Ei kukaan ole profeetta omalla maallaan

Siinäpä se. Kotimaassa uskomme vain sen, mitä kukin on itse nähnyt ja kuullut, naapurit ja kylänmiehet kertoneet. Median välittämistä tiedoista uskomme sen, mitä haluamme uskoa. Vieraiden maiden tapahtumista kuulemme ja näemme vain ne, joihin uutisointi kulloinkin kohdistuu.

Naapuri on omassa kotimaassaan vain naapuri. Naapurin ennustukset ja profetiat ovat pelkkää arvailua, vaikka ne toteutuisivat hyvinkin pian. Sen sijaan kaukomailla elävä arvuuttelija on profeetta, vaikka hänen profetiansa toteutuisivat vuosisatojen päästä.

Muutamia tosiprofeetan antamia vastauksia kysymyksiin maailman nykytilanteesta:

Kysymys: Miten Afganistanin kaaokseen jouduttiin?

Profeetta: Pitää etsiä ja ymmärtää syyt, niin voi ymmärtää myös seuraukset.

Kysymys: Miten koronapandemiasta selvitään? 

Profeetta: Ajan kanssa, ajan kanssa. Sen näkee ken elää.

Kysymys: Voiko poliitikko ajatella itsenäisesti?

Profeetta: Ajattelu on ainoa toimiva perusoikeus, joka kuuluu kaikille ihmisille.                                                                                                                                                                                                                                         

Viimeinen katse

 

Kun katselen vuoria ja  vuoristoja, ajattelen, miten ne ovat jähmettyneet mannerlaattojen törmäysten ja vulkaanisten purkausten jälkeen ja nyt hitaasti murenevat odottaen mitä tuleman pitää.                         

                          
Kun katselen suurten merien hohtavia hiekkarantoja, ajattelen sitä satojen tuhansien vuosien hiertämistä, minkä mainingit ovat saaneet aikaan.

Kun katselen jokia ja järviä, toivon niiden vesien hohtavan kristallinkirkkaina satojen tuhansien vuosien kuluttua sen jälkeen, kun ihmiskunnan aika maapallolla on täyttynyt.

Kun katselen pyramideja, linnoja ja palatseja, niin ajattelen, miten paljon orjia ja minimipalkkaisia ihmisiä on loukkaantunut ja kuollut niitä rakentaessaan.

 
Kun ostan hedelmiä kaupasta, ajattelen, miten monien olemattoman pienellä palkalla toimivien käsien kautta hedelmät ovat kulkeutuneet kauppojen hyllyille.

Kun näen, miten meneillään oleva koronapandemia edelleen jatkaa vaihtelevaa kulkuaan, ajattelen, että koko ihmiskunnan loistava tulevaisuus on vain kupla, jossa on elettävä niissä rajoissa kuin annettu on...

Daavid ja Goljat Tokiossa

Urheilu on tuskin koskaan edustanut tasa-arvon jaloja periaatteita. Suurilla stadioneilla suoritettava kisailu jatkaa roomanvallan aikaisia gladiaattoreiden perinteitä, joissa eriarvoisin asein varustetut ottelijat taistelivat kuolemaan asti. Yleisurheilun ikoni Paavo Nurmi lynkattiin ammattilaissyytteillä. Myöhemmin venäläiset ammattisotilaat rinnastettiin ammattiurheilijoihin. Lopulta avoin sponsorointi on johtanut nykyiseen tilanteeseen, jossa huippu-urheilijan ammattilaisuus on itsestäänselvyys.

Tokion olympiakisoja katsellessa tulee ajatelleeksi, että tulevaisuudessa suurimmat kisat voitaisiin järjestää hologrammeilla, joille asennettaisiin suurten urheilijoiden hahmot ja oman aikansa huipputulokset sopivilla kertoimilla varustettuina. Jo nyt ja tässä ajassa olisi tehtävä uudistuksia, jotka nykyisillä tietokoneohjelmilla olisivat mahdollisia. Välivaiheena ja materiaalina tietokoneohjelmille tulisi kokeilla lajikohtaisia alasarjoja.

