torstai 15. marraskuuta 2018

Oona Liisa

Pariisin Louvressa kuusi miljoonaa ihmistä käy vuosittain ihailemassa Leonardo da Vincin 1500-luvulla maalaamaa öljyvärimaalausta Mona Lisa. Monet ovat vuosisatojen kuluessa yrittäneet arvailla, mitä salaperäisesti hymyilevä Mona Lisa ajattelee. Mikä on hänen hymynsä kohde? Onko Mona Lisa kaunis mies? Mona Lisan hymyn salaisuus saattaa kuitenkin jäädä vaille lopullista vastausta.



                                                                
                                                                OONA LIISA

Tämän Oona Liisan piirtäjä vakuuttaa, että hänen piirroksensa esittää naista, joka hymyilee miehelle, johon hän on rakastumassa ensi silmäyksellä. Piirtäjä ei halua jättää mitään arvailujen varaan, vaan haluaa säästää katsojat vuosisatoja kestävältä piinalta. Nyt kenenkään ei tarvitse arvailla, mikä on tämän Oona Liisan sukupuoli ja mikä hänen hymynsä salaisuus.


Piirtäjä ei lähde arvailemaan Leonardo da Vincin Mona Lisan sukupuolta, mutta katseesta ja hymystä hän päättelee, että Mona Lisa katsoo miestä, jonka hän on jo kietonut pikkusormensa ympärille.
                            











perjantai 9. marraskuuta 2018

Mies vai nainen, siinäpä kysymys!

Ovatko ihmiset vain miehiä ja naisia? Eipä tietenkään! Miehiä on monenlaisia: On tosi miehiä eli miesmiehiä, keskivertomiehiä eli miehiä ja vähän naisellisia miehiä eli naismiehiä. Samoin on monenlaisia naisia: On todella naisellisia naisia eli naisnaisia, keskivertonaisia eli naisia ja vähän miesmäisiä naisia eli miesnaisia. Näiden perusmallien välissä on vielä n-kappaletta erilaisia yhdistelmiä.



Ajan henki on, että jakoa sukupuolen perusteella halutaan korostaa erilaisilla merkinnöillä henkilötunnuksiin. Henkilötunnuksia pitää lopulta keksiä n-kappaletta! Kirurgian kehittyminen on tehnyt mahdolliseksi sukupuolen vaihtamisen ulkoisia sukuelimiä muokkaamalla. Siitä seuraa, että henkilötunnuksia pitää keksiä 2 x n-kappaletta. Lopulta joudutaan tilanteeseen, jossa henkilötunnusta voidaan vaihtaa kuin pankkikorttin tunnuslukua.

Uskonnolliset ryhmittymät piehtaroivat selibaateissa ja riitelevät vihkimisoikeuksista. Se on hämmästyttävää, kun kaikki olemme Luojan luotuja ja anteeksiantamuksen piiriin tuotuja! Eikö vähempi kohkaaminen riittäisi? Fiksujen ihmisten tulisi kohdistaa energiansa paljon tärkeämpiin asioihin!


keskiviikko 31. lokakuuta 2018

O tempora, o mores!

Pari tuhatta vuotta sitten kaksi kolmasosaa Rooman kaupungista paloi. Puutalot paloivat maan tasalle. Kivitalojen puiset osat ja sisustukset tuhoutuivat. Palo todettiin heti tahallaan sytytetyksi. Valtiovalta kohdisti syytökset kristinuskoa tunnustaviin, taikauskoa harjoittaviin juutalaisiin lahkoihin, joita se piti roomalaisen yhteiskunnan vihollisina. Julkisesti kristinuskoa tunnustavia ja kristityiksi ilmiannettuja poltettiin soihtuina ja heitettiin eläinten raadeltaviksi. Valtiovallan ylintä porrasta edusti keisari Nero. Aikailematta hän pakkolunasti poltetusta keskustasta laajan alueen uutta palatsiaan varten. Jälleenrakentaminen alkoi. Kristinuskon leviäminen laantui hetkeksi. Samalla laantui hetkeksi myös rottien, syöpäläisten, kulkutautien ja jätevuorten ylivalta.

