Mystinen kokemus voi johtaa historialliseen muutokseen

 
"Pyhät Naiset Haudalla" on Einojuhani Rautavaaran loihtima sävelteos, joka sopii hyvin alkumusiikiksi, kun lukee Jaakko Heinimäen monenlaisia ajatuksia herättävän esseekokoelman "Pyhiä naisia ja muita pyhimyksiä". Rooman keisari Konstantinus Suuri pani 300-luvulla alulle kristinuskon kehittämisen koko läntisen maailman valtauskonnoksi. Liikkeellepaneva voima oli keisarin oma äiti, tallityttönä syntynyt Flavia Iulia Helena, jolle myöhemmin annettiin arvonimi "augusta" ja jota tänäkin päivänä kunnioitetaan nimellä Pyhä Helena. 

Kirjan teksteistä voi helposti siirtyä omiin mietteisiin, että jopa Suomessa, Hattulan Pyhän Ristin kirkon 1500-luvun seinämaalauksissa on tarina siitä, miten keisari Konstantinuksen äiti Helena löysi pyhän ristin Jerusalemista.

Täällä Pohjolan perukoilla voitiin Väinämöisen kantelelauluista siirtyä sujuvasti kristillisiin mytologioihin, joista eräässä kerrotaan talonpoika Lallista, jonka kerrotaan tappaneen katolisen piispa Henrikin kirveellä Köyliön järven jäällä. Myöhemmin Lallin uskotaan tavanneen kohtalonsa oudolla tavalla, kun tarinan mukaan hiiret ahdistivat hänet puuhun, josta hän yritti pelastautua heittäytymällä järveen, mutta hukkui. Tarina jäi elämään, koska se kiehtoi metsien asuttajia.

Tietoa kristinuskosta oli saapunut Suomeen jo viikinkien valtakaudella, jolloin talojen nuoremmat pojat saattoivat lähteä vaeltamaan etelään ja pestautua roomalaisiin legiooneihin. Tuliaisina he toivat uudenlaista tietoa korkeammista voimista. Kotoisassa kielenkäytössä arkiset tarinat kääntyivät runoudeksi: "Oi Ukko, ylijumala, tahi taatto taivahinen, vallan pilvissä pitäjä, hattarojen hallitsija!" Tiedettiin, että "vesi on vanhin voitehista, kosken kuohu katsehista, itse luoja loitsijoista, Jumala parantajista".

Nykyisen Suomen asukkailla on sikäli kirjava sukupuu, että kulttuuria on ollut tarjolla eri aikakausina vaihtelevasti useilta suunnilta. Monikieliseltä Ruotsin kuningaskunnalta jäi perinnöksi ruotsinkieli ja luterilainen kristillisyys. Katolisuus ja ortodoksisuus eivät saaneet yliotetta, vaikka munkkiveljeskunnat aikanaan opettelivat saarnaamaan jopa kansan omalla kielellä - kunnes Agricola käänsi Raamatun suomeksi.

Suomessa luostareilla ja pyhimyksillä ei ollut niin vallankumouksellista merkitystä kuin Manner-Euroopassa, sillä kristinuskoa alettiin saarnata kalevalaiselle kansalle vasta 1000-luvun alussa. Ensimmäisiä luostareita oli dominikaaniveljeskunnan Hansaliiton alkuaikoina Turkuun vuonna 1249 perustama Pyhän Olavin luostari. Keskiajan tunnetuin pyhimys pohjolassa oli Pyhä Birgitta, joka  kanonisoitiin vuonna 1391. Pohjolassa Pyhää Birgittaa aikaisempia naispuolisia pyhimyksiä oli Ruotsinmaalla vain kolme, Tanskassa kaksi ja Norjassa yksi.

Todellista valtaa Kalevalan kankahilla pitivät katoliset piispat vielä Kalmarin unionin aikana, kunnes Kustaa Vaasa vapautti Ruotsin unionista ja Vatikaanista tultuaan valituksi Ruotsin kuninkaaksi vuonna 1523. Luterilaisuus vakiinnutettiin Ruotsi-Suomeen Uppsalan kirkolliskokouksessa vuonna 1593.

Palatkaamme lukemaani kirjaan ja tämän kirjoituksen alkuun: Euroopan ja samalla myös Pohjoismaiden koko kirkkohistoria olisi muotoutunut aivan toisenlaiseksi ilman Pyhän Helenan mystisiä kokemuksia!

