torstai 27. joulukuuta 2018

Kuningasten kuningas

Tämä tarina ei kerro siitä kuninkaasta, joka loi taivaan ja maan. Tämä on tarina suurimmasta kuninkaasta, joka koskaan hallitsee maanpiiriä.

Kuningas on nimeltään Phenomental I Suuri. Hänen sotajoukkonsa ovat kaikkein suurimmat ja kaikkein parhaimpien sotapäälliköiden komennossa. Hänen alaisuudessaan toimivat kaikki muut kuninkaat, presidentit, pääministerit, hallitukset, parlamentit, teollisuudenhaarat ja liikeyritykset maassa, merellä ja ilmassa. Hänen omaisuuttaan ovat kaikki maapallon luonnonvarat ja rikkaudet. Sen vuoksi tämän kuningasten kuninkaan erityisessä suojeluksessa ovat kaikki työläiset, toimihenkilöt ja virkamiehet tehtäviensä laadusta riippumatta. Ilman heidän työpanostaan kuningas joutuisi  viettämään erakon elämää kaikkien rikkauksien keskellä aivan kuin Robinson Crusoe yksinäisellä saarella.

Kuningas Phenomental I Suuri hallitsee maan piiriä kovalla kädellä. Se on välttämätöntä, sillä kurin ja järjestyksen vaihtoehto on sekasorto ja kaaos. Ylimpänä käskijänä tarvitsee vain kohottaa kätensä ja näyttää sormellaan, mitä haluaa. Ongelmaksi muodostuu, että kun on moneen kertaan saanut sen, mitä haluaa, ei voi enää keksiä mitään uutta haluttavaa.

Kuninkaalla on aluksi vain yksi painajainen, joka kiusaa häntä päivin ja öin. Hän pelkää salaliittoa, joka pyrkii syrjäyttämään hänet valtaistuimelta ja riistämään häneltä hänen kaikkivoipaisen valtansa ja oikeutensa maapallon luonnonvaroihin.

Kuninkaan painajainen alkaa vähitellen saada seurakseen toisen riivajaisen. Öisin hänen päässään pyörivät kaikki mielihalut, jotka ovat tulleet tyydytetyiksi. Sen lisäksi hän alkaa kiivaasti miettiä, löytyisikö mitään uutta haluttavaa. Niinpä hän toteuttaa yhä uudestaan vanhoja mielihalujaan, kunnes kyllästyy lopullisesti loputtomaan toistamisen toistamiseen.

Sitten koittaa päivä, jolloin viekkaat salaliittolaiset, joista todellakaan ei ole puutetta, kaupittelevat kuninkaalle ajatuksen, joka ei ole itsestään pälkähtänyt kuninkaan päähän. He esittelevät kuninkaalle hyvin tai oikeastaan erittäin hyvin varustellun avaruusaluksen, josta ei loistokkuutta puuttu. Aluksen matkustajiksi voidaan kelpuuttaa kuninkaan itsensä lisäkäksi vain ja ainoastaan hänen luotettavimmat sukulaisensa, parhaat suosikkinsa ja vaikutusvaltaisimmat hengenheimolaisensa. Kuningas on suunnattoman ilahtunut mahdollisuudesta aivan uudenlaiseen kokemukseen.

Kuningas ystävineen astuu alukseen. Suuren ilotulituksen räiskähdellessä jättimäinen kantoraketti nostaa jättimäisen avaruusaluksen öiselle taivaalle eikä siitä sen jälkeen koskaan kuulla mitään. Kuningasten kuninkaan lähdettyä maanpiiri joutuu sekasortoiseen tilaan ja sellaisena se pysyy aina hamaan tulevaisuuteen asti.

maanantai 26. marraskuuta 2018

Pohjoinen demokratia on rautaa

Ruotsin kuningaskunta on parlamentaarinen monarkia, jossa kuninkaalla ei ole toimeenpanovaltaa. Hallitusmuodon mukaan toimeenpanovalta on pääministerin johtamalla hallituksella, joka saa valtuuksensa lainsäädäntövaltaa käyttävältä parlamentilta.

