sunnuntai 11. huhtikuuta 2021

Ikivanhaa venäläistä viisautta

Älä tappele vahvan kanssa, älä rikkaan kanssa oikeutta käy.

Rahalla saa vaikka kirkossa tapella.

Totuus on hyvä, onnellinen elämä parempi.

Jos tietäisi mihin kaatuu, heinäähän siihen levittäisi.

Oma paita minua lähinnä.

Jos teillä menee huonosti, se kyllä meille sopii.

Ei kärsivällisyys pahasta ole, olisipa vain jotain odotettavaa.

Kiire sopii vain kärpästä pyydystäessä.

Tsaari kaukana, Jumala korkealla.

tiistai 6. huhtikuuta 2021

Vielä on toivoa, vaikka paljon on menetetty

Vielä toissa kesänä elimme maailmassa, jossa olimme tottuneet elämään 70 vuoden ajan. Se oli ihana, kaunis maailma. Sota-ajan eläneet vanhempamme nauttivat täysin rinnoin rauhan ajasta. Sotien tuhot oli korjattu. Veteraanit saivat osakseen kunnioitusta. Eurooppa oli rakennettu uudelleen. Sotia käytiin muualla maailmassa. Ydinsodan mahdollisuuteen oli totuttu. Välimeren hiekkarannat houkuttelivat. Matkailu suuntautui yhä eksoottisempiin kohteisiin, vaikka Suomessakin oli tarjolla kaikkea yllin kyllin.

Vähitellen uhkakuvia alkoi ilmaantua pilvettömälle taivaalle. Köyhien maiden ahdinko alkoi saada kansainvaelluksen piirteitä ja ääriainesten toiminta kasvoi kansainväliseksi terrorismiksi. Luonnonmullistusten lisääntyminen nähtiin merkkinä ilmastonmuutoksesta huonoon suuntaan. Sotia käytiin alueilla, joilla taudit kaikenlaisen kurjuuden keskellä pahiten rehottivat.  Rikollisuus, huumeet, piittaamattomuus ja ääriajattelu nousivat näkyviksi. Lopulta pelätty pandemia teki sen, mitä oli aavisteltu pitkään ja joka iski suoraan paratiisiin.

 

Vielä ei ole kaikkea menetetty. Vielä on toivoa jäljellä, mutta ajatusten, tekojen ja tavoitteiden on muututtava paljon. Helppoa tietä ei ole eikä paluuta entiseen. On löydettävä uusi normaali,  joka antaa jokaiselle edes jotakin. Oli se sitten uskoa tai toivoa tai rakkautta tai pala leipää.

sunnuntai 15. marraskuuta 2020

Jakautuva Suomi

Poliittisesti Suomi saattaa olla jakautumassa lähes samalla tavalla kuin Yhdysvallat. Suomessa voisi jakaa puolueet kolmeen ryhmään, joista yksi olisi enemmän tai vähemmän vasemmistolaiseksi luokiteltava punavihreä puolue eli Sosialidemokraatit, Vihreät ja Vasemmistoliitto. Toinen ryhmä olisi sinivalkoiseksi luokiteltava oikeistopuolue eli Perussuomalaiset, Kokoomus, Kristilliset ja Liike Nyt. Kolmanteen ryhmään eli vaa´ankielipuolueiksi olisivat tarjolla Keskusta ja Ruotsalainen  kansanpuolue.

Tämä täysin epävirallinen jakomalli tuottaa eräitä mielenkiintoisia havaintoja:

Edellisten eduskuntavaalien tulosten perusteella käytävässä kamppailussa ovat tällä kertaa hallituksessa punavihreät ja vaa´ankielipuolueet. Sen on tehnyt mahdolliseksi yhteisestä ohjelmasta sopiminen, mikä takaa niukan enemmistön eduskunnassa. Tällä hetkelllä tehtyjen mielipidemittausten perusteella nykyhallituksella on edelleen kansan enemmistön tuki.

Jos vaa´ankielipuolueista jompi kumpi lähtisi oikeiston kyytiin, oikeistolla olisi eduskunnan enemmistön tuki ja jos sen tekisivät molemmat, sillä olisi vielä vahvempi eduskunnan enemmistön tuki. Tällä hetkellä puolueiden mielestä kuvio, jossa hallituskumppanina olisi Perussuomalaisten puolue, on kuitenkin vielä "mahdoton". Eräänä syynä voi nähdä sen, että Perussuomalaisten kannattajakunta koostuu liian monista entiset puolueensa hylänneistä ja perinteisiä hallituskokoonpanoja arvostelevista kansalaisista. Sen vuoksi Perussuomalaisten kanssa ei tahdota edes neuvotella yhteisestä hallitusohjelmasta. Muistissa on tilanne, jossa puolue hallitusvastuussa ollessaan hajosi eikä hallitukseen jäänyt tynkäpuolue menestynyt seuraavissa vaaleissa. Perussuomalaisten kannatus kumpuaa melko näkyvästi Suomi ensin -ajatuksista, jotka muistuttavat amerikkalaisten perusrepublikaanien iskulauseita.

