maanantai 16. huhtikuuta 2018

Kohtalon kello

Mies juoksi pakoon omaa kohtaloaan. Nipin napin hän välttikin kohtalonsa. Samalla hän kuitenkin juoksi suoraan päin toista kohtaloa. Selvittyään törmäyksestä hänestä tuntui, ettei tämä kohtalo olisi ollut juuri häntä varten. Niinpä hän nousi jaloilleen ja pakeni tätäkin kohtaloa. Mikä kohtalon onni! Tuo kohtalo olisi ollut niin hirveä, että hän kiitti johdatusta vältyttyään moiselta kohtalolta.

Oli aika hidastaa vauhtia. Niinpä hän jatkoi matkaansa kävellen kohti seuraavaa kohtaloa. Kohtalo odottelikin häntä jo seuraavan oven takana. Mutta mies oli viekas eikä avannut kohtalokasta ovea. Sen sijaan hän käänsi kulkunsa aivan päinvastaiseen suuntaan.

Kohtalo lähti kuitenkin seuraamaan miestä ja harkitsi  kaiken aikaa  sopivaa hetkeä, jolloin kohtalon kello voisi lyödä. Ja siinä se tuli! Mies joutui pysähtymään. Äkisti häntä ympäröi kolme erilaista kohtaloa. Mies yritti saada selville, minkälainen kohtalo juuri hänelle olisi  mieluisin. Siinä samassa kohtalon kello pääsi lyömään eikä miehen enää tarvinnut pohtia turhia asioita. Kaikki selvisi kerta heitolla eikä mitään jäänyt epäselväksi. Kohtalonsa kullakin.

Ihmiskunnan ja kasvikunnan ero

Ihmiset elävät lyhyellä aikajänteellä ja tuhoavat luontoa. Kasvit elävät pitkällä aikajänteellä, osana muuta luontoa ja yhteistyössä koko luomakunnan kanssa.

Varhaiset filosofit olivat sitä mieltä, että kasvit ovat luomakunnan alinta ja ihmiset ylintä kategoriaa. Eläimet sijoittuvat välimaastoon. Myös Raamatun mukaan eläin- ja kasvikunta ovat ihmistä varten luodut, ihmisen olemassaoloa ja hyvinvointia turvaamaan.

Ihminen on kuitenkin myös osa kokonaisuutta. Voidakseen jatkuvasti viljelllä,tarhata ja syödä kasveja ja eläimiä ihmisen tulee elää hyvässä sovussa ja yhteistyössä niiden kanssa. Ihmiskunta ei voi irtautua maallisesta kolmiyhteydestään.

Jos eläimet ja kasvit äkisti katoaisivat, ihmisen olisi pakko ryhtyä ihmissyöjäksi. Tosin ihmisen elämä maapallolla olisi tuossa tilanteessa monesta muustakin syystä käynyt mahdottomaksi.

Ihmiskunnan ja kasvikunnan ero on sama kuin ihmiskunnan ja koko muun luomakunnan ero: Ainoastaan ihmiskunnalta puuttuu kyky sopeutua kokonaisuuteen.

keskiviikko 11. huhtikuuta 2018

Pieni iloinen laulu

Kun herään kerran
huoneessa Herran
synnit jo anteeksi annettu on

Silloin mä lienen
lauluni pienen
taivahan holveissa kaikumaan saan

Ilo valtaa sydämeni
Luokseen johtanut on tieni
Tiedän ettei turha ollut vaellukseni


Kauas on jäävä
maallinen aika
Sellaista ei enää muistella voi

Ihmeellinen on
tähtien polku
tähdet kun sumuksi hajonneet on

Karttana vain tähtein valo
pieni ymmärryksen kajo
silmät aukeavat uuden valon maailmaan


Iloinen pieni
lauluni silloin
taivahan holveissa kaikua saa

Huoneet niin suuret
puhtaat ja kauniit
uudestisyntyneet näkevät vain

Olkoon sitten mies tai nainen
syntinen ja vajavainen
ainoastaan Herra takaa rauhan ikuisen

Olkoon sitten mies tai nainen
ihminen vain kuolevainen
suuren suunnitelman mukaan valoon kulku vie

sunnuntai 1. huhtikuuta 2018

Mielipidekyselyt ovat vallankäytön aatelia

Kansalaisten mielipiteitä urkitaan asiassa kuin asiassa. Taustalla näyttäisi olevan tarkoitus ohjailla yleistä mielipidettä ja käyttäytymistä. Liiketoiminnassa mainonnan tavoitteena on markkinoiden optimointi silmänkääntötempuilla. Politiikassa puolueet hyödyntävät kannatusmittausten tuloksia ohjelma-  ja vaaliteemakikkailussa. Pelinappuloiksi ja rakennuspalikoiksi kelpaavat pienetkin numeeriset muutokset tutkimustuloksissa.