Suomalaisuuden polulla

 Ruotsin kuningaskunnan  ja Venäjän keisarikunnan välinen Suomen sota käytiin 21.2.1808 - 17.9.1809. Sota päättyi Haminan rauhaan, jolloin Ruotsin kuningaskunnan itäisestä puolikkaasta muodostettiin Venäjän keisarikunnan autonominen Suomen suuriruhtinaskunta.  Sellaiset suuret suomalaiset kuin Lönnroth ja Runeberg syntyivät Ruotsin vallan aikana, jolloin Suomen alueen pääkaupunki oli Turku, mutta elivät myös Venäjän vallan aikaa, jolloin Suomen suuriruhtinaskunnan pääkaupunki oli Helsinki. Sen sijaan Topelius, Kivi, Canth ja Edelfelt elivät koko elämänsä Suomen suuriruhtinaskunnassa, jossa syntyivät myös Mannerheim, Sibelius, Aho, Leino, Sillanpää ja Waltari, jotka saivat kokea Suomen itsenäistymistä seuranneet vaikeat ajat.

Elias Lönnrot keräsi kalevalaista kansanrunoutta ja kehitti suomenkielistä kasvinimistöä. Aleksis Kivi avasi tietä suomenkieliselle kirjallisuudelle. Albert Edelfelt maalasi suomalaista luontoa tunnetuksi myös ulkomaille. J.L. Runebergin, Sakari Topeliuksen ja Minna Canthin kirjallisen tuotannon helmet olivat ruotsinkielisiä, mutta käännettiin nopeasti suomenkielelle. C.G.E. Mannerheim oli kosmopoliitti, jonka kokemusta tarvittiin sekasortoisissa oloissa. Jean Sibeliuksen sävellykset kertovat maailmalle enemmän kuin kirjoitetut sanat. Juhani Aho, Eino Leino, F.E. Sillanpää ja Mika Waltari ovat paaluttaneet suomalaisille itsenäistä paikkaa vapaiden kansakuntien joukossa.

Tämä ohut otos suomalaisuuden rakentajista pyrkii vain muistuttamaan siitä, että valmiiksi tallattua polkua ei ole olemassa. Jokaisen sukupolven on kannettava oma vastuunsa ennalta arvaamattomassa tulevaisuudessa.

Kehittyvän liikennekulttuurin autuus

 NOPEITA AUTOJA HIMOITAAN

Tavalliselle autoilijalle riittää, kun auto kiihtyy nollasta sataan alle 10 sekunnissa ja huippunopeus jää alle 200 km/h. Eihän Suomen teillä saa edes ajaa yli 120 kilometrin tuntinopeudella.
 
Jokin rahamiehen huippukallis erikoisauto sen sijaan kiihtyy nollasta sataan kahdessa sekunnissa ja nollasta kolmeen sataan alle 10 sekunnissa, jolloin nopeuskin voi nousta neljään sataan. Tämmöisellä ajopelillä voi ajaa vaikka useammista liikennevaloista yhdellä hujauksella, kun ohittaa kaikki valot keltaisilla ja jos tilaa on, niin viuhahtaa vaikka punaisilla ennen kuin kukaan muu ehtii kytkintä nostaa! Jarrutusmatkoista ei yleensä olla kiinnostuneita, kun niissä tilanteissa on liian monta muuttujaa.
 

HITAAT JALANKULKIJAT MUIDEN JALOISSA

Jalankulkijoille ja pyöräilijöille on rakennettu monenlaisia polkuja, suojateitä, alikulkutunneleita, ylikulkusiltoja ja liikennevaloja. Hitaiden kävelijöiden ja nopeiden polkupyöräilijöiden reitit on pyritty eriyttämään sekä toisistaan että vahvoista moottoriajoneuvoista. Lisäksi liikennesäännöt ja liikennevalot koskevat kulkutavasta riippumatta kaikkia kulkijoita.

Rullaluistimet ja potkulaudat tulivat kuitenkin sotkemaan kuvioita. Eikä aikaakaan, kun sähkölaudat valtasivat kaikki mahdolliset kulkuväylät. Ne ovatkin sitten niin nopeita ja niitä on niin paljon, ettei niiden käyttöäkään voida juuri mitenkään valvoa.