Ruotsalainen kansanpuolue on maltillinen vaa´ankielipuolue, joka edustaa ruotsinkielistä, lukumääräisesti pienehköä vähemmistöä, jolla on suuri vaikutusvalta Suomen kulttuuri- ja talouselämässä. Puolueen poliittiset näkemykset ovat tasapainoisia.

Keskustapuolue on perinyt valtansa maatalousvaltaisen yhteiskunnan ajoilta, jolloin pienviljelijät ja maaseudun muu väki kokivat puoleen omakseen. Elinkeinorakenne on muuttunut ja maaseutu osin autioitunut. Tilalle ovat tulleet suurtaloudet, suuryritykset ja pienyrittäjät. Keskustalaiset virkamiehet ja toimenhaltijat ovat menettäneet otteensa monissa pienissä kaupungeissa ja maaseututaajamissa, joiden  väestölle annettavia lupauksia on vaikea toteuttaa. Harvaan asutut alueet tuottavat parhaassakin tapauksessa liian vähän ääniä ja kilpailua suurten kaupunkien äänistä käydään kaikkien puolueiden voimalla.

Jos Suomen oikeistopuolueet eivät löydä yhteistä linjaa, oikeisto joutuu ajoittain tekemään politiikkaa oppositiosta käsin, vaikka sillä on elinkeinoelämän tuki takanaan. Jos Perussuomalaisten kanssa ei neuvotella tai neuvoteltaessa ei synny kestäviä kompromisseja, niin ollaan USA:n viitoittamalla tiellä, jossa osa demokraateista on oikeistolaisempia kuin oikeistolaiset republikaanit ja osa republikaaneista vasemmistolaisempia kuin vasemmistolaiset demokraatit. Suomen oikeiston ja vasemmiston kohdalla tilanne on menossa samaan suuntaan. 

Yleisesti ottaen oikeistolaisuus ja vasemmistolaisuus ovat taisteluvälineitä, joiden avulla pyritään saavuttamaan mitä etua milloinkin ja kenelle kulloinkin. Hallitus ja oppositio puhuvat toistensa ohi silloinkin, kun ovat samaa mieltä. Kysymys on valtapelistä, jossa kannattajat pyritään pitämään ruodussa turvautuen vanhaan aateliston viisauteen, jonka mukaan kansa on tyytyväinen, kun se ei muusta tiedä. Nykyinen teknologia on mahdollistanut tavattoman laajan tiedonvälityksen ja näyttää siltä, että tiedonvälityksen nopeutuminen ja monipuolistuminen on muokannut vanhat viisaudet uuteen uskoon: Kansa on tyytyväinen, kun ei saa totuudesta selvää.

Voisiko näistä tyypeistä poimia tyypillisesti joitakin poliittisia suuntauksia?


perjantai 13. marraskuuta 2020

Ajankohtaista politikointia

 Amerikkalaista politikointia voi opiskella katselemalla spagettiwesterneitä. Venäläisen politiikan tekee puolestaan ymmärrettäväksi, kun selailee Laursonin toimittamaa kuvakirjasta Wanhan Wenäjän viisautta, huumoria ja uskomuksia.

 
Tarunhohtoista Silkkitietä pitkin kauppaa käytiin 1300 vuotta vain yhteen suuntaan eli Kiinasta Eurooppaan. Sama homma jatkui meritse ja vielä myöhemmin myös ilmateitse. Miksi Kiinan kauppapolitiikka yhtäkkiä koetaan pahaksi, vaikka nykykauppaa käydään jo molempiin suuntiin? Eihän läntinen maailma ole maksanut kiinalaisille mitään heidän ikivanhoista keksinnöistäkään, vaan on ominut ne itselleen.

 
Afrikan väestöä ja luonnonrikkauksia on vuosisatojen ajan käytetty palvelemaan muilla mantereilla asuvien  kansojen hyvinvointia sukupolvesta toiseen. Mihin arvoihin vedotaan, kun nykyiset afrikkalaiset hädän keskellä suljetaan pois niistä yhteisöistä, jotka ovat eniten hyötyneet afrikkalaisten vuosisatoja kestäneestä ahdingosta?