Ottelijoiden henkilökohtainen taito ja voima korostuisivat, jos kenttälajeissa sovellettaisiin lajikohtaisia kertoimia jalkojen pituuden perusteella. On selvää, että juoksu-, hyppy- ja loikkalajeissa jalkojen pituudella on merkitystä. Tämä seikka vain korostuu este- ja aitajuoksussa. Lajeittain jako kahteen sarjaan tai kertoimiin olisi perusteltua myös kenttälajeissa. Moukari, kuula, keihäs ja kiekko pitäisi pisteyttää lisäksi selän ja käsien pituuden mukaan, sillä onhan selvää, että mitä korkeammalta heitto lähtee, sitä pidemälle se kaartaa. Seitsen- ja kymmenottelussa tasoitusta syntyy luonnostaan jonkin verran lajien erilaisuuden perusteella. Pitkissä juoksulajeissa noutaja tulee kertoimista huolimatta.

Urheilulajien lajikohtainen jako kahteen tai pisteytys olisivat tervetulleita uudistuksia läpi koko urheilun kirjon. Ajatellaanpa vaikkapa kori- ja lentopalloa, tennistä tai jopa uintia. Purjeveneilläkin otetaan huomioon runkonopeus, miksi ei uinnissa? Melonnassakin mailojen lavat ovat yhtä suuria, miksi uinnissa ei ole kertoimia edes jalkapohjille ja kämmenille?

Harmikseni en itsekään usko näiden ajatusten herättävän innostusta. Rohkenisin kuitenkin ehdottaa, että suurimpien urheilukisojen nimet muutettaisiin Daavid ja Goljat -tapahtumiksi, joissa voimailijoiden fyysiset mitat eivät merkitse mitään.

Paluu luontoon - paluu mereen

 Olemme huolissamme ilmastonmuutoksesta. Olemme huolissamme hallitsemattomasta väestönkasvusta ja luonnon monimuotoisuuden köyhtymisestä. Asumiskelpoista pinta-alaa ei tunnu enää riittävän kaikille planeettamme asukkaille. Sen vuoksi tähyämme jo aurinkokunnan muita planeettoja, jopa muita aurinkokuntia.

Oman planeettamme vesipinnan alapuolella, merien ja järvien pohjilla, on kuitenkin huikean paljon enemmän tilaa kuin vesirajan yläpuolella. Pinnan alla on upeat maisemat, joita eivät rajuilmat, tulvat ja pakkaset häiritse. Toki sielläkin voivat maamassat vajota ja tulivuoret purkautua, mutta tilaa löytyy.

Eikö ole niin, että mieluummin kuin avaruuteen, tulisi katseet kääntää merten syvyyksiin ja tutkia siellä piileviä mahdollisuuksia hyvälle elämälle. Merestä on ravinto- ja olioketju lähtöisin, joten sinne sen olisi luonnollista myös päätyä.

Pohjoismaisen rodun lyyra on Parppein kantele

 Hufvudstadsbladetin uutissivulla 10.3.2019 oli mielenkiintoinen artikkeli, jota eräiltä osin on syytä kommentoida. Käännöstekstini saattaa olla epätarkka. Oikeastaan toivon, että en ole ymmärtänyt kaikkea aivan oikein.

Artikkelin mukaan kolme ruotsalaista tutkijaa saapui laivalla Helsinkiin heinäkuun alkupuolella 1873. Gustaf Retzius (31) ja  Christian Lovén (38) olivat jo lääketieteen tohtoreita, Erik Nordenson (26) vielä silloin viittä vaille lääketieteen kandidaatti. Heidän tarkoituksenaan oli kerätä todisteita siitä, että pohjoismainen rotu on ihmiskunnan korkeinta rotua. Gustaf Retziuksen isä oli anatomisti ja etnografi, joka oli perustanut pääkallokokoelman Karoliiniseen Instituuttiin. Hän oli myös 1840 -luvulla kehitellyt pääkalloindeksin, joka tarkoitti kallon suurimman leveyssuoran suhdetta kallon suurimpaan pituussuoraan. Kalloja mittaamalla tutkijoiden tarkoituksena oli tieteellisesti kartoittaa suomalaista rotua ja ryhmittää sitä hämäläisiin, savolaisiin ja karjalaisiin. Lähtökohtana kuitenkin pidettiin sitä, että ryhdikkäisiin ruotsalaisiin verrattuna suomalaiset olivat matalakalloista, verkkaista, heikkolahjaista ja apeata väkeä. Todettakoon, että Retzius vanhemman teoria tuli myöhemmin hylätyksi saksalais-amerikkalaisen modernin antropologian isän Franz Boasin tutkimusten perusteella. Vähän mietityttää, elävätkö Retzius nuoremman käsitykset suomalaisten ominaisuuksista edelleenkin ruotsalaisten ajatuksissa?

