lauantai 14. lokakuuta 2017

Lobbarivetoinen demokratia

Lobbarit vievät hallitusta ja ministerit tietenkin sen kiistävät. Lobbarit vievät myös eduskuntaa, joka on vastustanut vieraskirjojensa julkistamista korkeimpaan hallinto-oikeuteen asti. Oikeistolainen ministeri luottaa Elinkeinoelämän keskusliiton lobbareihin ja vasemmistolainen ministeri Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestön lobbareihin. Lauluntekijä tietää, että oikeistolaiset juovat valkoviiniä ja kulkevat kadun oikeata laittaa, kun taas vasemmistolaiset juovat punaviiniä ja kulkevat kadun vastenta laitaa.

Oikeistohallituksen ei tarvitse antaa etukäteistietoa EK:lle, koska tutut ja luotettavat lobbarit paimentavat esityksiä. Silloin kun hallitus edustaa sekä oikeistoa että vasemmistoa, käytäväpolitiikka on värikkäämpää, sillä oikeistoministerit ja vasemmistoministerit saavat luettavakseen eri lobbareilta saamiaan käsikirjoituksia. Eduskunnassa käytäväpolitikointi sitten vain parantaa tahtia kuin sika juoksuaan, sanoisi vanha kansa. Ministerit ja kansanedustajat yrittävät parhaansa mukaan pysyä omissa rooleissaan ja näyttää uskottavilta. Draaman tuntua saadaan aikaan kovalla kiireellä ja yönäytöksillä. Vuorosanoissa ei voida välttyä sekoilulta, kun näyttelijöillä kaiken lisäksi on vielä omat kuiskaajansa.

Taideteatteri toimii poliittisen teatterin peilikuvana. Ero entisiin vuosisatoihin on siinä, että kuninkaita ja ruhtinaita viihdyttivät klovnit, jotka saivat sanoa ääneen sen, mistä tavallinen kadunmies olisi heitetty tyrmään tai hirtetty. Suomalainen demokratia sallii sananvapauden niin teatterissa, lehdistössä, radiossa, TVssä kuin sosiaalisessa mediassakin. Propaganda ja sensuuri toimivat kuitenkin sisäänrakennettuina kaikissa tärkeissä tiedonvälityksen mekanismeissa. Se on sekasorron torjumisen kannalta välttämätöntä.

Korkean tason poliitikot eivät mitenkään voi olla selvillä kaikista yksityiskohdista eli siitä, mihin suuret linjaukset ja päätökset toimeenpanotasolla johtavat. Asiantuntijoita pitää olla paljon ja heitä pitää myös kuunnella. Kun hallitus ja keskusjärjestöt vierastavat yhteisistä raameista sopimista eli kolmikannasta luovutaan, niin lobbareiden merkitys valtioneuvoston ja eduskunnan käytävillä vain vahvistuu. Se voi samalla merkitä lobbareiden eriytymistä niihin, joita kuunnellaan ja niihin, joita ei  kuunnella. Tänä päivänä poliittinen päätöksenteko perustuu pääosin markkinatalouden lobbareihin. Se on seurausta siitä, että uskomme markkinatalouteen on vahva. Siitä taas seuraa, että meidän on pakko uskoa niihin lobbareihin, joita kuunnellaan ja joiden esittelemät muistiot riittävät virkamiehille ja poliitikoille oikeudenmukaisten päätösten perustaksi. Tilanne on sama kuin savolaismiestä kuunnellessa: Vastuu on aina kuulijalla.

Lobbausta ja sen merkitystä ei käy kieltäminen eikä sitä voida tehdä läpinäkyväksi valtioneuvoston tai eduskunnan vieraskirjoja julkistamalla. Yhä nopeammin muuttuva maailma käy yhä monimutkaisemmaksi ja vaikeammin hallittavaksi. Mitä suuremmista valtioista ja organisaatioista on kysymys, sitä suurempi on lobbauksen tarve.