Kahdessatuhannessa vuodessa mikään ei ole muuttunut. Supervallat ja suurkaupungit kamppailevat yhä samojen ongelmien kanssa. Niiden taloudellisten toimien perusteeksi ja sotilaallisten toimien kohteeksi kelpaa mikä hyvänsä, minkä pelätään horjuttavan saavutettua valta-asemaa ja saavutettuja etuja. Myöskään kristinusko ei ole menettänyt voimaansa, vaan jatkaa etenemistään moniin kirkkokuntiin ja mitä kummallisimpiin lahkoihin jakautuneena.

Pakostakin tulee mieleen vanha venäläinen sananparsi: Rahalla saa vaikka kirkossa tapella!


sunnuntai 14. lokakuuta 2018

Ihmeellinen maailma

Mökki kiertää aurinkoa
ja kuu kiertää mökkiä
planeettojen ja meteorien seassa
miljardien tähtien meressä
Mökin asukkaat pölyhiukkasina
samassa äärettömässä tilassa
sadat sukupolvet sekaisin
atomeina toistensa lomassa
hajallaan kuin tuulen viemä savu



 A wonderful world

The cottage turns around the sun
and the moon turns around the cottage
among planets and meteors
among billions of stars
 Residents of the cottage as dust particles
in the same infinite space
hundreds of generations messed around
as atoms in each other's way
scattered like smoke in the wind


En underfull värld

Stugan går runt solen
och månen går runt stugan
tillsammans med planeter och meteorer
tillsammans med miljarder stjärnor
och stugans boende för länge sen
som dammpartiklar
 i samma oändliga utrymme
i en enda röra av hundratals generationer
atomer i varandras sätt
utspridda som rök i vinden


Antti Kautto 2018

perjantai 7. syyskuuta 2018

Lovers´ Convertible


‎Automobilin huikean kehityskaaren päässä siintää ajopeli, jonka käyttövoima ei ole bensiini tai dieselöljy, häkä- tai biokaasu, sähkö tai yhtään mikään. Tulevaisuuden auto kulkee pelkän rakkauden käsittämättömällä voimalla. Auto kiidättää kulkijoita tarvittaessa jopa valon nopeudella ja turvallisesti kaikkiin tarvittaviin kohteisiin.


Mikä sitten kummallista, että kenen hyvänsä on mahdollista hankkia tuo huikea ajopeli, vaikka sitä ei tule koskaan myyntiin. Sen saa kuka hyvänsä vastikkeettomana lahjana niin kauan kuin tavaraa riittää.

Ymmärrykseni mukaan vertaansa vailla olevan ajopelin prototyyppi on ollut  valmiina jo aikoja sitten ja se tuotantokin on täydessä vauhdissa. Näyttää kuitenkin siltä, että vanhakantaiset autot kiinnostavat asiakkaita edelleen siinä määrin, ettei kysyntää ilmene. 

tiistai 21. elokuuta 2018

Vauraus yksillä - onni kaikilla

Tänään en kerro, mitä kaikkea rikkaus voi tarjota elämän mausteeksi. Sen sijaan muistuttelen siitä, miten köyhyydessä voi elää hyvää elämää. Tiedämme, että vaikka kaikki maailman rikkaudet jaettaisiin tasapuolisesti kaikkien ihmisten kesken, niin ei se riittäisi nostamaan kaikkia ihmisiä köyhyysrajan yläpuolelle, vaan juurikin päinvastoin eli kaikki jäisivät köyhyysrajan alapuolelle.

Tähän kurjaan tilanteeseen on vain yksi ratkaisu. Se on ikivanha pelastuksen sanoma, joka ohjaa ihmisiä uskoon, toivoon ja rakkauteen. On hyvä pitää mielessä, että vaikka maalliset rikkaudet jakautuvat epätasaisesti, niin onnellinen elämä on jokaisen ulottuvilla. Epäusko, epätoivo ja pelko ovat sentään tarjolla yhtä lailla niin rikkaille kuin köyhillekin.