Viimeisimmissä vaaleissa poliittisten puolueiden voimasuhteet parlamentissa muuttuivat niin paljon, että  puolueiden on ollut vaikea päästä sopuun hallituksen muodostajasta eli pääministeristä. Mutta eipä hätää, kun kuningas on kuitenkin ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja. Oman arvovaltansa lisäksi hänellä on kuin onkin myös poliittista vastuuta tilanteessa, jossa varsinaisen toimeenpanovallan valtias on vasta valinkauhassa.

Suomen parlamentaarisessa tasavallassa ei ole pelkoa toimeenpanovallan tyhjiöstä, sillä presidentille on jätetty jonkin verran sekä lainsäädännöllistä että poliittista valtaa. Jos sopua ei synny riittävän nopeasti vaalituloksen ja hallitusohjelman perusteella, niin presidentti voi viime kädessä nimittää toimitusministeriön, kunnes eduskunnassa saadaan tolkullista sopua aikaan. Presidentti voi myös ainakin teoriassa johtaa ulkopolitiikkaa yksinkin kunnes saa tuekseen eduskunnan luottamusta nauttivan ministeristön.

Seuraavat valtiolliset vaalit saattavat Suomessakin aiheuttaa yllättävän tilanteen, vaikka puolueiden kannatuskyselyjen perusteella hallitusvaihtoehdot näyttävät etukäteen selviltä.

Suomessa on kolme suurta ja viisi pienempää puoluetta sekä muutamia aivan pieniä. Vaalien jälkeen uusi hallitus on yleensä syntynyt siten, että kaksi suurta on päässyt sopuun ministerisalkuista kahden tai korkeintaan kolmen muun puolueen kanssa siten, että eduskuntaan on saatu muutaman edustajan enemmistö. Kahden kauppa on kolmannen korvapuusti, joten yhden suurista puolueista on aina vuorollaan jäätävä johtamaan oppositiota eduskunnasta käsin.

Viime vaalien jälkeen koettiin myös Suomessa uudenlainen poliittinen tilanne. Pitkään oppositiossa ollut puolue pääsi hallitusvastuuseen. Se ei kuitenkaan kestänyt paineita ja hajosi. Vain puolueesta erotetut ministerit jäivät hallitukseen. Hallituksen luottamus sentään säilyi, kun sille jäi niukka enemmistö eduskuntaan.

Seuraavien vaalien kampanjointi on jo alkanut. Kolme suurinta jatkaa suurina ja niiden keskinäinen vaalimenestys ratkaisee, kenen on jäätävä oppositioon. Seuraavaksi suurimmat puolueet pääsevät joko pitämään kiinni periaatteistaan tai joutuvat taipumaan hallitusohjelmaan vakuuttelemalla, että valtakunnan asioihin voidaan vaikuttaa ainoastaan hallituksesta käsin.

Ruotsissa äänestäjät pääsivät yllättämään poliitikot. Suomi on monissa asioissa seurannut vanhan isäntämaan jalanjäljissä. Pohjoismaiden parlamentarismissa on rautaista se, että kun äänestäjien sietokyky ylittyy, niin leipiintynyttä politikointia on mahdollista kouhia. Joka tapauksessa oikeistolaista ajattelua löytyy läpi puoluekentän siinä määrin, etteivät suuretkaan heilahtelut mielipidemittauksissa kansalaisten arkeen asti pääse vaikuttamaan.

sunnuntai 25. marraskuuta 2018

Iltamäenlasku

Ilmassa on suuren urheilujuhlan tuntua, kun Mahtivuoren suurmäessä on vuorossa iltamäenlasku. Mäenlaskua varten suurmäen alastulorinne on juhlavalaistu sateenkaaren väreillä siten, että poikittaiset väriraidat kattavat 5 metrin levyisinä kaistoina koko rinteen.