Tutkijat suuntasivat matkansa Hämeenlinnaan. Linnan vankilassa oli tarkoitus mitata vankeja Retzius vanhemman kehittämällä menetelmällä. Vangit olivat kuitenkin niin kirjavaa joukkoa, ettei heistä ollut puhtaan rodun edustajiksi. Tutkijat jatkoivat matkaansa Tampereelle, mutta sieltäkään he eivät mielestään löytäneet riittävän puhdasrotuisia tyyppejä. He päättelivät, että puhdasta rotua löytyy vain maaseudun väestöstä.

Jos Kanta-Hämeestä ja Pirkanmaalta ei löydy puhtaita hämäläisiä, niin mistä heitä sitten olisi voinut löytyä? Tutkijat suuntasivat sen jälkeen kohti itää. Pälkäneellä sijaitsevan kirkon raunioista löytyi tuhottuja hautoja, joista he poimivat 55 kalloa mukaansa tieteelliseen tutkimukseen. Rauniokirkko seisoo entisellä paikallaan vielä tänäkin päivänä.

 Pälkäneeltä tutkimusmatka jatkui Satakuntaan ja kääntyi sieltä kohti Savoa ja Karjalaa. Matkan aikana suorittamiensa terveystarkastusten yhteydessä he merkitsivät muistiin myös 91 elävän ihmisen kallonmitat, silmien ja hiusten värit, jopa nännien etäisyydet toisistaan. Viimeisenä paikkakuntana oli Viipuri, joka oli tuohon aikaan maan kansainvälisin ja monikulttuurisin kaupunki. Kuvittelivatko tiedemiehet, että Viipurin markkinoilta tavoittaisi suomalaisen rodun puhtaimmillaan?                                                                                                                             
Vuonna 1875 kallot olivat esillä ylioppilaiden suuressa pohjoismaisessa tapahtumassa Tukholmassa. Kallot olivat esillä myös Pariisin maailmannäyttelyssä vuonna 1878  nimineen, iät ja mitat myös ranskaksi käännettyinä. Nykyisin kallot lepäävät pahvilaatikoissa Tukholman Karoliinisen Instituutin valvonnassa. Tieteellisessä tutkimustyössä hautarauha ja vainajan intimiteettisuoja olivat toisarvoisia käsitteitä?

Karoliinisen Instituutin edustajan mukaan aineiston tutkimus jatkuu edelleen. Eivätkö Suomen heimojen erityispiirteet ja kulkureitit ole tänä päivänä jo paljon suuremmalla tarkkuudella tiedossa?  Mikä taho katsoo tarpeelliseksi tukea ja rahoittaa näin asenteellista jatkotutkimusta?

Luettuani HBL:n artikkelin tarkistelin wikipedioista, mihin nuoret tutkijat myöhemmin ylsivät. Ja aivan oikein, kyllä heistä kehkeytyi vaikutusvaltaisia henkilöitä myös kansainvälisen mittapuun mukaan.
Ruotsin Kuninkaallisen Tiedeakatemian jäsenenä Magnus Gustaf Retzius osallistui myöhemmin Nobelin fysiikan, kemian ja kirjallisuuden palkintojen myöntämiseen. Otto Christian Lovèn oli mm. Tiedeakatemian jäsen, Karoliinisen Instituutin tarkastaja ja valtiopäiväedustaja. Lääketieteen tohtori Erik Vilhelm Nordenson teki hienon työuran Ruotsissa ja ulkomailla. Kaiken muun ohella hän oli parin vuosikymmenen ajan koko kuningaskunnan luotetuin silmälääkäri.