Osallistuminen kulutuskyselyihin johtaa yhä uusiin lonkeroihin kulutustottumusten kartoituksessa. Jäljet johtavat lopulta suuriin kansainvälisiin toimijoihin, jotka syövät pienempiä toimijoita alalta kuin alalta. Niiden vaikutus työntyy kaiken inhimillisen toiminnan alueelle ja muovaa suurten ihmismassojen arvoja ja käsitystä todellisuudesta.
 
Esimerkiksi TV:ssä ja muussa mediassa mainoksilla tungetaan taukoamatta esille superhienoja tuotteita. Jopa WC:n puhdistus perinteisillä keinoilla esitellään ylivoimaiseksi tehtäväksi. Sen sijaan uudenaikaisella monitoimipelillä puhdistaminen käy vaivattomasi ja nopeasti. Kertomatta  jätetään, että monitoimipelin puhdistus, huolto  ja säilytys vaatii enemmän vaivaa ja saa aikaan suuremman ongelman kuin itse WC:n puhdistus.

Esimerkiksi Suomessa kannatusmittausten suurimman puolueen tittelistä kisaa kolme puoluetta, kaksi hallitus- ja yksi oppositiopuolue. Välillä toinen hallituspuolueista on pudonnut kärkikisasta ja oppositiossa oleva puolue kisaa kärkipaikasta toisen hallituspuolueen kanssa. Vuorottelua kärkisijasta käydään mielipidemittausten virhemargiaalin rajoissa. Välillä puolueiden välinen ero on virhemarginaalin ylärajoilla, välillä alarajoilla. Puolueiden häntäpäässä perää pitävät pienet ryhmittymät. Niiden yhteinen kannatus ylittää nipin napin mittausten virhemarginaalin. Näistä pienryhmistä suurin on kesken vaalikautta hajonneen hallituspuolueen vähemmistöön jäänyt väki, joka värikkäiden vaiheiden jälkeen perusti uuden puolueen, mukana mm. emäpuolueen edustajina hallitukseen nimitetyt viisi ministeriä. Seurauksena oli, että emäpuolue lakkasi olemasta hallituspuolue, mutta ministerit jatkoivat edelleen ministereinä, koska heidän mandaattinsa perustui vaaleissa saatuun tulokseen ja tilanteeseen. Vaalikauden aikana suoritetuille mielipidemittauksille poliitikot eivät anna tuon taivaallista painoarvoa.

Pahimmillaan tämä tarkoittaa sitä, että markkinatutkimuksilla ja mainoksilla ihmismassoja ohjastetaan pelkillä mielikuvilla ja olemattomilla arvoilla. Puolueiden kannatusmittauksilla äänestäjille uskotellaan, että puolueiden tekemisiin voitaisiin vaikuttaa myös vaalikauden aikana.

torstai 22. maaliskuuta 2018

Ei haikua ilman tulta

Kulkijan turva  
tuntematon määränpää
loputon matka

Voimakas peto
hauki parrasvaloissa
kalatiskillä

Tasa-arvoisuus
leikkokukka maljassa
keväiset oraat

Suoraa asiaa
sade piiskaa ikkunaa
paukkuvat ovet

Maalaismaisema
viisi moottoripyörää
haavan havina

korvakuuloke
tekstiviestiyhteys
mukissa kahvi

maanantai 12. maaliskuuta 2018

Totuudellisuuden mystinen valhekuva


Me ihmiset osaamme epäillä pieniä valheita, mutta uskomme emävalheisiin, kunhan ne ovat niin suuria, ettemme pysty niitä ymmärtämään. Sen vuoksi suurille johtajille on ominaista voimakas tahto ja kyky nousta tosiasioiden yläpuolelle. Suuret johtajat pystyvät sävyttämään jopa totuudellisuutta ja todellisuutta omilla väreillään. Kun suuri johtaja joutuu valitsemaan valheisiin perustuvan tien, niin sen jälkeen jatkuva menestys edellyttää järjestelmällistä valehtelua. Suuret johtajat uskovat itsekin olevansa rehellisiä, kun he saarnaavat asioita, jotka ovat tavallaan totta tai joiden ainakin pitäisi olla totta. Kuulijat puolestaan uskovat, että puheista on totta toinen puoli. Kuulijat eivät voi mitenkään uskoa, että molemmat puolet ovat silkkaa valhetta.

