englantiin. Taiteen näkökulmasta katsoen Francois Rabelais, Leonardo da Vinci ja Michelangelo olivat tuohon ajankohtaan mennessä ehtineet jo kuolla, mutta Rembrandt ei ollut ehtinyt vielä syntyä. Sen sijaan 1600-luvun loppupuolella syntyivät Montesquieu, Voltaire, Bach ja Händel ja vähän ennen heitä jopa Daniel Defoe ja Jonathan Swift, joista edellinen julkaisi "Robinson Crusoen" 1719 ja jälkimmäinen "Gulliverin retket" 1726.

 
Yläluokat alkoivat jo päästä nauttimaan Bachin, Händelin, Mozartin ja Haydnin musiikista, kun ajauduttiin vallankumousten aikakauteen 1770 -1815. Ranskassa jouduttiin 1789 alkaen vallanvaihdosten pyörteisiin: Aateliston, papiston, eliitin, käsityöläisten ja talonpoikien edut olivat niin ristissä, ettei  sekasortoa voitu välttää. Ranska julistettiin tasavallaksi 1792. Tasavaltalainen meno loppui, kun Napoleon Bonaparte nimitettiin Ranskan ensimmäseksi konsuliksi 1799. Muutamaa vuotta myöhemmin hän kruunasi itse itsensä Ranskan keisariksi. Sotaisat olot 1800-luvun Euroopassa  jatkuivat niin maalla kuin merellä.

 
Pohjois-Amerikkaa asuttaneiden eurooppalaisten itsenäisyysjulistus briteistä tapahtui 1776 ja uuden liittovaltion ensimmäiseksi presidentiksi valittiin George Washington 1789. Sisällissotaa ei sielläkään voitu välttää. Aivan kuin salaa Yhdysvallat kasvoi maailman suurimmaksi teollisuusmahdiksi vuoteen 1894 mennessä.

Sellaiset 1800-luvulla vaikuttaneet kirjailijat kuin Victor Hugo, Alexandre Dumas vanhempi ja nuorempi, Emile Zola ja monet muut pystyivät kuitenkin luomaan niin tuoretta tekstiä, että se on kestänyt sukupolvesta toiseen.

Unhoon eivät myöskään jää ne 1800-luvun taidemaalarit, jotka ikuistivat aikansa ihmisiä suoraan malleista ja katoavaa luonnon kauneutta suoraan luonnosta: Gleyre, Musset, Coubert, Pissarro, Manet, Sisley, Monet, Cezanne, Renoir ja monet muut taidemaalarit välittävät meille terveiset luonnon positiivisesta vaikutuksesta ihmismieleen.

Tämä erinomaisen suppea ja kapea-alainen katsaus uudenajan historian kolmeen ensimmäiseen vuosisataan osoittaa, että ihmismielen kehitys - kaikesta sivistyksestä ja teknisestä kehityksestä huolimatta - polkee paikallaan. Näköalat eivät 1900-luvulle tultaessa ja sen jälkeen ole tilannetta muuksi muuttaneet. Ihmisen pääkoppa on liian ahdas ajatuksille hyvästä elämästä.  

Omenan kuori pähkinänkuoressa

Maapallon väkiluku kasvaa hitaimmin alueilla, joilla asumatonta maata on eniten. Samaan aikaan nopeasti lisääntyvän väestön muuttoliikkeen suunta pitää huolen siitä, että väkimäärä kasvaa ruuhkautuneilla alueilla entistäkin nopeammin.

Ihmiskunnan elintilaa maapallolla voi karkeasti ottaen verrata omenan kuorikerrokseen, jossa mahdollisesti asuvien hiukkasten asuinsalue jäisi reilusti alle puoleen asumiskelpoisen kuoren osasta. Maapallon korkeimman vuorenhuipun ja Tyynenmeren syvimmän vajoaman välinen korkeusero on 20 kilometriä.  Kumpikaan ääripää ei tarjoa edellytyksiä ihmisten asuttamiselle, vaikka erikoisvarusteiden turvin niissä on käväisty. Vuoristossa maanviljely käy hankalaksi jo 1,7 kilometriin noustessa eikä merenpinnan alapuolelle ole saatu syntymään ihmisasutusta viimeisten 30 000 vuoden kuluessa. Sen sijaan merten roskaamista on harjoitettu tuhansien vuosien ajan. Uusimpana roskakorina on alettu käyttää myös maata kiertävää kuuta, jolle ei ole suurempaakaan roolia ihmisen asuttamisessa kehitetty.

Ihmiskunnan väkiluku on kasvamassa suuremmaksi kuin koskaan aikaisemmin. Teoreetikot ovat laskeskelleet, että 10 miljardin rajapyykin jälkeen väkimäärä alkaa laskea jollakin luonnollisella tavalla. Se onkin toivottavaa, sillä monenkaan miljardin ylitystä maapallo ei kestä eikä pysty ruokkimaan. Kysymys ei myöskään ole pelkästä elintilasta ja elintarvikkeista, vaan kuten olemme voineet havaita, myös pandemiat viihtyvät tiiviin kanssakäymisen ilmapiirissä.

Luonnonvoimat ovat aikaisempina vuosituhansina pitäneet huolen liikakansoittumisesta. Nyt väkeä on kuitenkin niin paljon, että muutaman sadan tai tuhannen vuoden sykleillä tapahtuvat luonnonkatastrofit eivät ehdi asioita hoidella, joten ihmisen itsensä on pakko tehdä edes jotakin. Ainoa selkäytimiin asti juurtunut tapa on sotiminen. Oman tai edustamansa ryhmittymän asian edistämiseksi voidaan aina käydä sotia - järjestyksen ylläpitämisen varjolla. Ei kai kukaan sentään ihokkaastaan halua luopua!