VESILIIKENNE MURROKSESSA

Muinoin vesillä liikkuminen oli hidasta meloen, soutaen ja purjehtien. Vaarana olivat rajuilmat ja tuntemattomat karikot. Tänä päivänä kerrostalon kokoisille laivoille sattuvat haverit ovat ongelmallisia pelastajille, joille pulmia aiheuttavat myös hyvin nopeat pienveneet ja vesiliikenteen säännöistä piittaamattomat hurjastelijat.

ILMASSA ON VIELÄ TILAA

Maapallon ilmakehä on muutaman kilometrin paksuinen, joten siellä on monessa kerroksessa tilaa paljon enemmän kuin maanpinnalla. On helppo ennustaa, että kun selkärepun kokoinen suihkumoottori on jokamiehen saatavilla, niin ilmailulle on vaikea luoda liikennesääntöjä ja vielä vaikeampi niitä on valvoa!

Kuusiston piispanlinna pähkinänkuoressa

Kuusiston piispanlinnan rauniot sijaitsevat Piikkiönlahden rannalla Kaarinan Kuusistossa, parinkymmenen kilometrin automatkan päässä Turun linnasta. Kulkuyhteydet suureen saareen  toimivat keskiajalla meriteitse.

Vatikaanin määräyksestä saarelle alettiin 1200-luvun lopulla rakentaa tukikohtaa katolisille piispoille, joiden tehtävänä oli laajentaa Vatikaanin valtaa ja juurruttaa katolista kristinuskoa pohjoisten erämaiden asukkaisiin.  Aluksi paikalle kohosi puinen varustus, jolta ajalta on säilynyt piispa Maunu I:n kirje vuodelta 1295.

Tukikohdan rakentaminen kivilinnaksi alkoi 1300-luvun alkupuolella. Kiviainesta louhittiin alueen kallioista ja irtokiviä rahdattiin läheiseltä Kappelinmäeltä. Linnan maille kehittyi kartano- ja kyläyhteisö, joka tuotti tarvittavat elintarvikkeet ja rakennusaineet. Linna oli lajissaan hyvin edistyksellinen puutarhoineen ja lämmitystekniikoineen. Varusväen päällikkönä toimi linnanvuoti.

Piispanlinnan loistoaikaa oli 1400-luku, jolloin siitä kasvoi kolmen kerroksen korkuinen. Linna ehti olla 15 katolisen piispan tukikohtana ennen kuin tanskalaiset valloittivat sen vuonna 1522 ja heti seuraavana vuonna kuningas Kustaa Vaasa otti linnan haltuunsa.

  
Aikaisempina aikoina novgorodilaiset olivat polttaneet linnan ainakin vuosina 1318 ja 1485. Palojen jälkeen linna kuitenkin kunnostettiin. Uskonpuhdistuksen melskeissä Kustaa Vaasa määräsi lopulta linnan purettavaksi vuonna 1528. Purkukiviä laivattiin Turun linnan ja Piikkiön kirkon rakennustarpeiksi ja tiiliä Ahvenanmaan Kastelholman linnan korjauksiin. Linna oli käynyt tarpeettomaksi ja raunioitui. Nykyisin sitä hoidetaan arvokkaana turistikohteena.

Suomen katoliset piispat Kuusiston linnan aikakautena:

Maunu I (Magnus)  1291 - 1308
Ragvald II (Ragvaldus II)  1309 - 1321
Pentti Gregoriuksenpoika (Benedictus Gregori II)  1321 - 1338
Hemming  1338 - 1366
Henricus II Hartmanni  1366 - 1367
Johannes Pietrinpoika  (Johannes II Petri)  1368 - 1370
Johannes III Westfal  1370 - 1385
Bero (Björn II Balk)  1385 - 1412
Maunu II Tavast (Magnus Olavi)  1412 - 1450
Olavi Maununpoika (Olavus Magni)  1450 - 1460
Konrad (Conradus) Bitz  1460 - 1489
Maunu III Särkilahti (Magnus Nicolai)  1489 - 1500
Lauri (Laurentius) Suuripää  1500 - 1506
Johannes IV Olavi (Olavinpoika)  1506 - 1510
Arvid Kurki (Arvidus Korke)  1510 - 1522

Ahdas maapallo

 Sanotaan, että laihakin sopu on parempi kuin lihava riita. Viereisten torppien rajasta voidaan riidellä jatkuvasti, mutta etäämpänä asuvan väen kanssa eletään sulassa sovussa. Koko maapallon mittakaavassa ollaan huolestuneita ilmastonmuutoksesta. Kuitenkin lauhat kaudet, jääkaudet ja luonnonkatastrofit ovat seuranneet toisiaan iät ja ajat. Maapallon asukastiheys muistuttaa jo mehiläispesää. Monin paikoin maapallo on käynyt ahtaaksi, mutta aurinkokunnan lähimaastossa ei näytä olevan toista pesäksi sopivaa planeettaa. 