Usko omaan ja muiden ihmisten hyvyyteen kantaa jo pitkälle. Toivo ihmisten luottamuksen voittamisesta ohjaa samaan suuntaan. Pelon voittaminen rakkauden voimalla on suurinta, mitä ihminen voi saavuttaa.

Ihminen on luonnonlapsi. Metsät, järvet, joet, meret ja vuoret ovat antaneet voimia lukemattomille sukupolville. Taikauskosta ei ole kyse, kun ihminen halaa puuta. Puu lohduttaa ihmistä, sillä puu tuntee ihmisen hyvät ja huonot aikeet. Se tuntee ihmisen huolet ja murheet. Vielä hirsitalon seinähirtenäkin satoja vuosia vanha honka vuodattaa pihkaisia kyyneleitä. Toivo auttaa riemuitsemaan yhtä lailla pienistä kuin suurista asioista.Tärkeitä asioita ovat juomavesi, hedelmät ja vihannekset, liikkuminen ja lepo. Hyvänä apuna on rakkaus, joka karkottaa pelon.

Kehityksen kärkeä ohjaavat kuitenkin turhat tarpeet. Sen vuoksi elämästä, elämän tarpeista ja elämän tarkoituksesta on muodostunut mielikuva, joka ei vastaa todellisia tarpeita. Ei uskota veljeyden voimaan, ei edes toivota tasa-arvoisuutta eikä rakasteta lähimmäistä. Turhien tarpeiden täyttämästä vapaudesta voi nauttia vain vähemmistö. Monin verroin suuremman enemmistön on tingittävä päivittäisistä tarpeistaan.

Harhakuva yleisen ja yhtäläisen vapauden mahdollisuudesta saa ajan myötä liikkeelle hyökyaallon, joka vie mennessään kaiken hyvän. Tähän asti koetut kansainvaellukset, löytöretket ja siirtolaisuus ovat olleet vain pieniä puroja kehityksen valtavirrassa. Olisi jaksettava elää ihmisiksi, istuttaa puu, kastella kukkia ja pitää seuraa lähimmäisilleen. Enempää ei ole tarjolla. Siinä kaikki.

tiistai 14. elokuuta 2018

Huh hellettä!

Kesä on ollut kuuma. Hyönteiset ovat kadonneet ja sen myötä myös linnut, paitsi varikset ja naakat. Metsäpalot ovat polttaneet tuhkaksi suuria alueita. Sen myötä kuloalueiden pieneliöt ovat kuolleet. Luonnon kiertokulkuun on tullut mustia aukkoja. Puhtaan tuhkan rikastamasta maasta kasvaa kuitenkin uusi elämä, joka on entistä ehompi. Sen tiesivät jo esi-isämme kulottaessaan metsiä viljelysmaiksi paljain käsin.

Nykyisin käytetään raakaa konevoimaa. Metsiä, maapohjia ja vesistöjä sotketaan uusilla menetelmillä. Paluuta entiseen ei ole eikä tulevan elämän suuntaa pystytä ennustamaan. Metsät parturoidaan, suot kuivataan, harjut kauhotaan betonimyllyihin ja kalliot murennetaan selpeliksi. Kallioperään louhituille ydinjätevarastoille on tarjolla vain huono ennuste ja maan pinnalla oleville vielä monta kertaa huonompi. Joet ja järvet rehevöitetään ja jopa valtamerten monimuotoinen elämä tuhotaan pelkillä jätteillä.

Ihminen pyrkii sulkemaan oman kehityskaarensa polun ja käymään iloisesti kauppaa hiilinieluilla ja päästömäärillä. Etsitään tilaa ulkoavaruudesta, kun lähiavaruus on täytetty maata kiertävällä rojulla.


Yksi asia on ja pysyy ennallaan: Jatkuvia sotia käydään innostuneella mielellä. Parasta tykin ruokaa ovat nuoret miehet. Jalkoihin tallautuvat naiset, lapset ja vanhukset. Viholliskohde - joko läheltä tai kaukaa - löytyy aina sen mukaan kuin mihin hyökkääjä uskoo resurssiensa riittävän. Sotimisen pitkässä historiassa resurssit ovat riittäneet vain pikavoittoihin, joten voitosta voittoon käy ihmiskunnan tie...
.