Naiskilpailijat ovat sonnustautuneet pitkiin, hopeanhohtoisiin iltapukuihin ja minkkiturkkeihin. Mieskilpailijoiden mustat frakit pilkottavat muhevien peurannahkaturkkien alta. He seisovat rivissä yksin ja pareittain punaisella matolla rinteen juurella. Juhla-asuiselle yleisölle on varattu terästettyjä glögejä 500 metriä pitkien pöytärivien mitalla. Kuulutusten välillä kovaäänisistä raikuu vuoroin hip-hop-räppiä ja round-the-clock-rokkia.

Hyppytornissa odottavat vuoroaan tuhannet ilotulitusraketit, jotka lauotaan taivaille sarjatulena, kun kilpailijoita haastatellaan. Koko tapahtuma kuvataan ja videoidaan. Kilpailijat sädehtivät kilpaa haastattelijoiden ja kuvaajien loisteessa. Juhlakisan avaa joku Kansainvälisten Mediakonsortioiden presidenteistä kuten Carlos Jesus Constructus tai sijaisensa.


 
Juhlakisan tekee poikkeuksellisen mielenkiintoiseksi se, että kilpailussa on vain yksi eli yleinen ja yhtäläinen kilpasarja miehille ja naisille.

Kisan idea: Kilpailijoiden tehtävänä on laskea, montako värikaistaa rinteessä on. Kilpavarustukseen kuuluu kynä ja omalla nimellä varustettu paperilappunen, johon kilpailijan tulee merkitä oma arvionsa. Oikein tai lähinnä oikein veikanneelle on luvassa palkintona 9 miljoonaa euroa, toiseksi parhaalle 5 miljoonaa euroa ja kolmanneksi parhaalle 2 miljoonaa euroa. Mikäli oikeita vastauksia jonkin voittoryhmän kohdalle osuu useita, niin palkinnonsaajan ratkaisee arpa, sillä palkintosummat ovat jakamattomat.

OBS! Laskutapa on vapaa, aikaa käytettävissä yksi tunti.

Voittajien nimiä ei heidän oman turvallisuutensa vuoksi julkaista. Voittajia ovat joka tapauksessa kaikki ne, jotka ovat tulleet kutsutuiksi ja päässeet saapumaan punaiselle matolle.

Tämä viihdekonsepti on vapaasti käytettävissä. Idean kehittely ja rahastus jätetään toteuttajan haaveeksi.

torstai 15. marraskuuta 2018

Oona Liisa

Pariisin Louvressa kuusi miljoonaa ihmistä käy vuosittain ihailemassa Leonardo da Vincin 1500-luvulla maalaamaa öljyvärimaalausta Mona Lisa. Monet ovat vuosisatojen kuluessa yrittäneet arvailla, mitä salaperäisesti hymyilevä Mona Lisa ajattelee. Mikä on hänen hymynsä kohde? Onko Mona Lisa kaunis mies? Mona Lisan hymyn salaisuus saattaa kuitenkin jäädä vaille lopullista vastausta.



                                                                
                                                                OONA LIISA

Tämän Oona Liisan piirtäjä vakuuttaa, että hänen piirroksensa esittää naista, joka hymyilee miehelle, johon hän on rakastumassa ensi silmäyksellä. Piirtäjä ei halua jättää mitään arvailujen varaan, vaan haluaa säästää katsojat vuosisatoja kestävältä piinalta. Nyt kenenkään ei tarvitse arvailla, mikä on tämän Oona Liisan sukupuoli ja mikä hänen hymynsä salaisuus.


Piirtäjä ei lähde arvailemaan Leonardo da Vincin Mona Lisan sukupuolta, mutta katseesta ja hymystä hän päättelee, että Mona Lisa katsoo miestä, jonka hän on jo kietonut pikkusormensa ympärille.
                            











perjantai 9. marraskuuta 2018

Mies vai nainen, siinäpä kysymys!

Ovatko ihmiset vain miehiä ja naisia? Eipä tietenkään! Miehiä on monenlaisia: On tosi miehiä eli miesmiehiä, keskivertomiehiä eli miehiä ja vähän naisellisia miehiä eli naismiehiä. Samoin on monenlaisia naisia: On todella naisellisia naisia eli naisnaisia, keskivertonaisia eli naisia ja vähän miesmäisiä naisia eli miesnaisia. Näiden perusmallien välissä on vielä n-kappaletta erilaisia yhdistelmiä.