Mikä merkitys jääkausilla, pandemioilla ja nykyisellä ilmaston lämpenemiselläkin voisi olla ihmiskunnan kehitykselle? Olkaamme luottavaisia sen suhteen, että luonto ei jää sormi suussa ihmettelemään, vaan tekee sen, mikä ihmiseltä jää tekemättä. Luonnon automaatio pitää kyllä huolen siitä, että monimuotoisuuteen perustuva kehitys maapallolla jatkuu - riippumatta ihmiskunnan elinkaaaren pituudesta.

maanantai 26. lokakuuta 2020

Miesten muoti 2021

Miesten muodin odotetaan seuraavan naisten paljastavaa muotia heti, kun koronaviiruksen kiroista päästään eroon. Odotettavissa on miesten muotimaailman täydellinen mullistuminen.

Tavallisesti hyvin perillä olevista lähteistä on tihkunut tietoa muotisuunnittelijoiden salassa pitämästä pukeutumiskoodista, jonka mukaan liituraitapuvut, väljät vapaa-ajan asut ja menovaatteet korvataan yhdenmukaisella pukeutumisella. Jokapaikan asuna tulee olemaan vain kaksi vaatekappaletta - sinertävä takki ja punertavat housut. Sen sijaan jalkineet on lupa valita vapaasti sään mukaan.


 

Uusi muoti antaa runsaasti tilaa miehisille tatuoinneille, jotka nykymuoti jättää  pahasti peittävän vaatetuksen alle piiloon. Muotisuunnittelijat kuitenkin lohduttelevat miehiä, joiden nahka ei kestä tatuointeja: Tatuoinnit on lupa korvata myös avoimella mielellä ja rikkaalla ilmehdinnällä.

   

keskiviikko 21. lokakuuta 2020

Etätyön ruokaresepti

Firmoissa, joissa etätyö ylipäänsä on mahdollista ja etätyötä tehdään, kiinnitetään ehkä liian vähän huomiota siihen, mitä etätyöntekijät työpäivän kuluessa syövät. Monessa tapauksessa syöminen jää etätyöntekijän omien tottumusten varaan. Sivukonttorin etätyöntekijä esittää oman päiväreseptinsä ja toivoo siitä olevan apua myös muille etätyötä tekeville.

 
Aamukahvi
Kätevintä on noudattaa ranskalaista menua. Se on kahvi ja patonki. Kahvin osannee jokainen omalla tavallaan valmistaa. Sen sijaan patongin teko on ohjeistettava. Patonkitaikina kannattaa vaivata edellisenä iltana turpoamaan. Etätyöpäivän aamukiireessä paistaminen käy käden käänteessä.

 


Lounastauko
Italialainen lounas valmistuu hetkessä, jolloin nauttimiseen jää enemmän aikaa. Luonnollinen valinta on pizza. Tässä kohden on todettava, että uunin lämmittäminen vaatii turhan paljon aikaa. Pizzan voi myös valmistaa paistinpannulla. Sovelletaan vain pannukakun paisto-ohjeita. Paistinpannua voidaan käyttää samoilla öljyillä myös päivällisen teossa ja aikaa säästyy.

 

 

Iltapäiväkahvi
Kahvi on kuumana pitkin päivää ja aamuisista patongeista ja lounaalla syödystä pizzasta lienee säästynyt sen verran murusia, että helpolla pääsee.

 


Päivällinen
Herkullinen ateria syntyy käden käänteessä ruotsalaisten herkullisista säilykkeistä. Paistinpannu onkin hyvissä rasvoissa, joten pienikin nokare voita riittänee.

 

Iltapala
Paras iltapala syntyy suomalaisesta kaurapuurosta. Se on sulavaa ja vatsaystävällistä. Sitäpaitsi jäljelle jäävän puuron voi seuraavana aamuna leipoa ja paistaa kaurapatongeiksi.