Ihmisluonteelle valehteleminen on luontaista. Kaikki ihmiset ovat oikeastaan patologisia valehtelijoita siinä mielessä, että luomakunnasta ei löytyne muita valehteluun kykeneviä olentoja.

Valehtelun skaala on hyvin laaja. On hauskaa, harmitonta, valkoista, vahingoittavaa, vaarallista ja tuhoisaa valehtelua. Valehtelua tapahtuu itselle, lähimmäisille, viranomaisille, asiakkaille, yhteisöille ja kansakunnille. Ei ole olemassa kulttuuria, filosofiaa, uskontoa, politiikkaa, tutkimusta, markkinointia, kirjaa, elokuvaa tai muuta ympäristöä, joka olisi valheellisuudesta vapaa. Ihminen elää omien valheittensa vankina siinä valheitten verkostossa, minkä hänen aikalaisensa hänelle kulloinkin tarjoilevat ja minkä manalle menneet sukupolvet ovat omana elinaikanaan kehitelleet ja jälkeensä jättäneet.

Mistä totuudellisuus ja todellisuus sitten löytyvät? Ne löytyvät ilmastosta, maasta ja merestä. Ne löytyvät jäätiköiltä, tulivuorilta ja maanjäristyksistä. Niistä kertovat järvet ja joet, aavikot ja metsät. Viisaus asuu eläin- ja kasvikunnassa, tulevaisuus avaruudessa.

Totuudellisuus on osa todellisuutta. Ihmisen on pakko mukautua olemassa olevaan todellisuuteen. Todellisuutta ihminen ei kykene muuttamaan. Sen vuoksi ihminen on tarrautunut totuudellisuuden mystiseen valhekuvaan eli valheellisuuteen. Ihminen tunnustaa vain pienen murto-osan kaikesta valehtelustaan ja yrittää käydä kauppaa sisäisen varoitusäänen kanssa.

tiistai 6. maaliskuuta 2018

Huumeet ja viina ovat laillisen ja laittoman bisnekset menestystekijöitä

Maailmalla kannabiksen laillistamiseen liittyvät spekulaatiot ovat nostaneet monien lääkekannabisyhtiöiden osakekursseja jopa satoja prosentteja vuodessa. Lääkekannabiksen laillistaminen ei kuitenkaan tule vähentämään laitonta huumekauppaa. Laillinen huumekauppa tarjoaa pikemminkin lisää keinoja laittoman huumekaupan kehittelyyn.

Suomen valtion alkoholiyhtiö Altia listautuu Helsingin pörssiin. Valtion omistukseen jäänee vähintään kolmannes Altiasta. Valtio-omistaja toivoo yhtiölle nykyistä laajempaa omistajapohjaa ja liiketoiminnan parempaa läpinäkyvyyttä.

Yhtiön omistuspohjan laajentamisella ei tavoitella viinanjuonnin aiheuttamien yhteiskunnallisten haittojen ehkäisemistä. Suomalaisista 10 % juo 50 % kaikista Suomessa juoduista viinoista ja valtaosa viinan aiheuttamista terveyshaitoista kohdistuu juuri tähän vähemmistöön. Yhteiskunnalliset haittavaikutukset jäävät edelleen valtion huoleksi. Pörssiin meneminen ei voi tämän enempää läpinäkyväksi liiketoimintaa tehdä.

Varmemmaksi vakuudeksi ravintoloille annetaan mahdollisuus tarjoilla viinaa lähes kellon ympäri eli aamu yhdeksästä aamuneljään. Se on selvää, ettei ravintoloissa puolen yön jälkeen klo 00 - 04 enää syödä eivätkä keittiöt ole auki. Viinaahan siellä juodaan. Sen lisäksi on mahdollista ostaa viinapulloja ravintolasta evääksi kotimatkalle.

Onko tässä mitään järkeä? Tietenkin viinabisneksen toivotaan piristävän pörssiä, parantavan ravintoloiden kannattavuutta ja palvelualojen työllisyyttä. Mitä enemmän viinaa myydään, sitä paremmat voitot ohjautuvat niille, jotka käyttävät viinaa vähiten tai saavat viinansa ilmaiseksi tai halvemmalla kuin muut. Viinan suurkuluttajien kustannuksella vaurastuminen on liiketoiminnassa hyväksyttävää läpinäkyvyyttä siinäkin tapauksessa, että yhteiskunnalle aiheutuvat haittavaikutukset lisääntyvät.