Ajan henki on, että jakoa sukupuolen perusteella halutaan korostaa erilaisilla merkinnöillä henkilötunnuksiin. Henkilötunnuksia pitää lopulta keksiä n-kappaletta! Kirurgian kehittyminen on tehnyt mahdolliseksi sukupuolen vaihtamisen ulkoisia sukuelimiä muokkaamalla. Siitä seuraa, että henkilötunnuksia pitää keksiä 2 x n-kappaletta. Lopulta joudutaan tilanteeseen, jossa henkilötunnusta voidaan vaihtaa kuin pankkikorttin tunnuslukua.

Uskonnolliset ryhmittymät piehtaroivat selibaateissa ja riitelevät vihkimisoikeuksista. Se on hämmästyttävää, kun kaikki olemme Luojan luotuja ja anteeksiantamuksen piiriin tuotuja! Eikö vähempi kohkaaminen riittäisi? Fiksujen ihmisten tulisi kohdistaa energiansa paljon tärkeämpiin asioihin!


keskiviikko 31. lokakuuta 2018

O tempora, o mores!

Pari tuhatta vuotta sitten kaksi kolmasosaa Rooman kaupungista paloi. Puutalot paloivat maan tasalle. Kivitalojen puiset osat ja sisustukset tuhoutuivat. Palo todettiin heti tahallaan sytytetyksi. Valtiovalta kohdisti syytökset kristinuskoa tunnustaviin, taikauskoa harjoittaviin juutalaisiin lahkoihin, joita se piti roomalaisen yhteiskunnan vihollisina. Julkisesti kristinuskoa tunnustavia ja kristityiksi ilmiannettuja poltettiin soihtuina ja heitettiin eläinten raadeltaviksi. Valtiovallan ylintä porrasta edusti keisari Nero. Aikailematta hän pakkolunasti poltetusta keskustasta laajan alueen uutta palatsiaan varten. Jälleenrakentaminen alkoi. Kristinuskon leviäminen laantui hetkeksi. Samalla laantui hetkeksi myös rottien, syöpäläisten, kulkutautien ja jätevuorten ylivalta.

Kahdessatuhannessa vuodessa mikään ei ole muuttunut. Supervallat ja suurkaupungit kamppailevat yhä samojen ongelmien kanssa. Niiden taloudellisten toimien perusteeksi ja sotilaallisten toimien kohteeksi kelpaa mikä hyvänsä, minkä pelätään horjuttavan saavutettua valta-asemaa ja saavutettuja etuja. Myöskään kristinusko ei ole menettänyt voimaansa, vaan jatkaa etenemistään moniin kirkkokuntiin ja mitä kummallisimpiin lahkoihin jakautuneena.

Pakostakin tulee mieleen vanha venäläinen sananparsi: Rahalla saa vaikka kirkossa tapella!


sunnuntai 14. lokakuuta 2018

Ihmeellinen maailma

Mökki kiertää aurinkoa
ja kuu kiertää mökkiä
planeettojen ja meteorien seassa
miljardien tähtien meressä
Mökin asukkaat pölyhiukkasina
samassa äärettömässä tilassa
sadat sukupolvet sekaisin
atomeina toistensa lomassa
hajallaan kuin tuulen viemä savu



 A wonderful world

The cottage turns around the sun
and the moon turns around the cottage
among planets and meteors
among billions of stars
 Residents of the cottage as dust particles
in the same infinite space
hundreds of generations messed around
as atoms in each other's way
scattered like smoke in the wind


En underfull värld

Stugan går runt solen
och månen går runt stugan
tillsammans med planeter och meteorer
tillsammans med miljarder stjärnor
och stugans boende för länge sen
som dammpartiklar
 i samma oändliga utrymme
i en enda röra av hundratals generationer
atomer i varandras sätt
utspridda som rök i vinden


Antti Kautto 2018