Pakkohan se on tunnustaa, että ilman lobbareita hallitsemisesta ei tulisi yhtään mitään. Politiikan markkinoilla lobbarit toimivat monenkirjavien etupiirien maksamina mainoksina ja markkinamiehinä. Kestävä politikointi edellyttää tukevaa taloudellista valtaa. Tyhjän päällä voi osoittaa vain mieltään.

torstai 21. syyskuuta 2017

Vaatimattomuus kaunistaa

Kultainen äänesi kultaa kultaiset niittysi, joiden kultakukkaset kultana kimaltavat kultaisten poutapilvien kultaisessa katveessa.
Kristallimaljat säihkyvät kristallikruunujen säihkeessä, kun polskit marmorialtaan kristallinkirkkaassa nektarissa.
Silmäsi loistavat timantin kirkkaina kilpaa kultaisiin korvarenkaisiin upotettujen timanttiesi kanssa. Heittelet helmiä hopeiseen kulhoon, jonka haluat vaihtaa kultaiseksi ja siemailet kalleinta samppanjaa.
Pyydät enää vain saada laulaa laulun, joka Sinun levyttämänäsi satavarmasti toisi platinalevyn: La la lallati lallati laa, hauska metsässä on asustaa!
Minulta voisit kuitenkin saada vielä paljon enemmän: Antaisin Sinulle auringon ja kuun, kaikki tähdet kirkkaan tähtitaivaan. Jakaisin kanssasi onneni,unelmani ja toiveeni. Ihan kaiken. Eivätkö kelpaa? No, ole sitten ilman.
Hei, odota vähän! Mieti vielä tätä: Olen vaatimaton mies. Tyydyn vähään. Uskon, että jaettu ilo on kaksinkertainen ilo. Uskon, että jaettu onni on kaksinkertainen onni. Haluan jakaa kanssasi myös uskoni!

lauantai 9. syyskuuta 2017

Sinä olet kaikkeni

Sinä, Sinä, Sinä olet kaikki

Sinä olet enkeli

Sinun olen omasi

Sinua mä rakastan

Sinuun luotan ainian

Sinussa on onneni

Sinusta saan turvani

Sinulla on sydämein

Sinulta saan voimani

Sinulle teen lauluni

Sinä, Sinä, Sinä, yksin Sinä

keskiviikko 23. elokuuta 2017

Päästökaupasta jokamiehenoikeutta!

Päästökauppa on Euroopan unionissa toteutettavaa menettelyä, jossa kaupankäynnillä pyritään rajoittamaan haitallisia päästöjä. Kaupan piiriin kuuluvat ensimmäisessä vaiheessa tiettyjen suurten laitosten hiilidioksiidipäästöt. Toisessa vaiheessa kauppaa käydään jopa metaanikaasuista.

Ihmisyksilö on ikimuistoisista ajoista lähtien laskenut jätöksensä mihin milloinkin. Siinä on kysymys jokamiehenoikeudesta ihan raamatullisista lähtökohdista alkaen. Nyt kun ihmisiä on paljon ja tekniikka kehittynyttä, niin jätöksiä puhdistetaan ja otetaan uusiokäyttöön, mutta samanaikaisesti käsittelemättömät jätevuoret vain kasvavat ja muodostavat valtavia aikapommeja.

Maankuori on ohut ja vesivarannot rajalliset eivätkä jätehöyryt katoa taivaan tuuliin. Ilmaston lämpenemisestä on syytäkin olla huolissaan ja lämpenemistä vastaan on taisteltava kaikilla käytettävissä olevilla keinoilla.

Jokamiehenoikeudet ja päästökauppa tulisikin  niputtaa yhteen koko maapallon väestöä velvoittavilla säädöksillä siten, että päästökaupan piiriä laajennettaisiin ihmisiin ja eläimiin. Jokamiehenoikeusiin kuuluvista päästöistäkin voitaisiin tehdä vapaata kauppatavaraa. Kaikkien ihmisten tulisi voida ostaa toinen toisiltaan oikeuksia myös henkilökohtaisiin päästöihinsä ja käydä niillä kauppaa keskenään. Päästökaupan yksityistämisellä voitaisiin entistä laajemmalla rintamalla torjua maapallon lämpenemistä.

Eikö se niin ole, että mitä suurempi volyymi päästökaupalle sadaan, sitä paremmin päästökaupalla voidaan hillitä ilmaston lämpenemistä!?                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                           

tiistai 8. elokuuta 2017

Mitä näkyy, kun katsoo nenäänsä pidemmälle?