Sitten silmiini sattui netistä hieno tarina Parppein kanteleesta: Siinä kerrottiin, että Retziuksen retkikunnalle oli Ilomantsissa esitelty kanteleensoittaja Jaakko Parppei henkilökohtaisesti. Retzius oli nähnyt Helsingissä olevassa museokokoelmassa kanteleita ja halunnut tavata henkilökohtaisesti kanteleensoittajia matkallaan. Retzius kirjoittaa kirjassaan Finska Kranier eli Suomalaiset pääkallot: "Hän käveli meitä kohti, kantaen käsivarsillaan mustaa kielisoitinta, kanteletta. Meitä säväytti vastustamattomasti tämä ilmestys. Se oli kuin näky, eteemme astunut menneisyyden utuhahmo, kuin itse Väinämöinen olisi seissyt edessämme." Retziuksen onnistui myös hankkia matkallaan pari jouhikannelta, jousisitra ja muutama kantele. Ne on lahjoitettu Tukholman pohjoismaiseen museoon ja sieltä edelleen Musiikkimuseoon.

Retziuksen retkeä on aikanaan pidetty myös yhtenä karelianismin historian merkittävimmistä tapahtumista pelkän valokuvan ja siihen liittyvän kuvauksen ansiosta. Valokuvan pohjalta on tehty piirros Jaakko Parppeista ja se on ollut 1800-luvun lopun ehkä tunnetuin karjalaisuuden ja kalevalaisuuden kuvallinen symboli. Sanotaan, ettei ole mitään niin huonoa, ettei siinä olisi jotain hyvääkin. Parhaimmillaan tohtorismiesten tutkimusmatka tuli kartuttaneeksi tietoutta kalevalaisen kansan kulttuurista, vaikka matkan varsinaiset tutkimustulokset jäivät laihoiksi.

Ihana tulevaisuus

Oivaltava tekniikka on tarjoamassa ihmiskunnalle häikäisevää tulevaisuutta. Pyörän keksimisen jälkeen keksinnöt ovat suorastaan vyöryneet kaiken kansan käyttöön. Eikä loppua ole näkyvissä.

 
Ihmisen kekseliäisyys on saavuttanut vesilintujen tason: Kulkeminen vedessä, veden alla, maalla ja ilmassa on mahdollista.

 

Ihmisen ajatusmaailma ja käyttäytyminen eivät kuitenkaan muutu kehityksen mukana. Ihminen pysyy ihmisenä kuten vesilintu vesilintuna ja muurahainen muurahaisena.

Maailman rikkaimman määritelmä

Maailman puhtaasti rikkain henkilö on paljonääri. Suoralta kädeltä voisi luulla, että hän  omistaa kaikkea yllin kyllin ja enemmän kuin tarpeeksi. Paljonäärille ei kuitenkaan tavanomainen paljous riitä. Paljonääri omistaa kaikkea mitä kuvitella saattaa ja vielä sen ylikin. 

Paljonääriä ympäröi kaikenlainen paljous niin suuressa määrin, ettei sillä ole käsitteellistä rajaa. Paljonäärin paljosta voi myös kuvitella poistettavan miten paljon tahansa eikä paljonäärin paljous silloinkaan vähene, vaan lisääntyy.                                                                                                         

Paljonäärejä voi olla elossa vain yksi kerrallaan, sillä paljonääri omistaa paljon enemmän kuin kukaan muu. Se johtuu siitä, että paljonääri omistaa myös kaiken sen, minkä muut omistivat aikaisemmin.

The definition of the richest in the world

The purest richest person in the world is an omnipotentaire. One might think that he owns everything in plenty and more than enough, but in fact no ordinary amount is enough for him. An omnipotentaire is a sole ownershiper who must have everything and more you can imagine and even more. 

An omnipotentaire is surrounded by any kind of property so widely that it has no conceptual boundry.  No matter how much an omnipotentaire´s wealth is reduced then it just increases.

There can be alive only one omnipotentaire at a time, as he owns much more than anyone else. That’s because an omnipotentaire is a sole ownershiper and also owns everything that becomes owned.