                                                                         

                                           

tiistai 20. lokakuuta 2020

Kiihkoilu on aaltoliikettä

 Nudiscus Narsisculainen perusti aikoinaan Kiihkoilijoiden veljeskunnan, joka on kestänyt tuiskut ja tuulet. Välillä se on uinunut prinsessa Ruususen unta, kunnes uljas prinssi on saanut aikaan herätyksen. Tänä päivänä yhteisöä johtaa hämärätaksi- ja salahotellimoguli Jerk Reckless. Hänen oikeana ja vasempana kätenään toimivat Floppy Liar ja Bunny Cash. Asunnoton maankiertäjä Floppy tuli napatuksi sisäpiiriin Bunnyn välityksellä. Bunnylla oli tarkka silmä ja aikaisempaa kokemusta eräänlaisena tavarantoimittajana. Hänen viehkeä olemuksensa takasi etuoikeuden rahakkaisiin asiakkaisiin niin laman, nousukauden kuin pandemiankin aikana. Ehkäpä juuri Bunnyn ilmestyminen veljeskunnan kuvioihin johti siihen, että toiminta alkoi fokusoitua yhdyskunnan suuntaan.

 Bunny keskittyi miesten haalimiseen ja Jerk naisten kesyttämiseen. Floppy oli kuin luotu kohottamaan kiihottavaa tunnelmaa yhdyskunnan klubeissa. Kolmikon johdolla kiihkoilijat saivat tuulta purjeisiinsa. Kiihkoilijoiden sisäpiirille tulvi  rahaa ovista ja ikkunoista. Tuloista ja menoista ei ollut tarpeen pitää kirjaa, sillä heidän asiakkaansa eivät vaadi kuitteja eivätkä kerro, mihin rahansa panevat.

Rahapajasta sai vihiä myös Santtu Mora, jota kutsutaan Monttu-Saaraksi. Liikanimensä Santtu oli saanut leipätyöstään sotilaiden kaivamien poteroiden tarkastajana. Työhön kuului myös luennoiminen poteroiden tärkeydestä. Luennot päättyivät aina samaan viisauteen: Lapiollinen maata säästää kypärällisen verta. Hänen mukaansa kypärällinen verta on sivistyneempi näky maakuopassa kuin kypärässä. Puhtaan kypärän saa nopeammin kiertoon kuin likaisen ja pahoissa tilanteissa nopeus on aina valttia. Tarkastaja Santtu ja hänen paras kaverinsa kapteeni Allan Multa muodostavat myös oivan parivaljakon Kiihkoilijoiden kuvioissa. Allan Multa ja Santtu tutustuivat aikoinaan siten, että Santtu oli kaivanut mullan alta kallan kukan ja tökännyt sen kapteenin lakin koristeeksi. Tämän kitkerän kalkin tuo katkera kilkki joutuisi vielä nielemään, ajatteli kapteeni.

Yhteisön vakinaisten asiakkaiden ja satunnaisten vierailijoiden lukumäärä on kasvanut ja kasvaa edelleenkin huimaa vauhtia. On selvää, ettei sisäpiirin pitäisi antaa kasvaa samaa tahtia apulaisten ja asiakkaiden kanssa. Varsinkin suihkuseurapiireihin lukeutuva joukko on aiheuttanut salassapito-ongelmia. Ydinjoukkoon on päässyt sellaisiakin megatähtiä kuin paparazzien unelmakohde Marylou Monrepo ja toimintaelokuvien kassamagneetti Sean Moore. Laajentunut sisäpiiri on poikinut vain skandaaleja ja typeriä paljastuksia. Ajoittain sisäpiiriläiset ovat kahmineet rahaa taskuihinsa sellaista vauhtia, että hitaimmat ovat jäneet nuolemaan näppejään. Ilkeimmät ovat olleet näkevinään touhussa jopa sisäpiiririkoksen piirteitä.

Epämääräiset väitteet ovat myös kiristäneet johtoportaan tunnelmia. Kaiken lisäksi Allan on jahdannut Saaraa siinä määrin, että touhu on saanut seksuaalisen ahdistelun piirteitä. Marylou Monrepo ja Sean Moore ovat myös lehtitietojen mukaan vähän väliä eroamassa eikä yhteisön johdossa olla selvillä, koskevatko huhut eroa yhteisöstä, laillisista puolisoista vai toinen toisistaan. No, joka tapauksessa näennäinen sopu on säilynyt sen vuoksi, että rahan kerääminen on niin tuottoisaa, etteivät keskinäiset riidat ole saaneet sisäpiiriä hajoamaan, vaikka paikat natisevat.

Ahdasmieliset ulkopuoliset näkevät toiminnassa myös perustuslain vastaisia piirteitä. Kiihkomielisten touhua katsovat sormiensa läpi niin vaikutusvaltaiset tahot, ettei toiminnan tutkimisessa päästä puusta pitkään tai ainakaan yksittäisiä tapauksia pidemmälle. Kiihko on aaltoliikettä ja kiihkoilua rajoittaa vain lompakon paksuus.