Ihmiskunta saattaisi kyllä selviytyä ilmastonmuutoksesta, mutta se on myös sotaisan ajattelunsa vanki. Ei ole kärsivällisyyttä olla tarttumatta aseisiin - puhumattakaan aseistariisunnasta. Ilmastonmuutoksen, luonnonmullistusten ja pandemioiden ohella sotiminen näyttäisikin olevan ainoa keino harventaa liikakansoitusta, kun käytettävissä on vain yksi maapallo.

Pitkällä tähtäykselllä tässä pesässä on elettävä mehiläisten ja muurahaisten ikiaikaisella kestävän kehityksen polulla. Että onko tässä jutussa mitään logiikkaa? On toki se, että mehiläis- ja muurahaispesiä maapallolle vielä mahtuu, mutta ihmiskunnalle tämä pesä on käynyt ahtaaksi.

Syntien ikuinen taakka

Synti kattaa ihmisen kaikki pahat teot. Teologit selittävät, että synti on syy, joka aiheuttaa pahat teot. Tästä seuraa, että pahan teon tehnyt ihminen on syntinen, joten kaikki ihmiset ovat enemmän tai vähemmän syntisiä.                                                                                                                                                    

Antiikin ajoista alkaen syntejä on lueteltu ja luokiteltu. Synteinä on pidetty ylensyöntiä, haureutta, rahanhimoa, masennusta, vihaa, välinpitämättömyyttä, kunnianhimoa ja ylimielisyyttä. Kaikista näistä on voitu todeta seuranneen myös pahoja tekoja.

Kristilliseen maailmankatsomukseen sopivaksi syntilistaa on hiottu muotoon ylpeys, kateus, viha, laiskuus, ahneus, ylensyönti ja himo.

Listat voidaan yhdistää syntipareittain: ylensyönti/ylensyönti, haureus/himo, rahanhimo/ahneus, välinpitämättömyys/laiskuus, masennus/kateus, viha/viha, kunnianhimo ja ylimielisyys/ylpeys.  Ylensyönti ja viha tuomitaan synneiksi yksimielisesti. Himo johtaa synnilliseen haureuteen. Ahneus antaa siivet rahanhimolle. Laiskuus johtaa välinpitämättömyyteen ja kateus masennukseen.

Kaikki nämä ikiaikaisten syntien keitokset ovat johtaneet maailman nykyiseen asentoon. Oligarkkien ja miljardöörien eduista taistellaan verissäpäin. Tavalliselle tallaajalle on tarjolla vain haureutta, masennusta ja välinpitämättömyyttä.

Ihmisaivojen kapasiteetti on rajallinen

 Aika kuluu ja aikaa kulutetaan. Ajan mittaan aika kuluttaa kaikkea, mitä ajassa on. Myös sotaa käydään ajassa. Sota kuluttaa ihmisiä ja infrastruktuuria, sotaväkeä ja sotamateriaaleja. Sodankäyntiin kuluu myös rahaa ja sitä kulutetaan niin paljon kuin kulloisiinkin sotiin tarvitaan. Sotimisen olennaisena osana on manipuloitu informaatio. Tavoitteiden saavuttamiseksi informaatiota jaetaan, tarkistetaan, kohdennetaan, kyseenalaistetaan ja estetään kulloistenkin tarpeiden mukaan.

Rauhaa rakastava ihminen on kummajainen, joka äkkipäätään ajatellen ei lainkaan sovellu tähän maailmaan. Tarkempi tarkastelu kuitenkin osoittaa, että myös hyväntahtoista ja rauhallista elämänmenoa on olemassa. On kameleita ja hevosia, lehmiä ja lampaita. On armeliaita rikkaita ja sopuisia köyhiä, orjia ja halpatyövoimaa. Esiintyy myös elämistä sopusoinnussa luonnon kanssa.

Ajan oloon tarvitaan kuitenkin sellaista ajattelua, johon ihmisaivojen kapasiteetti ei lainkaan riitä.