Kun nokka tarttuu, niin pyrstö irtoaa ja kun pyrstö tarttuu, niin nokka irtoaa

Työmarkkinajärjestöt tuntuvat kilpailevan keinoista, joilla työmarkkinoita voidaan jäykistää. Työntekijöiden edustajat vaativat irtisanomisen ehtoja koskevia sopimuksia, joilla vaikeutetaan potkujen antamista työntekijöille. Työnantajien edustajat vaativat kilpailukieltoehtoja sopimuksiin, joilla vaikeutetaan työntekijöiden siirtymistä muihin yrityksiin.
Työntekijäjärjestöjen vallan murtuminen johtaa vain osittain vapaaseen liikkuvuuteen eli siten, että huonoille hemmoille voidaan antaa kenkää entistä heikommin perustein ja hyvistä tyypeistä pitää kiinni entistä tiukemmin.

Kärkihankkeet vaativat lisääntyvässä määrin terävämpiä kärkiä.

Suo siellä, vetelä täällä

Kilpailukykykysopimus on ajautumassa karille. Talouden orastavat kasvunäkymät nähdään kermakakkuna, jonka kimppuun on käytävä ennen kuin se on kannettu pöytään. Isokenkäinen kahmii kermat päältä ja tavallinen tallaaja yrittää päästä nokkimaan murusia. Valtion ohjaus seuraa katseella eli katselee läpi sormien. Tuhdit eläkejärjestelyt, palkkiot ja palkankorotukset kohdentuvat isokenkäisille niin julkisella kuin yksityisellä sektorilla.

Talouden kasvua ei saada aikaan leipäkortteja jakamalla.

Oma maa mansikka, muu maa mustikka

Maat, kiinteistöt ja yritykset myydään eniten tarjoaville. Strategisiin kohteisiin liittyvien  joutomaiden ja kiinteistöjen omistusta siirtyy jatkuvasti ulkomaille. Menestyvää liiketoimintaa ulkoistetaan kansainvälisille yrityksille parhaasta päästä. Luonnonvarojen käyttöoikeutta ulkoistetaan kansainvälisille yrityksille, jotka eivät tule siivoamaan jälkiään.

Mustikka on kuitenkin hyvä marja. Se maistuu makealta myös ulkomailta tuotettuna esanssimehuna.

Mitä isot edellä, sitä pienet perässä

Maailman suurimpien mahtimaiden tähtitieteellisiä valtionvelkoja ei voida kuvitellakaan maksettavan koskaan pois. Pienemmät valtiot yrittävät myös keinotella veloilla, mutta jossakin vaiheessa mahtimaat käännättävät velkamaiden kansalaisten taskut - köyhimmästä päästä alkaen - nurinpäin. Kotitalouksien ylivelkaantumisella keinotellaan. Pankkisektori ja monenkirjava luotto-  ja perintäbisnes keräävät sijoitustoimintaansa puhtia haravoimalla ruohonjuuritasoa.

Laillisesti painatetun rahan ja jatkuvan inflaation kokonaishallinta onnistuu vain suurimmilta talousmahdeilta. Se nimittäin edellyttää kykyä heikkojen maiden kyykyttämiseen nälkärajoille saakka.
Tietenkin pää tulee aikanaan vetävän käteen ja mitä sieltä toisesta päästä löytyykään? No, tietenkin siirtolaisuus ja lopulta pitelemätön kansainvaellus. 

maanantai 7. elokuuta 2017

Playpen

Penelope Elop was born in Penang but she lives in Pendleton. She was working at Pentagon. Today, a pensioner. She loves Pennique Alps and Apennines. Her children live in Pensacola and in Pen Argyl, but her former husband is living in Penza. Penelope is Le Pen´s fan and thinks she is Pentesileia. Anyway, her thing is a pending pendulum, okay?

Ymmärtämättömän ympyrät

Vähään tyytymisessä on enemmän viisautta kuin tyhmyyttä, sillä vähässä voi olla kaikki tai  ainakin enemmän kuin paljossa tai ei mitään, mutta paljoon ei voi edes tyytyä.

Pitkä elämä voi sisältää yhden tai useamman hyvän elämän ja lyhytkin elämä saattaa tuntua hyvin  pitkältä. Ajan kulkua ei voi pysäyttää, mutta hetkeä voi viivyttää ja sitä voi muistella.

Tapahtuuko maapallolla mitään? Se riippuu katsojasta ja etäisyydestä maahan. Muutaman kilometrin korkeudesta ei näe, että tapahtuisi mitään ja kun painaa nenän maahan, ei näe yhtään mitään.

Mutta asiat asioina: Päättäjät näitä asioita ratkovat ja tarvittaessa kauloja katkovat. Kun meidän kaikkien on pakko samalle pallolle mahtua, niin täytyy täällä toki paljonkin tapahtua.